maanantai 19. syyskuuta 2011

Ikimuistoinen päivä

Hei vaan kaikki ystävät taas on viikko vierähtänyt viimeisestä postauksesta, kaikenlaista mukavaa on ollut liikenteessä. Eilen nautin Pian Sisustustaivaan järjestämässä kirppistapahtumassa ja mikä siellä oli ihaninta sain tavata blogiystäviäni ja vietinkin eniten aikaani heidän kanssaan jutellessa. Jutustelu on niin mukavaa...Kaunista tavaraa oli vaikka millä mitalla, kuten kuvassa ostamani tyyny, vaikkakin minulle kerrottiin, että suurin osa oli jo ostettu ja siten poissa näkyvistä. Se ei kuitenkaan minua haitannut sillä olin jo aivan pyörällä päästäni muutenkin nähdessäni näin paljon kaunista ympärilläni. Sää oli mitä kaunein ja lämmin aivankuin keski kesällä huvikummussa! Tein muutamia pieniä ostoksia, joita en ole vielä kaikkia kuvannut, että jää jotain näytettäväksi seuraavaankin kertaan, vaikkakin kuvaan myös paljon mitä olenkin jo aikaisemmin näyttänyt, eipä tuo haittaa ei ainakaan minua.
Kiitos vielä ystävät seurastanne olette ihania!
tässäpä tämä heti kuvattuna kotiin tullessani, kuvauksen jälkeen otin pois rusetin ja pesin purnukan, sisällä olevat eivät ole rakastamiani leivoksia vaan saippuoita, kukapa nyt haluaisi pestä suunsa saippualla...
oijoi olisittepa nähneet tätä riemua, kun Rosa sai nämä tyynyt...oiskohan niissä ollut koirulin tuoksua, ilo oli näkemisen arvoinen! Tässä kuvassa jo lepäillään.

nämä eivät ole sieltä

omppupiirakka

tämä vanha lamppu on ollut minulla iät ja ajat aina vaan tykkään siitä.







Hei, tässäpä tämä helmihyasintti puskee maasta kukkivana, lupasin tämän näyttää...
laitoin sen ruukkuun, koska oli piilossa ja tästä voin ihailla sitä paremmin, muutama mansikanlehtikin on joukossa.

mies maalasi taulun siinä istun rakkaani sylissäni Pariisin puistokujan penkillä.

33 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Sirkka, sinun tapaamisesti on joka kerta yhtä ihnaa, kuin keväinen tuulahdus ja puron solina, niin eläväinen ja nauravainen olet.Kanssasi on ilo olla ystävä.
Kyllä Rosa saikin hienot tyynyt ja onneksi hän osaa käyttäytyä, niin kuin hienot lady konsanaan, Väinö on rontti, joka olisi jo riepotellut tyynyt aika huonoon kuntoon. Mutta kyllä Väinökin osaa onneksi olla ihan herrasmiehen tavoin, välillä..;D
Hih..meillä on aina samat jutut joita katsellaan, niin kuin nyt se ihana valkoinen uurankin...olin niin tyytyväinen kaikkiin ostoksiini.
Kyllä sun miehesi on hyvä maalaamaan, voi jee, ihana taulu.

Mukavaa viikon jatkoa sinulle Sirkka.Nähdään taas.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi Sirkka...miten kauniita kuvia..
ja Rosa pikkuinen on oikein maalaukseen päässyt.♥
IHana tuo vanha lamppusi ja ihanat kirppisosoksesi...☺
Rosakin tyynyn sai.♥

Oikein lämpimät halit sinulle ja Rosalle.♥
lahettää Irmastiina ja Niilo

ps. En loukkaannu vaikka et tunnustusta laitakkaan eteenpäin...☺☺

Anonyymi kirjoitti...

Oli taatusti ihana tapahtuma! Kauniita ostoksia ainakin. Mulla kukkii yksinäinen helmihyasintti myöskin tuolla pihan perällä, Rex-koirulin haudalla <3

Sateiset terkut Teijalta Kelorannasta.

Mari kirjoitti...

Kauniita ostoksia olet tehnyt, Rosakin sai niin kauniit tyynyt :)
Vau, helmihyasintti syyskuussa!
Ja taas noin kaunis taulu miehesi maalaamana...
Ihanaa viikkoa sinulle Sirkka!

marjamatilda kirjoitti...

hienot otokset, oli ilo käydä sivuillasi taas kerran, kiitos!

Riitta Sinikka kirjoitti...

Voi herranjestas näitä sun kuvia..anteeks,nyt piti taas päivitellä...kauniita kuin mitkä!! Mahtava maalaus!! Ihanaa tätä viikkoa Sinulle!!

bellagio kirjoitti...

Kiitos terveisistä, oli ilo nähdä ja jutella Espoon kirppiksellä <3.
Ihania tyynyjä olet löytänyt, itse ostin vain lasit ja huivin. Tunikan tilasin myös heti kotiin päästyäni, toivottavasti tulee pian...:)

Kauniita syyspäiviä odotellessa, koitetaan jaksaa tämä synkkä syksyinen myrsky ja sade...

Maikki kirjoitti...

Ihana tuo taulu, aivan mieletön! Ja niin onnellisen näköinen tyynyjen "omistaja" :)

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Onpas Rosalla valtavan hieno sänky! Ja tuollaiset tyynythän pitää jokaisella omanarvontuntonsa tietävällä neidillä olla. Kaunis taulu jälleen. Tunnelmallista maanantaita, täällä sade se ropisee kattoon ja ollaan kynttilänvalossa sohvannurkassa :)

SariW kirjoitti...

Onpas jännä tuo helmihyasintti, sillä on kunnon iso kukkaterttu... Nyt uskon kun näen, hih ; )
Rosa on niiiiin suloinen, super ihanassa sängyssään.
Aivan ihania nämä kuvasi : )
Iloista viikon jatkoa !

Nina kirjoitti...

Ihania ostoksia ja suurenmoisia kuvia! :)
Rosa oli varmasti innoissaan tyynyistä, voin kuvitella! :-D
Sinulla oli mukava päivä!
Pitkään säilyy mieli hyvänä, kun saa piipahtaa viehättävässä paikassa ja tavata tuttuja!

Iloisia syyskuun hetkiä sinulle ja pikkuiselle! :)

Nina kirjoitti...

Nyt vasta toisella "kierroksella" huomasin tuon miehesi maalaaman taulun! Oi, että se on upea!
Ja varmasti rakas!

Sussi kirjoitti...

Viikon upea kauneusannos, kiitos jälleen ihanista kuvista.

ja mukavaa viikkoa

Aana kirjoitti...

Ihastuttavia syyskuvia, kiitos.

Sirkka, plogissani on sinulle tunnustus, käyhän kurkistamassa:)

Johanna kirjoitti...

Teillä on varmasti ollut ihana tapahtuma. Kuvat ovat kauniita, kuten aina.
Ja Rosa niin hienosti tyynyjen kanssa - meillä olisivat hukkaan menneet :) Tai no, olisi niistä hetken hupi ollut ennen kuin olisivat silppua olleet :D
Mukavaa viikonjatkoa teille <3

Sirkka kirjoitti...

Aana,
Lämpimät kiitokset sinulle antaessasi tunnustuksen minulle.

päivi kirjoitti...

Lämmin halaus sinne Sirkka ystäväni
ja kiitos aina niin ihastuttavista kuvista!
niiden parissa näin sateen
alla on mukava viipyä ...

Pikkuiselle paijaukset<3

lämpimin ajatuksin
Päivi

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Jos ei näiden kuvien katseleminen vie mennessään syyssateita ja tätä harmautta niin sit on ajanvarauksen vuoro;)
Ei tämän kauniimpaa voi olla.
Rosa pumpulipallokin oikein poseeraa. Muiskis!
Halaukset molemmille Kaisalta

Anonyymi kirjoitti...

HEIPS!
OLI NIIN IHANA NÄHDÄ SINUT SUNNUNTAINA..AINA NIIN ELÄVÄINEN JA IHANA KUN OLET!!!♥♥♥
MUKAVAA,ETTÄ ROSA TYKKÄSI TYYNYISTÄ♥♥♥!!!
IHANIA KUVIA JÄLLEEN KERRAN.
HALAUKSET SINULLE RAKAS YSTÄVÄIN,HAUKUT NELLILTÄ ROSALLE..
BLOGISSANI ON SINULLE JOTAIN KUULUVAA....???!!!!
HALAUKSIN,MARIKA VALKOISTA&RUSTIIKKIA BLOGISTA(en pääse kommentoimaan,jos ei ole ponnahdusikkunaa...vaihtaisitko sen....?)

Sirkka kirjoitti...

Marika,
Lämpimät kiitokset sinulle antaessasi tunnustuksen minulle.
Kiitos samoin oli aivan ihana jälleen tavata ja juttua olisi riittänyt...on sinulla kauniita esineitä ja olet taitava käsistäsi ahkeruuden huippu, ei ihme että kiirettä pitää kaiken muun lisäksi, ne valaisemetkin...Paris!
Rosa vastaa haukkuihin!
" yritin vaihtaa...kokeile onnistutko nyt."

Arja kirjoitti...

Kyllä on kauniita kuvia:-)
Rosalla on niin upea sänky..kyllä olis meidänkin pojat onnellisia saadessaan noin kauniin pedin;-)
Rosalle terkkuja pojilta<3

Sadeterveisin Arja

Arja kirjoitti...

Ps. Ponnahdusikkuna ei toimi:-)

Tuire kirjoitti...

Voi niin ihania aarteita täällä taas!

marika kirjoitti...

Kävin ihailemassa täällä <3

Ainosofia kirjoitti...

Ensinnäkin - voi ihanaa - tuota taulua!!! ja kun kerroit missä sinä olit tuolloin tuota maalatessa ;))) aijaijai kun kiva!

Sitten tuo blogiystävien näkeminen livenä on vallan upea juttu. Kunpa minäkin joskus sinut saisin tavata <3

Mukavaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Kävin jo kerran katselemassa kauniit kuvasi, mutta oli niin kiire, etten ehtinyt edes tassumerkkiä jättää!

Varsinainen taiteilija miehesi! Taulu on upea!!

Mutta arvaapa kuka on kaikkein ihanin ♥♥♥

SariW kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus : )
Mukavaa sunnuntaita !

Sirkka kirjoitti...

Sariw,
LÄMPIMÄT KIITOKSET SINULLE ANTAESSASI TUNNUSTUKSEN MINULLE!

Nicole kirjoitti...

Ihania löytöjä! Ja ihanaa on tavata blogiystäviä!
Omenapiirakka näyttää niin herkulliselta. Tänä vuonna omenasato on epäonnistunut täysin meillä, onneksi kaupastakin saa omenoita.

Oikein mukavaa viikkoa sinulle!

Nicole

Sirkka kirjoitti...

Kaunis kiitos kaikille kommenteista,
yhteishalaus!

Elviiran Kammari kirjoitti...

Upeita uurnia ja ruukkuja sinulla. Itse olen heikkona juuri tuon tyylisiin ruukkuihin. Varsinkin tuo valkoinen missä on vaaleanpunainen ruusu istetettuna passais meillekkin. Blogimammojen näkeminen livenä on mukavaa. Itse olen sen moneen kertaan todennut. Hassua vaan , kun tietää jostain ihmisestä aika paljon ja sitten poks! siinä se on edessä noin vaan. Mulla meni Kirppis ohi jääkiekon takia tietty.

Marissa kirjoitti...

Taulu. Upea!
Arabian (?) kaunein valkoinen kulho. Se, jossa valmistuu parhaimmat taikinat ja salaatit.
Vanhat puiset lankapuolat.

Kaunis sieluinen ihminen. Sinä.

Tulin taas onnelliseksi täällä käydessäni.
Ilo ja onni tarttuu.

Sirkka kirjoitti...

Marissa,
Kiitos paljon!

Arabian vanha kulho, kyllä.

Oi kiitos kauniista iki ihanista sanoistasi, kiitos,
iloitaan!