ulko oveen olen jälleen ripustanut tämän viime vuotisen torilta ostamani pajunkissa kranssin, hyvin on säilynyt kuten kuvasta näkyy.
ja jälleen meille on tullut hiiviskelemään kissa, joka parasta aikaa tuli paikalle ja katsoo sisälle kysyen hei miksi sinä haukut, etkö voisi naukua, mutta meillä on hiljaista Rosa nukkuu aamupalan jälkeen.
olen katkaissut helmililjoista kukkia maljakkoon, kun olivat venyneet pitkin pituuttaan.
latte nautintoa ulkona
nyt ovat pelakuuni tässä pisteessä, mutta nyt kuuluu jipitys sillä huomasin juurruttamisiini mårbacka pelakuihin tulleet nuput!
Hyvää Pääsiäistä kevät auringon iloa kohti valoa!
48 kommenttia:
Hyvää pääsiäistä sinullekin. potkulaudalla kiitävät helmililjat ja kaikki yksityiskohdat on kuin enkelin kuiskaus tuossa narsissikuvassa :) mieli lepää täällä!
Taas niin kauniita kuvia!!!
Mahtavasti jo pelakuusi kukkivatkin.
Tuota vaalenanpunaista kukkaa, joka on samassa kuvassa, kuin lintu, aion hankkia pihallemme....on oikea vanhan ajan kukka, joku pelles vai mikä sen nimi nyt olikaan.
Vanhempani ovat karjalasta ja äiti on kertonut, että sitä kasvoi heidän pihalaan paljon.
Tuo kuva, jossa näkyy ikkunanne ja tuo IHANA lasiovi, on kaunis.
Ja tuo karvapallo suloisuus...pus, pus. Niilolatkin!
Näkisitpä Niilon... on oikea pikku poika, niin on likainen, mutta tänään hänkin pääsee kylpyyn...:)
Halauksia sinulle ihana.♥
Ihania kuvia jälleen!
Meillä ei vielä mårbackat kuki, mutta ihan voimissaan ovat.
Kaunista ja rentoa pääsiäisen aikaa!
Voi hyvänen aika sun kanssas :)
Hurmaavia kuvia ja tunnelmia....melkein unohdin, että on puoli metriä uutta lunta ulkona!
-kohta sen kyllä taas huomaa kun vauhdilla porhallan töihin...
Hurmaajattarelle puspus ja iloista pääsiäistä teille kaikille!
Kiitos samoin sinulle!
Huikean kaunista jälleen...minä en löytänyt mistään valkoisia muscareita.
Wau,mitä ihania kohteita kamerasi linssi on taas löytänyt! Niin suloisia kuvia:)
Mukavaa Pääsiäisen odotusta!!
Toivottelee Tarja
Ensi vierailulla ihanassa blogissasi :) Kauniita kuvia ! Rakastan noita helmililjoja, varsinkin noita valkoisia ♥
Tervetuloa joskus vierailulle blogiini :)
Samoin sinulle!
Kukkiipa belargoniasi jo upeasti.
Niiiiin ihania kuvia taas ja kaunis kukkalähetys puisella potkulaudalla!
Mistä tuollaisia ollenkaan löytää...
Kiitos:)
Kaunista pääsiäistä sinulle myös:))
Niin kauniita kukkia, että<3 ja voi tuota Roosaa...oikein söpöliini!!
Oi voi kuinka kaunista♥
Niin kaunista ja aurinkoista, keväistä! Hyvää Pääsiäistä! =)
akissfromthepast
niin kauniin sanoin tulit luokseni, niistä hyvän mielen sain itselleni!
Kiitos<3
Irmasstiina
kiitos, niin se kukka on bellis eli kaunokainen minustakin se on niin kaunis kukkanen, pieni siro kaunokainen joka on nimensä arvoinen.
Eeviregina
kiitos, pian ne sinunkin kukkivat aina ne yllättävät kukinnallaan!
Hyvä kun ovat voimissaan siitä on helppo ponnistaa!
Pepi
ja sinun:)
hyvä ne lumet onkin unohtaa ja sanoa heippa menneen talven lumille!:)
Hurmatar!:D PUS!
Leena Lumi
kiitos, kyllä ne vielä eteesi tupsahtaa ja saat ne lempeään syleilyysi:)
Tarja
kiitos, kamera linssi löysi paljon enemmän kuvia, mutta kaikki hävisi just kun olin niitä tänne laittamassa, tälläistä aina sattuu silloin tällöin:)
SisustEllen
tervetuloa uudelleen, ain ilo minulle ja toivottavasti myös sinulle:)
Hanne
kiitos, pelakuut on ilo
ja vanha puinen potkulauta on saanut pitää alkuperäisen maalinsa ja siihen on kiva vaihdella erilaisia kukkia kyytiin, silloin kun ei itse lähde sillä kylille polkemaan:D
Anne-Mari
kiitos, kukat ne pikkuhiljaa lisääntyvät:)
Rosa kiittää söpöillen:)
Inkivääri
kiitos paljon<3
Iiris
kiitos, olen niin nauttinut tästäkin aurinkoisesta päivästä täysillä!:)
Myöhäisiltaa ystäväiseni!♥
Elämä on taas vähän "potkinut", mutta kun ennen nukkumaan menoa piipahtaa luonasi, niin mieli rauhoittuu!
Aurinkoista ja ihanaa pääsiäisen aikaa teille kaikille!♥
Mukavaa Pääsiäisenaikaa sinullekkin Sirkka.
Voi miten kauniita kukkasia sinulla on siellä ... ja onnittelut myös mårbackojen viljelystä <3
Titti
Varhaisaamua ystäväiseni!<3
Elämä on toisinaan yhtä kavioiden kopsetta, joka välillä potkaisee hirnahtaen!
Kiitos kauniista sanoistasi ja olen hyvilläni, että sait mielen rauhalliseksi ennen hyvän yön saavuttua.
Kiitos samoin sinne kaikkea hyvää tähän kevään lämpöön:)
Ainosofia
kiitos hymyssä suin otan vastaan tervehdyksesi Ainosofia.
Kiitos kukat ovat lähellä sydäntäni saan niistä paljon hyvää mieltä, kuin myös toivon sitä kaikille toisillekin. Kiitos<3
Voi sentään,kun on jälleen kauniita kuvia sinulla..Rosa kisuli on komee:)).HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ Ystäväni!
Neitoperho
kiitos kaunis neitoperhos ystäväiseni lentäessäsi luokseni hyvän Pääsiäisen toivotuksineen<3
Hyvää pääsiäistä!
Hyvää Pääsiäistä ja Rosalle rapsutukset! Ihania kuvia, tuli mahtava pääsiäisfiilis tänne työpöydän ääreenkin.
T. Anne plus Sulo & Koko
Oi,Sirkka,mikä kuvasarja! Kaunista! OIKEIN Hyvää Pääsiäistä Sinulle! Halaus!
Sussi
kiitos samoin hyvää Pääsiäistä!
Anne Sulo ja Koko
kiitos samoin teille kaikille,
olipa kiva saada viestisi!
Hyvää fiilistelyn jatkoa työnmerkeissä!:)
Riitta Sinikka
kiitos paljon ystävä, halaus!
Hyvää pääsiäistä myös sinulle!
Minäkin taidan lähteä juomaan päivittäisen chococapuccinoni pihalle. Tapani mukaan otan mukaani puutarhalehden ja sitten nautitaan monin aistein:)
pioni
Kiitos samoin, hyvä sinä minäkin just join samaisen kupposen nautinnollisin mielin tosin ilman puutarhalehteä,
katsoin ja nautin kaikilla aisteillani auringon paistaessa suringon osuessa mittariin se näyttää
18 astetta!:)
Sirkalle ja Rosalle keikkista ihaninta pääsiäistä. Kukkaloistosi on uskomaton♥.
Mistä olet oikeen kananmunan oikein löytänyt? Ne on harvinaisia tänä päivänä;) kannattaa säilyttää pahanpäivänvaralle;;))
Halauksin, Kaisa
Pajupirtin Kaisa
Kiitos Kaisa toit ilon meille kauniine sanoinesi:)'
Se on totta, munat olivat kaupasta loppuneet ainakin yhdestä kaupasta,
mutta onneksi
tämä kana säilyttää munan varmassa tallessa:)
Halauksin!
Suloista Pääsiäisen
aikaa ystäväni<3
halaus siulle ja Rosalle paijaukset<3
Aurinkoisin terkuin
Päivi
Päivi
kiitos samoin tunnelmallista Pääsiäisen aikaa ystäväin<3
halaus ja Leevi sulokkuudelle paijut<3
Kyllä sinä olet rakas ystäväiseni taas tehnyt ihmeitä siellä kauniilla pihallasi...ihan kuin ei talvea olisikaan,kun katson ihania kuviasi jälleen...VOI HYVÄNEN AIKA miten kaunista,huoh...
tulin oikein hyvälle tuulelle postauksestasi,KIITOS!!
Haliterkuin,Marika
P.S Rosalle puspus<3!!
Marika-Valkoista&Rustiikkia
Ihan vielä en ennättänyt mennä unten maille ja onneksi sillä kirjoituksesi
on kaunista luettavaa ja näiden myötä
näkee varmasti kauniita unia hymyssä suin:)
Rosa kyllä jo nukkuu tai varmaan odottaa minua seurakseen, joten pusut viedään hyvien unien seuraksi:)
Hauska idea tuo helmililjat potkulaudalla, persoonallista ja taattua Sirkkaa!
Oikein Ihanaista ja Mukavaa Pääsiäistä Sirkalle ja Rosalle!
Halauksin,
Elsa
P.S. Nähdäänkö Wanilla Rosen sisustuskirppiksellä su 22.4.???
Oon menossa itse ainakin.
Elsa
Ilon kiitos polkaisten!:D
Hei kiitos tämä on tosi mieluisa kutsu, nähdään siellä,
halauksin:)
Voi, Sirkka kuinka kauniita kuvia olet laittanut! Ihanat nuo pelargoniat, vaaleanpunaiset taidan minäkin hankkia ensi kesäksi...
Ihmettelin, miksi en ole päivityksiäsi nähnyt pitkään aikaan, mutta bloggeri oli tipauttanut blogisi pois suosikkilistaltani!
Lisäsin sen sitten itse sinne.
Ilmeisesti se tekee joskus näin kun listoja päivittää, harmi!
Oikein kaunista pääsiäisenaikaa sinulle, Sirkka!
Minttu
kiitos Minttu olen niin mielissäni kauniista sanoistasi!
Vaaleanpunaiset on niin lempeän kaunis sävy, jota mielelläni katselen.
joskus tapahtuu ihmeellisiä asioita, jota ei aina ymmärrä miksi kävi näin...myös itselleni on käynyt, mutta hyvä kun lisäsit,
tulen piakkoin luoksesi!
Samoin kiitos hyvän herttaista pääsiäisenaikaa, Minttu!
Arvasinhan minä että täältä sitä mielen kauneutta taas saa sylin täydeltä♥ voi ihanuus noita pelakoitasi ja potkulautaa :)
Ihanaa pääsiäistä sinulle ja Rosalle:)
Oi ihanuus noita pelakuitasi ! Ovat niin suloisen kesäisiä... minulla kukkii vasta valkea Tornedalen pelakuu.
Rosa on niin veikeän pörheä noissa kuvissa.. oikein suloinen : )
Iloista ja rauhallista pääsiäistä teille sinne kevätkukkien keskelle !
Hilma
kiitos samoin saan mielen iloa ain käynnistäsi<3
Potkulauta ja pelakuut vievät ajatukset kesään!:)
Sariw
Oi kuulostaa viehkeän kauniilta valkea Tornedalen pelakuusi!
Pörröinen pörriäinen:)
Kiitos<3
Onpa ihanat narsissit! Aurinkoa Pääsiäiseesi!
Tiina
kiitos aurinkoinen!:)
Ai että on taas niin kaunista! Mahtavassa kukassa ovat Mårbackasi... Oikein ihanaa pääsiäisen jatkoa Sirkalle ja rapsutuksia suloiselle Rosalle :)
Mari
kiitos Mari!
Kiitos samoin sinne teille kaikille valoisaa pääsiäisen aikaa!:)
Sinulla on niin ihanat pääsiäistunnelmat että ihan kateeksi käy. Itseltä kun jäi tänä vuonna melkein kaikki pääsiäiskoristelut väliin. Valkoiset helmililjat on kyllä kauniita.
Iloista pääsiäisviikonlopun jatkoa!
t. Katja
Katja
kiitoksia Katja,
eipä sitä paljon tarvitsekaan pääsiäiskoristeita laittaa onpahan vähempi pois laitettavaa.
Samoin kiitos sinulle ja kissamammalle
iloisen pääsiäisviikonlopun jatkoa ja hyvää kevättä!
Ihania keväisiä kuvia!
Meillä on myös pajukranssi, joka on säilynyt pari kolme vuotta jo.
Mukavaa päääsiäisenaikaa sinulle ja perheellesi!
Nicole
Cornelia
kiitos Nicole!
Onpa kiva kuulla, että pajukranssisi on säilynyt jo kolmekin vuotta.
Täytyy laittaa myös oma jatkosäilytykseen ja katsoa kuinka monta vuotta pajunkissat säilyvät kranssissa.
Kiitos samoin sinulle ja perheelleesi!
Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!
T. Sari Puumulista
Puumuli
kiitos samoin sinulle aurinkoisen kaunista pääsiäisen jatkoa kevät auringon hymyillessä!
Ihania kuvia; usein täällä lueskelen tai vain annan silmieni levätä kauniissa kuvissasi.
Nyt olisi varmaan aika kummallinen kysymys, mutta katselin tuota terassi(?)-kuvaa ja nimenomaan tuota kaksoisovea. En ole ennen nähnyt tuollaista - ja tykkään kovasti.
Jos voit/haluat sanoa, minkä firman tuotantoa se on?
Kiitos.
Ja kiitos mukavista hetkistä blogissasi.
Riitta
Lähetä kommentti