maanantai 29. elokuuta 2011

sataa sataa ropisee tilitilitom

Paljon kiitoksia katselijoille ja vieläkin enemmän kommentin jättäneille, siitä saa aina niin hyvän mielen ja hetimiten pinkaisen vastavierailulle jonne aina tai ainakin lähes olen päässyt. Jaaha elokuun viimeistä viikkoa viedään ja esille astuu pian syyskuu, joka toisinaan on ollut lämmin ja jos ei niin saa kaivaa esille lämmintä villaa ja tepastella iloisen värisillä kumisaappailla tai juu Paris sadeviitankin sisään voin pujahtaa, sellainen tuli matkalta hankittua:) eikun leijumaan ja nauttimaan vaikka sitten syksyn punaisista omenoista, jotka ovat lähestulkoon kypsyneet, narsk narsk ja osa pakkaseen odottamaan piiraiden tekoa:)

sitä ne ajatukset saa aikaan...katselin kauniita kuvia ja sidoin pienen kimpun ruusuista.

pientä vaihtelua olen täällä kotonani touhuillut, kivahan sitä on kokeilla kuinkas se näyttää tässä
ja näin päin..

sutinutkin olen jonkin verran
ja raahannut huonekaluja perässäni, kun eivät itsekseen liiku:)

illan tullen tuikut valaisee mieltä lämmittäen


tässä tämä kimppuni vielä, yksi pikkuinen sieltä ylös rymyää, jonka olen painannut takaisin toisten joukkoon sopukkaan:) Kaikille yhteisesti näin tasapuolisesti oikein hyvää alkavaa elokuun viimeistä viikkoa, nautitaan ja halaillaan:)

27 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Huoh, on sulla kaunista sekä sisällä että ulkona. Mulla on laiskuus iskenyt jäseniin ja aatoksiin...mitään ei saa aikaiseksi...plääh...toivottavasti tästä nyt piristyisin vähän. Ihanaa katsella sun kauniita kuiva, niistä saisi monta ihanaa vink, vinkkiä, tuo sun kasvihuone on aivan ihana ja nythän voi jo laittaa vähä valoja sinne sun tänne, kivat nämä valot tuossa pienessä kasvihuoneessa.
Mukavaa viikon jatkoa Sirkkaseni.

Marielisa kirjoitti...

Kaunista ♥

Oikein mukavaa elokuun viimeistä viikkoa sinullekin :)

Puumuli kirjoitti...

Kauniita loppukesän kuvia tarjoilet, ihana kimppu! Vähitellen tuo puuhailu siirtyy sisätiloihin kuuman ja kaunin kesän jälkeen, mutta onhan sitä mukava touhuta pitkästä aikaa muuallakin kuin puutarhassa, vai mitä?

T. Sari Puumulista

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanaa, kaunista, herkkää...♥

Minulla kasvihuoneessa iltaisin jo valot syttyvät...☺

Halauksin Irmastiina.

Elsa kirjoitti...

Sinun blogissasi ei todellakaan ole syksyn tuntua, mikä on hyvä asia. Kaunista!

Sunnuntaina nähdään Riitan luona, tulen sinne myymään.

Täälläkin sataa ropisee.

Tarja kirjoitti...

Ihania kuvia olet taas laittanut,kaunis koti ja aivan ihana tuo pieni "kasvihuone",heti alkoi sormet syyhyämään;siitä sais hienon miniatyyri-kasvihuoneen kokoa 1:12 ;))

Kivisen Vilma kirjoitti...

Kauniita kuvia ja suloinen ruusukimppua. Tosiaan syyskuu on alkamassa. Tykkään syksystä, joten tervetuloa vaan!

Nina kirjoitti...

Kaunista, kaunista! :)
Tuikut pitäisikin kaivaa esiin, kun illat ovat jo melko pimeitä.
Ihastuttava on olohuoneesi ja Rosa siellä soffan päällä katselee, mitä se mamu taas kuvaileekaan ;)
Ja ruusut ne vain aina jaksavat ihastuttaa, sinulla kaunis kimppu.

Suloista syksynalkua sinulle Sirkka ja haleja pikkuiselle! :)

marjamatilda kirjoitti...

Ihanan kaunista, piristi minunkin iltapäivääni kummasti! Tunnelmallisia elokuun viimeisiä iltoja Sinulle!

pioni kirjoitti...

Jotenkin on ihanaa, kun illat pimenee ja voi alkaa polttaa kynttilöitä ja vaikkapa noita pikkuvalojakin. Mulla onkin läpi vuoden vastaavanlaiset keittiön verhotangoissa kiinni:)

Sussi kirjoitti...

Niin uskomattoman kaunista jälleen! Ja suloinen Rosa siellä sohvan päällä:)

Äitini koiralla on tapana istua samalla tavalla ikkunan edessä olevan nojatuolin päällä ja katsella, mitä ulkona tapahtuu:)

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Siis niin ihanan romanttinen ja kaunis tuo minikasvihuoneesi tunnelmavalojen kera. Sulla näyttää olevan aina tuoreita kukkia kotona, se on hyvä! :) Kaikilla pitäisi olla, liian harvoin tulee niitä hankittua arkea piristämään. Olohuone on ihanan valoisa. Mitä materiaalia lattian on?

Sirkka kirjoitti...

Tiina,
kiitos! Meillä oli aikaisemmin parketti joka sopii mielestäni huonosti koiraperheeseen jos ei käytä mattoja. Vaihdoimme lattian kestävään ja helppohoitoiseen laminaattiin ja olen tyytyväinen sekä materiaalin että sävyyn, Lautalattiat olisivat mieluisat, mutta nyt mennään näin ehkä joku toinen kerta toisinpäin:)

Mari kirjoitti...

Kaunista jälleen. Aivan ihana tuo minikasvihuone valoineen! Tunnelmallisia syksyn iltoja sinulle...

Ainosofia kirjoitti...

Kiva nähdä noita sinun olkkarikuviasi - tunnelmaa tulvillaan.

Tosiaan niin kaunista sisällä ja ulkona.

Voi tätä bloggailun ihanuutta kun päästään katselemaan kauniita koteja <3

Anonyymi kirjoitti...

Naurattaa jo itseäni kun tulen lukemaan postaustasi....ihania kaikki aina, tietty, mutta oikein odotan missä Hänen Pieni Suloisuutensa milloinkin kurkkii ☺☺☺

Ja siellähän Hän, sohvan selkänojalla ♥

Hänelle rapsutuksia ja sinulle lämmin halaus!

Sirkka kirjoitti...

hih! samoin kiitos!<3

päivi kirjoitti...

aamuiset terkut ystäväni!
lämmintä vain 10 astetta ja kovin harmaata:(
se on syksyn tuntua ihan selvästi!
ihastuttava tuo olohuoneesi
uusi tunnelma,
upean lämpöinen ja vierailemaan kutsuva<3

lämmin halaus sinne
sinulle ja pikkuiselle,

olette ajatuksiisai<3
Päivi

TeSa kirjoitti...

Kaunis elokuun lopun postaus. Vähitellen sähkövalon tarve lisääntyy, onneksi ovat nämä lempeät ja ihanat pikkutuikut.

Kaisa Reetta kirjoitti...

Sinä saat syksyynkin ihanaa keveyttä <3

Ja kuinka kaunista teillä on sisälläkin... Ilmaa, valoa, vaaleutta.. <3

Sirkka kirjoitti...

Lämmin kiitos kaikille teille ihanille <3

Lovviisa kirjoitti...

Teillä olkkarista ihan maalaukselliset näkymät...Hei noita valoja voiski jo mallailla paikollee :)

Iiris kirjoitti...

Syksy todellakin saapuu, pikkuhiljaa! =)

marika kirjoitti...

Voihan ihanuus mitä kuvia täällä blogissa <3

Riitta Sinikka kirjoitti...

Heippa! Olipa ihanaa tavata!!Miten viehättävä persoona oletkaan! Ja sinulla on niin kaunis koti ja hurmaavaakin hurmaavampi haukkuliini! Oikein ihanaa alkanutta syksyä Sinulle toivottelee romulyyli-riitta.

Elsa kirjoitti...

Täällä näyttää niin hyvältä, syksy voi tulla.

Kiitos sanoistasi! Oli ilo tavata Sinut ja Rosakin tänään! Olet niin iloinen ja hyvätuulinen.

Halauksin,
Elsa

Sirkka kirjoitti...

Kiitos Kiitos ystävät Kiitos samoin!
Halauksin!