torstai 6. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kuvia ulkoa ja sisältä


 Olen nauttinut täysillä näistä jo kuukauden kestäneistä muutaman asteen plussa keleistä ja siitä että voin pitää jo kukkia ulkonakin ja puuhastella niiden parissa.  Toisinaan on lunta tai räntää tullut muutaman tunnin ja vettä satanut, mutta näinhän se on aina  keväisin.  Olin tosi iloinen huomatessasi ensimmäinen päivä maaliskuuta lumikellojen kukassa, tosin niitä oli vain muutama ja eikä niitä yleensäkään kovin montaa ilmaannu, sillä hyvin pieniksi mättäisi ne ovat aina minulla  jääneet. Täytyisi varmaan jakaa ne. Muita alkuja on  sitäkin enemmän kaikkialla sitten vaikka millä mitalla, joten on mitä odottaa:D Nautin niin tavattomasti kevään merkeistä punarintakin on ilmestynyt taas pihallemme:)

Jouluruusu on ollut täällä kasvihuonessa lähes pari kuukautta ja voi  hyvin. Samoin tähdikit ja krookus jonka ostin 23.1. ja   vieläkin siinä on muutama kukka. Eikä ole tarvinnut kastella ovat tuossa kosteassa sammalpeitteen päällä.








 Tämä lintu oli siipirikko ostaessa, mutta sai hoitoa ja nyt visertää iloisesti tyytyväisyttään. tsirptsirp kevät on täällä:))










































Voisi jo luulla, että kevät olisi jo pidemmällä mitä se on...hyasintit viihtyvät myös ulkona näillä keleillä ja kun ovat karaistuneet niin kestävät aina vaan paremmin, jos öisin tulee muutama pakkasaste, niinkuin viime yönä oli.









Nyt kuvia sisältä 




























Pujotin kuivuneista  hortensioista mansetit kynttilöiden ympärille.




Lintu on Ranskasta ostin sen Don Goffosta ja se on rautaa. Lintu lenteleekin siellä sun täällä ja vähän joka puolella, niin ulkona kuin sisälläkin.





















































Iloista päivää aurinkoisin mielin<3

38 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Lumettomasta talvesta on jotain hyötyä. Sen huomaa, kun katselee pihaasi! On tuo sinun kasvihuoneesi varsin hurmaava. Ovatko ulkokukat kuvattu tosiaan tänä keväänä? Onpa sinulla kevät pitkällä. Ihana tuo sinun ranskalainen lintusi. Kade.

Sirkka kirjoitti...

Vilma
Kiitos Vilma. Kaikki ulkokuvat on kuvattu eilen samoin kuin sisäkuvatkin.

Riina kirjoitti...

Ihanan keväistä!
Täytyy varmaan äkkiä mennä kukkaostoksille ja saada ränsistyneet kanervat ja callunat pois.
Nuo lintuaiheiset koristeet ovat myös hurmaavia.
Kuuntelin aamulla postia hakiessa, kun oikeat linnut lauloivat kuorossa niin keväisesti.

Sirkka kirjoitti...

Riina
Kiitos Riina! Eilen minäkin vein kompostiin callunat, muutama jäi vielä purkkiin linnuille, jotta pääsevät lämmittelemään kylmempien öiden ajaksi. Täällä myös ulkona käy sellainen iloinen viserrys, että ei ihme jos tämä sisälintukin niihin yhtyy!

Ninnu kirjoitti...

Voi kuinka kaunista.

mate kirjoitti...

Tovin ja toisenkin täälä kauneuden keskellä olen taas viettänyt.
Tätä huikeaa kauneutta katsellen,
värien puhtautta ihmetellen.
Yhä uudelleen sivua vieritäen
ja Sinua Sirkka tästä ihanasta nautinnosta kiitäen♥
Kiitos, kun toit taas auringon päivääni, kuten myös Rosakin saa taas hymyn suupieliini ☺
Aurinkoisin halauksin, ihanaa päivää Sinulle toivotan ♥

Sirkka kirjoitti...

Ninnu
Kiitos Ninnu.

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos Marja-Terttu kauniista mieltä lämmittävistä sanoistasi, joka hymyn huulilleni saa ja silmät kirkastuu. Nyt se aurinkokin alkoi paistamaan, eikö olekkin valoisaa! Viime yönä oli kolme neljä astetta pakkasta ja katsoin heti ulkokukkiani hieman huolestunein ilmein, mutta huoli pois nyt aurinko heitäkin lämmöllänsä lämmittää.
Kiitos samoin toivotan Sinulle mitä ihaninta päivää valoisaa<3

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Mikä suloisista suloisin kukkaparatiisi sinne Sirkkalaan on oiken putkahtanutkaan! Kevät näyttää laskeutuneen sinne sinun kauniiseen pihapiiriin.
Mutta mikä ihmeen sydänkäpynen siellä peiton alla sinulla on?;)♥
Tuollaisen pumpulipalleron haluaisi kuka tahansa.
Suukkosia Rosalle♥, niin osaat poseerata et miä kohta romaahan;;
Titityyt laittaa Kaisa

Mari kirjoitti...

Voi Sirkka miten ihanaa kukkaloistoa siellä on! Tuo ranskalainen lintu on kerrassaan upea. Rosa-ihanuudelle rapsutukset :)

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Voi ihanuus tuotta kukkaloistoa!
Ja miten ihana valkoinen pallero tuolla tyynyjen keskellä♥
Niilokin tykkää nukkua noin, että nenu työnnetään tuunyjen väliin piiloon..:)
Ihanalle Rosalle paljon paljon rapsutuksia ja pusuja Niilolta♥
Sinulle ihana, lämmin halaus♥

seija kirjoitti...

Kaunista ja keväistä.

Sirkka kirjoitti...

Pajupirtin Kaisa
Kiitos, Sirkkala ottaa iloiten tervehdyksesi vastaan! Olisikin pitänyt kysäistä kuinka monta tyynyä on sängyssä:) Pumpulipallo nauttii päiväunilla ollessaan ja just tulimme kahden tunnin retkeltä Haltialan tilan ääriltä ja et arvaa kuinka mutanen oli nyt valkoinen pumpulipallo! Mutta nautti saadessaan juosta ympäriinsä ja kovaa.
Titityyt täältäkin<3

Sirkka kirjoitti...

Mari
Kiitos paljon Mari! Iloiset rapsutukset täältä myös teidän suloisille hauveleille:)

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina Ruusukummusta
Kiitos paljon! Juu nyt on jälleen valkoinen, mutta olisitpa nähnyt äsken, kun kurahousut jäi kotiin:)
Ihanalle Niilolle kanssa rapsutukset pusuineen<3
Lämpimin halauksin<3

Sirkka kirjoitti...

Seija
Kiitos paljon, kevät on ihanaa aikaa, tulimme juuri lenkiltä ja kuulimme Kiurun laulavan lentäessään. Näimme myös keltasirkkuja.

Saga / Niittykulma kirjoitti...

Oi miten keväistä siellä on jo, mahtavaa.

Sirkka kirjoitti...

Saga/Niittykulma
Kiitos Saga, kevät...niin ihana sana!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa,ihanaa! Sinulla on siellä oikea kukkaparatiisi.Rosa naamioituu hyvin valkoisten tyynyjen sekaan.On kuin lumikuningatar.Minäkin olen nauttinut lämpöisestä keväästä.Toissapäivänä kuulin joutsenien äänen,mutta oli pilvistä enkä niitä nähnyt.Lensivät todennäköisesti Vuokseen uiskentelemaan.Ranskalainen lintu on niin kaunis!!! Jo punarintakin on puutarhaasi tullut.Ne ovat seurallisia lintuja.Nautitaan kevätpäivistä ja valosta.Oikein mukavaa loppuviikkoa sinisen oven taakse ja puutarhaan./t. Helena :))

Pepi kirjoitti...

Nyt sais kevät rehahtaa kunnolla käyntiin, on tässä jo harmaudessa kärvistelty...

I h a n a tuo ranskalainen tsirpu!! Ja sinä ja sun kukkas, te ootte kyllä ihan lyömättömiä :)

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kiitoksia Helena! Lumikuningatar:) juu tänään oli pikku nokikolari siis niin mutanen, kun ei ollut kurahaalareita. Käveltiin yli pari tuntia pellon pientareita ja siellä maa oli savinen , mutta nautinnollista:) Joutsenien sehän on tosi hienoa aivan upealta kuulostaa, hienoja lintuja! Hei pitikin kirjoittaa Sinulle, että tänään tulee TV:stä Avalta klo 8.30 Upeat skandikodit Toscanasta , ihana ohjelma, kannattaa katsoa. Nyt täytyy lähteä sitä ennen iltalenkille:)
Kiitos samoin teille nautinnollista kevään etenemistä ja puutarhanne kaunista seurattavaa, kera siivekkäiden! Heips:))

Marianne Kattelus kirjoitti...

Aivan ihania kuvia! <3 Niin kauniita kasveja ja ihanan keväinen tunnelma. :)

Sirkka kirjoitti...

Pepi
Pian kevät rehahtaa oikein kunnolla käyntiin, hyvässä alussa jo nyt!:)
tsirpu on ja lentelee edelleen tutustuakseen paikasta paikkaan... onneksi on pysytellyt tässä näköpiirissä:))Oi kiitos Pepi se joka sanoo tuollain toisesta on sitä itse:)

Sirkka kirjoitti...

Marinne Kattelus
Kiitos Marianne!<3 Kasveista saa paljon iloa ja kevät...kaikki vielä edessäpäin:)

Hilma kirjoitti...

Hyvät hyssykät miten sinulla näyttää niin keväältä ja jossain kuvassa jopa kesältä !
On tuo kasvihuoneesi kyllä upea kun voit laittaa kukat jo nyt sinne kukkimaan, niin kaunista tunnelmaa joka puolella! Ihmeen kaunis on tuo erikoinen tulppaanikimppukin, ainakin luulen että ovat tulppaaneja:)
Kevään merkkejä näkyy täälläkin, hanhiparvi saapui etelästä tänään ylitsemme kaakattaen :)
Rosa se jaksaa valloittaa kaikki<3
Suloisia loppuviikon tunnelmia teille, sääennuste lupaili kaunista viikonlopuksi !

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kevät on pidemmällä kuin viime vuonna tähän aikaan. Viime viikon keskiviikkona ostin tuon kasvi kehikkokruunun ja lauantaina linnun. Sunnuntaina ja maanantaina satoi lunta, joka suli samanpäivän aikana pois. Tämä meidän pikkupiha on niin suojaisa pesäkolo, että tässä kukat viihtyvät aikaisin ja yleensä aina aloitan kukilla mitkä kestävät hiukan kylmääkin. Täältä sisältä näen ne yhtälailla ja se on minusta mieluista. Sisällä on tosiaan tulppaanit ja minustakin ne ovat kauniita ja nyt kun ne ovat avautuneet, niin ovat aivan ihanat. Voin kuvitella kuinka huiskutit hanhiparville:)
Kiitos samoin myös sinne teille , ompa kaunis sääennuste, sitä toivotaan!

Titti kirjoitti...

Sanattomana; IHAILEVA huokaus!♥
Mukavaa viikonloppua ystäväin!

Sirkka kirjoitti...

Titti
Kiitos Titti<3
Kiitos samoin mukavaa viikonloppua ystäväin!

Sussi kirjoitti...

Uskomattoman hurmaavaa! Oletko jostakin löytänyt ostohyasintteja vai oletko kasvattanut itse?

Minun tekisi aina mieli keväällä laittaa hyasintteja ruukkuun, mutta niitä ei mistään kukkakaupasta saa.

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kiitos Sussi ja kiitos kysymästä! Poikkesin puutarhaan ja näin siellä ilokseni hyasintteja ja ostin kaikki loput:) Tällä hetkellä minulla on kotona yksi lilaan vivahtava sipuli pian avautumassa sen olen ostanut Lidistä ja sinne jäi myös vielä muutamia. Jos nyt huomaan jossain niin ostan Sinulle loput:)

Eeviregina kirjoitti...

Voi että on kauniita kukkia!
Ostin eilen esikoita, lankaköynnöksen ja muutaman narsissiruukun Plantagenista.
Tekisi mieli laittaa terassit täyteen kevätkukkia, mutta en viitsi matkan takia. Narsissiruukutkin ostin talonmiehelle ja kissojen hoitajalle jo ennakkolahjaksi!
Tunnelmallista maaliskuun jatkoa sinulle!

Sirkka kirjoitti...

Eeviregina
Kiitos! Kuulostaa ihanalle kukka ostoksesi ja siellä kun pyörii niin on kuin kevät olisi jo pidemmällä. Ihan parhaita pistäytymispaikkoja ovat puutarhamyymälät, jossa aika vierähtää liian pian, sillä katselemista riittää tovin jos toisenkin. Kyllä me vielä keritään vallan mainiosti laittaa terassi kevätkukkasin, sillä huhti ja toukokuu on vielä matkan päässä!
Olipa varmaan mieluisa yllätys kun talonmies ja kissojen hoitaja saivat pirtsakat tetet hoivaansa nautittavakseen. Iloa!
Kiitos samoin!

Tarja kirjoitti...

Kaunista,olen aivan sanaton:)
Oletko koskaan ajatellut koota näistä IHANISTA kuvistasi esim. Puutarhakirjaa!! jossa olis paaaljon näitä kauniita kuvia!!
Mukavaa viikonloppua!
-Tarja-

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos Tarja, meinasin kirjoittaa Urho:))

No enpä ihan näin äkkiseltään muista ajatelleeni:))

Kiitos samoin!:)

raffaella favit kirjoitti...

mi piace tanto il tuo cane.belle foto di bianco su bianco. belli i fiori. tutto milto romantico.

Sirkka kirjoitti...

raffaella
grazie mille, grazie per essere venuto.
Belle giornate!

Pitsi ja Pipari /Mari kirjoitti...

Voi mikä himo tuli kierrellä vähän pitemmällekkin pihassasi! Voidaanko tehdä joskus kamerakierros? Mä oikein lumouduin noista hyasinteista kukkalaatikoissa!! <3

Sirkka kirjoitti...

Pitsi ja Pipari
Kiitos Mari, kevät on ihan parasta aikaa sillä kun ne pienet alut puskevat maasta, niin niiden kasvua on ilo seurata. Tänään huomasin ensimmäinen sinivuokon kukassa! Hyasintit olisivat jo nuupahtaneet, jos olisivat olleet sisätiloissa, mutta näin ulkona ne viihtyvät kauemmin. Sitten on taas aika laittaa jotain muuta tilalle ja laittaa hyasintin sipulit maahan. Tänään on lämmin päivä noin 10 plussa astetta ja auringossa vieläkin enemmän. Tuli oltua ulkona viisi tuntia yhteen menoon!
Minä kuvailen ahrerasti kukkia ja olen ajatellut muuttaa blogin sisällön pelkästään kukista kertovaksi:)