maanantai 9. syyskuuta 2013

Syyskuun jatkuessa kesäisissä tunnelmissa


Aivan mahtavaa kuinka kauniin sään jatkuessa saamme vielä  nauttia täysin sydämin,  kuin keskikesällä konsanaan<3  Orkideat kukkivat kukkimistaan!




Nämä henkarit ovat myös kirppis ostoksiani, joiden myyjä kertoi niiden olevan noin  50-luvulta. Ihastuin niihen oitis ja ne jos mitkään sopivat hyvin eteisen  peilikomeroomme.
Laitoin tähän tuoliin uuden päällisen, tyynyn otin kaapin kätköistä esille sovittaakseni näitä yhteen. Värinsä puolesta sopivatkin, mutta jo hetken päästä otin ne pois. Vaihtelu virkistää vaikka vain hetken:)
tyynyn laitoin sohvalle ainakin hetken aikaa...saa nähdä kuinka kauan aikaa... nämä pienet muutokset.



Tämä vanha kahvikalusto on ollut aikaisemminkin minulla kuvissani  esillä, mutta nyt tässä näkyy niiden  oikeanlainen  värisävy,  joka  on kahvinruskea. Useimmiten ne näyttävät mustilta.

Olen raaputtanut neulalla saadessani esille tätä kaunista kuviota kynttilän jaloista,  joka paljastuu maalin alta. Mieluisaa puuhaa sanon minä, tätä rupean tekemään Isona!:)





Olen sanonut, ettei saa lällättää, mutta toisinaan tahtoo unohtua.

Lauantaina kauniin sään vallitessa lähdin tyttäreni kanssa Tallinaan.  Ihailimme siellä olevia nähtävyyksiä, kamera jäi kotiin, mutta kännykällä napsin muutamia kuvia. Julkaisen tässä muutaman kuvan,.Kertakaikkisen mukava matka ja mikä ettei,  jos jonain päivänä vaikka kauppatorilla ollessani, päätän hypätä laivaan ja poiketa siellä uudestaan:) Matka kun ei kauaa kestä ja toriltakin on kotiin vain puolisen tuntia.

Täälläkin ylhäällä ikkunan edessä kaksi lintua katsovat nauttien Tallinan nähtävyyksistä.



Tässä on palanut erinäisiä kynttilöitä, joka on nyt  aivan mahtavan korkea kokonaisuus, upea!
Kaunis kattokruunu valaisee!

 Tässä odottelen ruoka annostani, joka oli todella herkullisen maittava! Kiinnitin huomioni myös kauniisiin lautasiin.

Kotona<3 Jossa rakkaat olivat vastassa<3  Sekä tässä tuliaiseni:)

38 kommenttia:

Saga / Niittykulma kirjoitti...

Voi miten upeasti orkideasi kukkivat. Näyttää olleen mukava matka. Tallinnassa käymisessa on se kiva puoli, että matkoihin ei mene kauaa aikaa ja silti olo on kuin todella kauempanakin ulkomailla käydessä. Matkailu avartaa, vaikka sitten vain pienikin matka :)

mate kirjoitti...

Huikaisevan kauniita kuvia taas. Upeasti kukkivat orgideat, minä kun en onnistu niitä uudestaan saamaan kukkaan. Timon taidekuva kaunis ja herkkä.
Tallinnan retkennekin, kuvsta päätellen, oikein onnistunut.
Huomaan vaan, että Rosa kovasti odotti emäntäänsä kotiin.
Kaunista aurinkoista syyspäivää♥

Anne-Mari kirjoitti...

Onpas Orkideat kerrassaan kukassaan! Ja Tallinna...voih en ole vieläkään käynyt siellä, ihan nolo edes tunnustaa. Mutta joku kaunis viikonloppu kyllä lähden retkelle reippaalle;) Ihanaa syyskuuta ja terkkuja Roosalle:)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Oi noita sinun orkideoistasi...ovat kyllä kauniita!
Hienoa, että tiedät jo mitä alat tekemään isona...minulla ei ole vielä harmainta aavistusta...:)
Kyllä nämä ilmat pistävät jo koirulitkin läähättämään...no huomiseksi jo luvattu viileämpää.

Niilolta terveiset Rosalle ja pusuja, paljon pusuja♥
Halaus sinulle♥

Sirkka kirjoitti...

Saga
Kiitos Saga! Matka oli mukava ja ihan parhaassa seurassa<3 Niin tosiaan aivankuin olisi ollut vaikkapa Italiassa, sillä siellä oli eräs aukio, joka muistutti aukiota Malcesinessa. Lämpöäkin oli riittävästi:)

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos paljon, toisinaan orkideat saattavat kestää jonkin aikaa ennenkuin alkavat kukkimaan uudestaan. Joskus ehkä pidemmänkin ajan kuluessa..orkidioita on tietysti monen lajisia, itselläni nämä ovat helppohoitoisia, vettä ja valoa ja varmasti viihtyvät mitä valoisampi paikka ja siten alituiseen kukkivat. Timo kiittää kauniista sanoistasi. Rosa viihtyi mainiosti Timon kanssa, vaikkakin odotteli minua. Kyllä meillä sitten olikin hauskaa:)
Samoin kiitos<3

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
Kiitos! Itselläni on tosi kauan aikaa, kun viimeksi kävin Tallinassa, en edes tarkalleen muista milloin.
Ei noloilla:) Ilmoitahan minullekin koska lähdet sinne retkelle reippailemaan, niin hypähdän kyytiin:)
Kiitos samoin, kerrotaan terkut:)

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina Ruusukummusta
Kiitos! Juu kyllä sitä jo tässä iässä alkaa miettimään mitä sitä sitten Isona alkaa tekemään:)
Lämmintä tosiaan on piisannut, joten vielä en villasukkia jalkaan vetänyt.
Rosalta Niilolle myös paljon pusuja<3 Rosalla on nyt juoksu aika:)
Halauksin<3

Pepi kirjoitti...

Voi kun voisikin hypätä laivaan ja olla tunnin päästä Tallinnassa, siinä kaupungissa on oma viehätyksensä :)
Täältä pitää vaan aina ottaa asiakseen lähteä! Ja edellisestä lähdöstä onnin jo jokunen vuosi...

Söpöliinille *puspus*

Tiina kirjoitti...

Muhkeat orkideat ja ihania tunnelmakuvia! Teillä oli varmasti mukava reissu :) Aurinkoista ja lämmintä viikkoa!

Sirkka kirjoitti...

Pepi
Just näin jetsulleen:) Tallinassa on toden totta oma viehätyksensä:) Vanhan kaupungin tunnelmaa ja siellä lukemattomien turistien pyöriessä ja useita kieliä kuunnellessa on kuin olisi ollut kauempanakin:)
Söpöliiniltä *puspus*

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Kiitos Tiina! Reissu oli toden totta mukava ja mieleenpainuva kaikkinensa!
Kiitos samoin!

saara kirjoitti...

Ihana koti :)

Eeviregina kirjoitti...

Lyhyetkin lomaset piristää toden totta!
Toissa keväänä kävimme viimeksi Tallinnassa, olisi kivaa lähteä uudelleen. Se kun ei niin kaukana ole, meiltäkään täältä Pohjanmaalta asti.
Ihania aurinkopäiviä edelleen, nautitaan!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Ihanat orkideat. Miten saat ne noin hyvin viihtymään? Mekin vietimme mieheni kanssa pidennetyn viikonlopun Tallinnassa kesäkuussa ja viihdyimme Vanalinna päivillä musiikista ja erilaisista tanssiesityksistä nauttien.
Aivan ihana kuva Rosasta ja kaunis taulu.

Sirkka kirjoitti...

Sari
Kiitos Sari, tervetuloa uudelleenkin:)

Sirkka kirjoitti...

Eeviregina
Kyllä vaan näin se on todellakin!
Nautitaan. aurinkoisista syyskuun päivistä ja vaikka vettäkin tihruttaisi, niin ei kun hymyillen eteenpäin:)

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Kiitos, ja kiitos kysymästä. Olen sitä itsekkin monesti ihmetellyt kuinka helppo hoitoisia ovat. Siis en mitenkään erityisemmin niitä hoida. Noin kerran viikossa annnan vettä, toisinaan upotan ne veteen niin kauaksi, kuin pulputtavat.
Kuitenkin luulen, että olisiko se tuo luonnon valo mistä nauttivat, muuta selitystä en osaa kertoa.
Olipa teillä nautittava viikonloppu viettäessä sitä Tallinassa, mieluisten tapahtumien keskellä. On mitä muistella.

Tiina kirjoitti...

Sirkan iki-ihania tunnelmakuvia katselisi vaikka miten pitkään <3

Tarja kirjoitti...

Kauniita kuvia!
Tiedätkö mitä, minä en en ole koskaan käynyt Tallinassa ;)) Mutta ehkäpä joskus!
Ihanat kahvikupit sinulla(kin);)
Ihania syyspäiviä Teille:)

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Kiitos, ihana Tiina<3

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos Tarja!
Kerran kun käyt niin käyt varmaan toisenkin kerran:) Minusta saa aina seuraa sinne:)) Kahvitellaan:)
Kiitos samoin!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Sirkka ihanista kuvista! Kahviastiasto on hyvin kaunis ja erikoinen väri.Kotisi on kuin upean sisustuskirjan sivuilta.Minäkään en ole koskaan käynyt Tallinassa.Suunnitelmissa oli tänä kesänä siellä käydä,mutta eipä ehditty... Teillä sieltä on niin helppo hypätä laivaan ja hetken päästä on Tallinassa.Kuvasi kyllä saivat aikamoisen matkakuumeen aikaiseksi! Miehesi piirustus on upea! Oikein ihanaa viikkoa teille kaikille ja Rosalle paljon suukkoja./Terveisin matkakuumeinen Helena :)))

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kiitos Helena! Kahviastion väri sopii oikein hyvin muihin lähes saman sävyisten astoihini kanssa yhteen. Minusta väri on just passeli ei liian räikeä. Kotimatkalla Tallinasta laiva keinui jonkin verran ja se ei ollut niin mukava tunne. Hyvällä säällä ja iloisella päällä on mukava matkustaa.
Se on totta, että Eteläsatamasta on helppo hypähtää laivaan ja eikä aikaakaan kun saavumme Tallinaan:)
Käyhän kurkkaamassa Titin blogi, hän on kuvannut upean kollaasin Tallinasta!
Mies kiittää!
Kiitos samoin myös sinne teille ja Rosalta suukko terveiset.

Sussi kirjoitti...

Kuvat täynnä kauneutta!

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kauniit kiitokset Sussi!

TeSa kirjoitti...

Tuossa tuokiossa Tallinnaan ja takaisin. Pikamarssia paikasta toiseen ja hyvä mieli kaupan päälle =)
Kukkasesi näyttävät loisteliaalta. Pitkäaikainen kukinto on pelkkää plussaa.

Kaisa kirjoitti...

Voi apua miten ihana orkideat ja henkarit kans tosi ihkut. Mahtava kuvapläjäys katsottavaksi jälleen :)

Sirkka kirjoitti...

TeSa
Näin siinä kävi, mukavassa seurassa<3
Kävelimme hitaasti nauttien katsellen ympärillemme kauniista nähtävyyksistä auringon paistaessa.

Sirkka kirjoitti...

Kaisa
Kiitos Kaisa,
kuvapläjäys kerrassaan:)

RUUTUOVEN TAKAA kirjoitti...

Voi miten ihanaan blogiin tupsahdin! Pitääpä tutustua paremmin aiempiinkin postauksiin!

Uusi lukija siis ilmottautuu:)

Sirkka kirjoitti...

Sanna
Kiitos Sanna! Mukava kuulla, postauksiani katsellessasi aika vierähtää tovin jos toisenkin, niitä on aikas lailla!:)
Tervetuloa toistekkin:)

Mari kirjoitti...

Kylläpä on niin kaunista taas! Orkideasi kukkivat mahtavasti, mikä on salaisuutesi :) Tallinna on kaunis kaupunki, meiltä on vaan niin pitkä matka sinne, niin tulee harvoin käytyä...

Sirkka kirjoitti...

Mari
Kiitos Mari! Eipä minulla ole salaisuuksia:) Valoa ja vettä:)
Tallina on kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki, jonne palajan uudestaan.
Ymmärrän hyvin ja siten siellä olisikin yövyttävä ja muutamia päiviä vietettävä...

pikkunuttuja kirjoitti...

Kylläpä on taas niin kaunista katsottavaa täällä, kotisi on niin seesteinen ja harmooninen ! Hieno reissu teillä Tallinnassa, mukava kuva sinusta<3
Nyt taitaa olla kesän ihanuus loppusuoralla, meillä jo tänään pilvinen ja viileä päivä, eilen vielä kuitenkin uitiin, tänään ei tulisi mieleenkään ;)
Oikein mukavaa sunnuntai päivää sinulle ja suloisuudelle<3

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kiitos Hilma! Reissu Tallinassa oli tosiaan oikein onnistunut kaikkinensa ja ilmakin kun oli suotuisa siellä nähtävyyksistä nauttien niin kyllä kelpasi:) Meillä täällä on on ollut kaunis aurinkoinen päivä,
kuin vieläkin.
Hienoa kun pääsitte vielä eilen uimaan siellä teillä ja huomisesta ei taas tiedä, tai ensi viikonlopusta:)
jospa sitten jälleen polskitte nauttien! Toki muutenkin on aivan ihanaa kulkea katsellen veden äärellä.
Kiitos, mukavaa sunnuntain jatkoa<3

Anonyymi kirjoitti...

Arvoisa rouva Sinisen oven takaa, ihailen valokuvaustaitoasi. Etenkin kodistasi otetut kuvat on kauniin pysähtyneitä, voi jopa aistia hetken, jolloin kuva on napattu.
rapsutukset hauvelille.

Sirkka kirjoitti...

Kiitos paljon, sanasi saivat myös minut pysähtymään luettuani kauniin sykähdyttävän kirjoituksesi, jonka juuri huomasin. Lämmin kiitos.
Kiitos, rapsutuksista, sanoo hauveli.