maanantai 5. syyskuuta 2011

Ilo on ystävät!

Hyvää huomenta ystäväiset, ilo herätä kauniiseen päivään ja olla onnellinen eilistä muistellen, eilen olin Wanilla Rosen kirppis tapahtumassa, kiitos Riitta! ja puotisi on uskomattoman kaunis kokonaisuus kaikille jotain ja paljon enemmän! Olo siellä oli iloisen onnellinen ei niinkään kauniit tavarat tietty nekin toki, vaan kun olin odottanut, että tapaisin ihanat blogi ystäväiset ja näinhän siinä sitten kävi. Halaukset vaihdettiin! Alkajaisiksi sain kunnian tarjota kauniista korista karamellit jokaiselle jonossa olevalle ja heitä oli tosi paljon ja kertoa Riitalta terveiset! Mietin kuinka ihmeessä kaikki mahtuu sisälle yhtä aikaa, mutta kummasti sopu tilaa antaa. Joitain pieniä ostoksia tuli tehtyä, joita vielä en ole kuvannut. Siellä olisi ollut vaikka kuinka ja paljon kaikkea kaunista maan ja taivaan väliltä...houkutuksia tulvillaan, mutta aika vierähti jutellessani niin pian, että yhtäkkiä huomasin laittavat jo kimpsuja ja kampsuja kokoon, pari tuntia meni kyllä pian.

Ostin Country Whitestä, laitoin sen tähän seinälle oven viereen.

tulilatvan laitoin aivan vaaleanpunaiseen kauniiseen ruukkuun.


asetelmiin ei minulta mene aikaa ne ikäänkuin putoavat käsistä tai ovat jääneet sillee...ja naps.
tässä on vanha rannekoruni laitoin sen madonnan kanssa, sopien kivien kanssa yhteen.

vielä kukkivat auringon paistaessa...





samoin kun ruusut kukkivat ja vielä perhosetkin liihottelevat.
en minäkään vielä kesää jätä heinät on vielä syömättä, siis nämä heinät sain Siskolta ja kuulema koirat tykkäävät syödä niitä, niin tykkääkin!
Oikein hyvää päivää ja alkavaa viikkoa kaikille halauksin ja vilkutuksin täältä ruudun takaa!

25 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

Hyvää viikkoa ja kiitos ,kun sain ihastella kauniita kuviasi!

Sirkka kirjoitti...

Ensimmäinen kommentti jipii Kiitos Riitta päiväni alkoi hyppelehtien ja käsiä taputellen! Kiitos ystäväin!

Irmastiina kirjoitti...

Tuonne kirpparille minäkin olisin halunnut, mutta en päässyt tulemaan ja harmittaa tosi kovin.:(

Ihanasti vielä kukkasi ulkonakin kukkivat...ja iki ihanan Rosan pieni kirsukin siellä vilahtaa.

Niilokin haluaisi tuollainen naulakon hihnalleen, nyt hihna on sellaisessa nallenaulakossa, mutta kun on jo iso poika, tarvitsisi isonpojan naulakonkin...☺

Kiitos ystäväni ihanista kuvistasi♥

Halauksin Irmastiina!

Vilma kirjoitti...

Niin kauniita kuvia taas! Ajattelin itsekin juuri viikonloppuna, että ihanaa kun on ystäviä. Ankeata olisi ilman.

Maarit kirjoitti...

Kuullosti mukavalta tuo kirppistapahtuma, ystävät ne on elämän suola !
Niin on kauniita taas kuvasi, ruusutkin vielä kukassa ♥
Iloista syyskuuta sinulle ja kiitos kommentistasi!

Maikki kirjoitti...

Ai hyvänen aika, että osaa taas olla kaunista! Ystävät on kyllä niin tärkeitä, ettei sitä osaa edes sanoiksi pukea...

Mari kirjoitti...

Tuolla kirpparilla olisi ollut ihana käydä, harmi tuota matkaa!
Voi tuota sinun kukkaloistoasi... Aivan ihania kuvia jälleen. Kyllä sinulla on melkoiset taikanäpit, kun asetelmat noin helposti syntyvät!

Mukavaa viikkoa :)

Tarja kirjoitti...

Niin ovat kauniita nuo sun kuvat ja nuo vaaleanpunaset pelargonit on tosi kauniita:)

bellagio kirjoitti...

Ai, sinäkö olit se ihana namujen jakaja, kiitos kaunis.
Jonossa oltiin myös ja kivaa oli...

Sirkka kirjoitti...

minähän se olin ja oli kivaa, kiitos itsellesi jonossa oli tosi paljon hymyileviä naisia, joka tarttui!

Kiitos!

Sussi kirjoitti...

Harmittaa, että en päässyt kirpparille. Mutta ehkä ensi kerralla sitten...

Ihania kuvia jälleen, siellä on vielä niin kesäisen näköistä.

pioni kirjoitti...

Teillähän näyttää vielä ihan kesälta:)

päivi kirjoitti...

Lämpöiset halaukset ystäväni
täällä hämärtyvästä illasta:)
päivä oli aurinkoinen ja upean lämmin! Mittarissa 21 astetta:):)
eikä sateesta tietoakaan ...
alkaa olla rutikuivaa joka paikassa:(
noo,
hyvä on ollut perunat ja juurekset nostaa kellarin suojiin
ja nauttia muutoinkin ulkoilusta!
elämä hiljaiseloa ja
toipumista edelleen...
yritän kuitenkin saada kuvan ja toisen otettua blogiini ?

lämpimät aatokseni sinne,
mieleni piristyy kun näen
sinun vierailleen<3

rutistuksin
Päivi

Kati kirjoitti...

Aina kun astun blogiisi, mieleni täyttyy auringonpaisteesta ja kauneudesta! Kiitos, että jaat tällä tavoin hyvää mieltä ympärillesi!

Toivotan ihanaa viikonjatkoa! :)

Lovviisa kirjoitti...

Aivan ihanoita kuviasi täällä taas ihhailen illan hämärtyessä...Syksy kyllä kutittelee jo niin mukavasti vaikka tännäänki ollu ihan hellepäivä. Sieniäkin kävimme vielä kattelemassa mutta olivat raukat kuivettunneet iliman sajetta. Mukavata viikkoa sinulle ja olet niin oikiassa että ystävät ne ovat elämän suola :)

Pepi kirjoitti...

Kuinka on meinannutkaan mennä ohi....tänne on aivan pakko tulla mieltä lepuuttamaan ☺

Hurmaavia kuvia taas kaikki -mutta arvaapa kuka on kaikkein hurmaavin ja suloisin ♥

*rapsutuksia leuan alle*

Titti kirjoitti...

Valvon vielä koska ainokaisani lähti baariin...
En tosin jaksa valvoa siihen asti kun kotiutuu!

Minä olin hengessä ja ajatuksin mukana Riitan kirppis-tapahtumassa... ♥
Voi kun joskus kohdallani asiat menisivät niin hyvin että pääsisin mukaan...
Muutamia blogi-ystäviä olen onnekseni saanut tavata, -mutta sinua Sirkka-ystäväiseni, valitettavasti en vielä...
Minulle eivät nuo "suuret massa-tapahtumat" ole ihan omiaan... Kun on reilut kolme vuotta ollut itsekseen tässä kotona, niin sitä erakoituu entisestään...
Mutta eikö vain, että me tapaamme vielä jossakin vaiheesssa??♥

Meillä on ollut eilen ja tänään Otto vieraana, -ja voi kuinka iloiseksi hän minut tekeekään!!♥
On niin ihanaa nähdä ja kokea kuinka hän minusta tykkää, -voi sitä hännän heilutusta ja suukkojen määrää...♥
Voi hyvin ystäväiseni!♥

Sirkka kirjoitti...

Heissan vaan kaikki sulottaret, kiitos paljon lämpimistä sanoistanne, kiitos<3
Titti,
olin itsekkin siellä ihan pyörällä päästäni, enkä läheskään tiennyt kuka oli kuka tutuimpien kanssa vaihdeltiin jutustelua ja kyllä kysyin muutamilta onko sinulla blogia...koska olisin halunut tietää kuka on..
minullekin taitaa tulla pian kolmisen vuotta täällä kotonani, mutta onhan minulla pikkuiseni, jota kiikutan ulkosalla ja tapailen toisia aika usein.
Onpa ilahduttavaa kuulla, että olet jälleen saanut Oton seuraksesi ilo on varmasti molemminpuolista, hännänheilutusta ja suukkoja ei voi saada koskaan liikaa...<3
kyllä vaan aivan varmasti me tapaamme jonain päivänä...kyllä niitä rauhallisiakin paikkoja löytyy ja olihan siellä Riitan luona muutama rauhallinen soppi kauniitten esineitten lomassa,
aatteles kun minä sain olla hetken siellä Riitan putiikissa "myyjänä" hih! kun hän kävi toisella puolella..! "Kuvittelin" omistavani paikan ja kysyinkin jos tarvitset apua niin autan mielelläni kysy vain rohkeasti ja niin alettiin juttelemaan, hän sanoi olisi niin kiva tietää minkälaisia koteja ihmisillä on kun näitä ihanoita tavaroita ostaa... kysyin häneltä onko sinulla blogia, johon hän mikä se on...neuvoin.
Kiitos samoin sinulle Titti hyvää vointia samis<3

Sirkka kirjoitti...

siis kysyin eräältä asiakkaalta onko sinulla blogia?

sariw kirjoitti...

Ai sinäkin olit siellä ! Enpäs huomannut sinua, tosin käväisin tällä kertää vain ihan pikaisesti. Ehkä näemme ensi kerralla : )
Tosi kauniin väriset nuo pallokrysanteemit. Sopivat niin kivasti muihin kukkiin : )
Ihanaa viikon jatkoa !

Sirkka kirjoitti...

ja sinä! Edellis kerrallahan näimme ja olisin iloinut jo olisin nähnyt tälläkin kertaa sinut Sari!
Ensi kerralla näemme:)
Kiitos samoin sinulle oikein ihanaa viikon jatkoa!

shabby chic og lavendel kirjoitti...

Hi.
I have told you before that I really like your beautiful blog. And just because of that I have an award for you in my blog if you want it, and if you like awards. :)

Have a really nice weekend!
Hugs

Sirkka kirjoitti...

shabby chic og lavendel

Hi.
Thank you for the awart to me! Beautiful thank!

päivi kirjoitti...

Lämpöiset viikonlopputerkut
ja halaukset Sirkka ystäväin<3
Rosalle suukkonen
nenun päähän:)

lämpimin aatoksin
Päivi

Anonyymi kirjoitti...

Pidän arvokasta tietoa sinua olla tarjota teidän artikkeleita. Voin kirjanmerkki blogiasi ja ominaisuus lapseni testata jopa täällä yleensä. Olen lievästi positiivinen he aikovat saada tietoa varsin paljon uusia juttuja täällä kuin kukaan muu!