tiistai 31. joulukuuta 2013

ILOISTA VUOTTA 2014

 Hyvää pian alkavaa uutta vuotta minulta, johon Rosakin haluaa yhtyä wuwuh! Raketit paukkuu ja pikkuinen ei ymmärrä moista räiskettä. Olemme rauhallisin mielin radio päällä ja Rosa omassa pesäkopassaan meidän välissä, näin hivenen rauhoittuen. Kuinkahan linnut ja kaikki eläimet...sitä pohdin. Meillä tätä pauketta on ollut jo viikon verran,  tosin ei näin  paukein ja jatkuu vielä saman verran.  Kahvikannu on vanha englantilainen ja sopii hyvin nyt tähän vuodenaikaan. Kupit ovat todella keveät, kuin sulat  ja kahvikin maistuu paremmalta.

 Tänään otin kuusesta pois koristeet ja hanhi sai sulat hetken aikaan:)
 Kävin myös tänään torilla, josta mukaani lähti tulppaaneja. Hyasintit ovat vesilaseissa. Ulkona on lämpöasteita!

Kiitän ilolla tästä vuodesta viesteistänne ja nyt laulan teille yksi elefantti marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin ja koska matka oli pitkä niin pyysi hän mukaan yhden toverin...kaksi elefanttia marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin ja koska matka oli pitkä niin pyysivät he  mukaan yhden toverin....jne...muistathan tämän laulun, kun aloitimme bloggailemaan...!:) Iloista aurinkoista Uutta Vuotta 2014

perjantai 27. joulukuuta 2013

Jouluna

Kauniin kiitoksin sanoin täältä  ja oikein hyvää tätä loppuvuotta.
 Sain lahjojen lisäksi kauniita kukkia.  Kiitos<3





 Runkoatsalea sai yllensä kukkavalot.
 Kiepautin helmikoriste nauhan oliivipuuhun näin joulun aikaan.
 atsalea

Maileg Hanhi, jonka korkeus on 73cm.  katselee kuusta valkeaa 
 Jouluaaton aamuna klo 9.00 odottelemme ystäviämme puurolle:)


 Katson kuusen välkehtivää valoa,.sen utuisen lampun. Höyhenpeitteen syleilyssä pieni lamppu hohtaa, tuoden iloa iltaan pimeyteen valoa sisimpään. Niin kaunis on kuusi valkoinen, kera lintujen siivekkäiden.


 Kauniit valoisat muistot jäi joulusta valkean. Joulu sää ei ulkoa valkoisuudellaan hohtanut, mutta sisällä sitäkin valoisampaa kera rakkaimpain. Kiitos<3
Metallirasia  on 28x14x28 cm avattuna
 Ulkona jouluruusut ovat lempeän sateen syleilyssä.

 Tikka  jouluaterialla
 menipä se joulu joutuin, tuumii tässä Rosa.
Joulukuu on lopuillaan, mutta aivankuin olisi kevättä ilmassa.  Mikäs tässä on hypellessä lenkkipoluilla  lämpimän sateen ripotellessa. Jos ja kun talvi tulee lumineen, niin se jää lyhyeksi sillä pian kevät koittaa. Aurinkoisin terveisin,  lumen valkoisuutta odotellessa..
Hauskoja hetkiä loppuvuoteen!<3

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tähti


 Kävin viime viikon perjantaina Porvoossa ja siellä kuten aina poikkesin Kodin Kruunussa, josta lähti nämä  tähdet  mukaani. Tähti on valkoinen ja metallia.   Saivat  sisälleen pienet lilat valot,  jotka loistavat päivisin eri sävyin. Iltaisin taas tummempana yötä vasten. Niissä  voi myös poltella tuikkua tai laittaa valkoiset valosarjat  ihan kuinka vain.  Tähti roikkuu ketjussa, jonka vuoksi se on helppo ripustaa.

 Tässä vielä  ilman valoja, se on kaunis myös näin. Vaihdellen ja tunnelmoiden mielialan mukaan. Tuiki tuiki tähtönen**
 iltaisin**
 Kodin Kruunusta on myös tämä kaunis kynttilä, joita  on Raijan liikkeessä eri kokoja ja ne valaisevat pitkään luoden  kaunista lämpöistä valoaan. Toimivat myös ajastimella.
 Vanha kaunis Hellaksen suklaakonvehti rasia.  Päällinen on kuin samettia ja niin ihanat värisävyt.
 Rasia on sisältäkin säilynyt siistinä, joten aion täyttää sen suklaakonvehdeilla.


 Yläkerran ikkunalaudalla on myös pari tähteä **
 *Rauhaisaa joulun aikaa*

Iloista valkean joulun odotusta!