perjantai 2. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta 2015


Onnen täytteistä 2015 vuotta toivottaa onnen kyyhky<3


















Ulkona pihallamme kuvasin ikkunan takaa myös sisätiloihin.




Olen laittanut ulos amarylliksen jo lähes kukkineet kukat, jossa ne saavat vielä hetken aikaa ilahduttaa.









Pihallmme vilisee tuon tuostakin jänöjä popsien suuhunsa ruusun varsia ja jäniksestä tulikin mieleeni tehdä nuoska lumesta pupu. Se onnistuikin ja oli oikein mallikelpoinen. Ilta oli jo hämärän peitossa ja ajattelin, että otan kuvan siitä seuraava päivänä. Aamun valjetessa lumi pupusesta oli jäljellä vain töpö häntä, joten kuvaa en siitä saanut.


Tässä ovat nämä ruusut, jotka olen aiemmin näyttänyt tuolin päällä. Niillekin kävi vähän niin ja näin sillä kun lunta oli satanut niin paljon, että  siinä jäätyessään ne painuivat alaspäin. Päätin kuitenkin kiepsauttaa purkin ja kas nyt ruusut ovat ylöspäin. Ruusuista iloa!



































Tulppaanitkin ovat jäätyneet näin kauniiksi, joten niistäkin on kauan iloa ulkona!










Tällä hetkellä  vettä satelee  ja lämpöasteita on muutamia asteita, mutta kevättä kohden astellaan ja päivät pitenee...

50 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Ihanaa postiviisuutta =)
Aurinko on niin paksun pilven peitossa ja vettä sataa kaatamalla.
Kauniita auringonsäteitä sinulle uuteen vuoteen.

Vilma kirjoitti...

Kaunis ruusuasetelma, hyvä idea. Toivottavasti vuosi on edellistä parempi. Menetin vanhan koirani alkuviikosta. Sydän vereslihalla. Koiran omistajana varmaan ymmärrät tämän.

Kuvat olet ottanut lienee vähän aikaisemmin, kun nyt sataa vettä ainakin täällä vieden kauniit maisemat mennessään.

Lovviisa kirjoitti...

Iloiset hyvät huomenta täältä kammarista ja mitä parhainta kuluvata vuotta toivottelen ! Kukkien jatkojalostus pihakoristeiksi täälläkin käytössä ja onkin mitä mainiointa silmänruokaa :)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Onnellista ja hyvää uutta vuotta Sirkalle ja Rosalle.Kauniit jääkakut olet leiponut. Harmi vaan, että tuo lämmin tuuli ja sade niitä viskoo. Oman pihan jäälyhdyistä on vain pohja jäljellä. Onneksi teimme isännän kanssa iiiiison jäälyhdyn 45 l:n saaviin. Siinä olikin tekemistä, että saatiin se ensin sisälle irrotusta varten, sitten tarmoa vaativa tyhjennys ja lopuksi hirveä raahaaminen takaisin ulos pihalle. Vielä nyt se on suht voimissaan kun annoin sen jäätyä 18 asteen pakkasessa muutaman päivän.Tämän päiväinen vesisade kyllä tekee omat tepposet reppaanalle.
Hyvää viikonloppua teille terkuin Kaisa

mate kirjoitti...

Oikeen Hyvää ja Ihanaa tätä Vuotta 2015 Sinulle Sirkka Ystäväin♥
On kuin jo kevät piankin koittaisi, näitä upeita kuviasi katsellessa, niin keväisen raikkilta ne näyttävät♪♪♪
Kiitos ♥♥

Tiina kirjoitti...

Uuden-vuoden tervehdys Sirkka❤️
Onpa teillä noita pieniä eläinystäviä, samassa kuvassa orava ja pupu, ohhoh :) siinä on Rosallakin ihmettelemistä!
Sinulla on kyllä taitoa nauttia kukista viimeiseen saakka, ja ulkona se onnistuukin mainiosti !
Kauniita kuvia jälleen....
Täällä on lumet veks....ja vesisade myrskyä luvassa...
Tämä on onnea, valon määrä lisääntyy ja kevättä kohti!
Ihanaa alkavaa vuotta sinulle ❤️

Sirkka kirjoitti...

TeSa
Kiitos, kiitos samoin sinulle päivänpaistetta uuteen vuoteen!

Mari kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta Sirkalle ja Rosalle <3 Ihania kuvia jälleen...

Sirkka kirjoitti...

Vilma
Kiitos Vilma. Toivotaan.
Samat tunteen tulivat itsellenikin, lemmikin pois nukkuminen on sydäntä särkevää, olen sanaton ja täysin ymmärrän tunteesi.
Pari päivää sitten otin kuvani, nyt ovat jäät sulaneet, mutta ruusut ovat vielä, ainoastaan tulppaanit ovat poissa.

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa
Kiitos Lovviisa ja kyllä kukista on moneksi ja joku toinen saattaa nähdä ei niissä näissä juurikaan mitään ja viskaisi pois, mutta minä katson ja nautin kukista kauan ja pitkään:)

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Kaunis valo noissa sisäkuvissasi. Suloinen pihavieraskin näyttää olevan. Missä Rosa? Mukavaa alkanutta vuotta, Sirkka!

Sirkka kirjoitti...

Pajupirtin Kaisa
Kiitos samoin.
Voi hyvänen aika kuinka näen sieluni silmin teidän kantavan vettä täynnä olevaa saavia sisään ja ulos. Kaikki kuitenkin oli sen arvoista!
Kiitos, hyvää viikonloppua Kaisa.

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos Marja-Terttu, kuin Sinulle myös Ystäväin<3 Juu kyllä on kevään tuntua ilmassa, eilen tintitkin lauloivat titityytä<3

Pepi kirjoitti...

Kaunista uutta(kin) vuotta sinulle ja Rosalle!
Suloinen tuo pupu/kurrekuva :)

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Kiitos kuin myös Tiina ystäväin<3
Tälläkertaa kuvissa pikkueläimiä on vain yksin kappalein. Usein niitä on kumpaakin neljä viisi tuossa pyörimässä. Kukista on iloa kauan ja kaikki hyödynnetään:))
Meillä myös on tästä pihan oleskelualueelta lumet sulanneet ja tuuli puhaltelee suu pyöreänä minkä kerkiää ja vesi pirskoaa ja varmaan pian ei lumesta kuin kaunis muisto vain.
Onnenhalauksia tähänkin uuteen alkaneeseen vuoteen sinulle Tiina<3

Sirkka kirjoitti...

Mari
Kiitos Mari ain kauniista sanoistasi<3
Kiitos samoin myös sinne teille kaikille<3

Sirkka kirjoitti...

Satu-Kukkaiselämää
Kiitos Satu,
Rosa on sisällä päivänokosilla:)
Kiitos samoin Satu ja Mikki!

Sirkka kirjoitti...

Pepi
Kiitos samoin ja jälleen on uusi vuosi alkanut ja Rosakin kun kuuli nimesi, niin terveisiä hännänheilutuksin sinulle lähettää:)

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää vuotta 2015 sinulle Sirkka ja perheellesi! Ruusuasetelma on upea ja tulppaanit on kuin sokerilla kuorrutetut.Meillä sataa vettä on erittäin liukasta.Kevättä kohden mennään ja onhan päivä jo hieman pidentynytkin.Talvenselkä on taittunut. Mukavaa viikonloppua ja loppiaista.Rosalle puspus./t. Helena :))

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kiitos Helena ja kiitos samoin myös sinulle ja Sepolle! Minustakin juuri nuo hileet antavat mukavan silauksen tulppanien päällä. Tulin juuri lenkiltä pusumaakarin kanssa ja totta tosiaan vettähän siellä satoi, mutta kuitenkin on lämmin sää. Ihan selvästi huomaa päivän jo pidentyneen:)) Kiitos samoin myös sinne teille mukavan ja leppoisan päivän ja loppiaisen viettoon. Rosalta puspus:))

Eeviregina kirjoitti...

Meillä ei ole näkynyt tänä talvena vielä yhtään oravaa ja pupua, tien varrella näin yhden.
Meilläkin satoi pari päivää vettä ja tänään se muuttui rännäksi ja lumeksi. Mutta ihanaa, kun aurinkokin jo pilkahtelee.
Oikein hyvää viikonloppua, loppiaista ja tammikuuta!

Sirkka kirjoitti...

Eeviregina
Kohti kevättä kun mennään niin oravat ja puput lisääntyvät on talvipoikaset ja kesäpoikaset. Sää on tosiaan vaihtelevaa tulee ja menee, mutta eteenpäin mennään ja nautitaan joka hetkestä ja tosiaan ihanaa kun aurinko paistaa o sole mio!
Kiitos, kiitos samoin!

Tiina kirjoitti...

Mahdatkos päästä varsinaiseen blogiini tällä hetkellä?
Ihanaa viikonloppua ❤️

Kruunu Vuokko kirjoitti...

Ensinnäkin oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta Sinulle. Hyvin kauniita nuo, kuin sokerilla kuorrutetut tulppaanit ja ruusut. Täällä meilläkään ei ole enään jälkeäkään ihanasta lumisesta talvimaisemasta, vaan vettä on satanut kovan tuulen kera koko päivän ja tuonut mukanaan ikävän liukkauden.

Oikein hyvää ja tunnelmallista viikonloppua Sirkka.

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Kiitos, kun vinkkasit pääsin kuin pääsinkin ja oikein kaunis ja onnistunut muutos oli.
Kiitos samoin<3

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Kiitos ja kiitos samoin myös Sinulle. Meillä myös lumi on kadonnut maille tietämättömille, mutta eiköhän sitä vielä saada näin keskitalvella. Kovin on olleet vaihtelevat säät. Liukasta on paikka paikoin, mutta onneksi hiekkaa on tullut näkyviin, joka hiukan estää liukastumista, ettei tule tehtyä pyrstötähteä.

Kiitos samoin Sinulle.

Tarja kirjoitti...

Ihanaa ja Onnellista vuotta 2015 teille kaikille:)Aivan iiihania kuvia taas,samoin kun edellisessäkin postauksessa!!

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos samoin Tarja kiitos:)

Sussi kirjoitti...

Hurmaava kuvasarja!

Oikein hyvää alkanutta vuotta!

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kiitos Sussi ihanista sanoistasi!

Kiitos samoin!

Marika kirjoitti...

Voi miten ihanaa kun pihalla käy erilaisia karvaturreja ruokailemassa.

Minä yritin muutamana vuonna laittaa linnuille ruokapaikan, mutta vaikka millaisia herkkuja sinne yritin laittaa, niin eivät alkanee täällä käymään. En itseasiassa näe yhtä ainoatakaan lintua täällä koko talven aikana.. keväällä kyllä sitten on paljon ja tekevät pesiään meidän talon katonkin alle.. :)

Marika kirjoitti...

Sinä olet muuten lukijana vielä aikaisemmassa blogissani, Riemuloikassa. Sen lopetettuani minulla on uusi blogi, joka pitäisi löytyä profiilinikin takaa, mutta siis se on joka tapauksessa: http://karvapuusti.blogspot.fi/ :)

Anne-Mari kirjoitti...

Täällä on aina satumaista kartano-romantiikkaa<3 Sivujasi katselee aina kauan ja hartaudella<3 Hyvää alkavaa vuotta!

Sirkka kirjoitti...

Marika
Kiitos Marika, kyllä luontoa on antoisaa seurata ja siellä olevia puuhastelijoita, ihan parasta luonto ohjelmaa:) Toisinaan tuntuu, että kevät jo olisi sillä sellainen sirkustus käy!
Sinulla on paljon ihania karvaturreja ja kaikkia muitakin suloisia, joita seurata ja hoivata.

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
Voi kiitos Anne-Mari<3 No aika läheltä liippasi, sillä onhan meillä tässä kilometrin tai ehkä pari aito kartano:)
Kiitos samoin!

Ninnu kirjoitti...

Hurmaavia ruusuja! Aivan ihania. Kyyhynen on suloinen. Onnellisia hetkiä vuoteen 2015!

Sirkka kirjoitti...

Ninnu
Kiitos Ninnu! Kyyhkysen sävyä on sää hieman muuttanut, mutta näin ollen se on mieleeni.
Kiitos samoin!

Titti kirjoitti...

IHANAA! Olet tullut takaisin!♡
Saan taas nauttia kuvistasi (kävinkin katsomassa kaikki paluusi jäleen)sekä ihanan positiivisista teksteistäsi!
Rosan kuvista puhumattakaan!♡
Oikein ihanaa alkanutta vuotta teille, -eiköhän tänä vuonna (taas)tavata!♡

Sirkka kirjoitti...

Titti
KIITOS TITTI<3 Juu täällä taas ollaan ystävien parissa nauttien hyvän mielen kirjoituksistanne, kuin nyt Sinunkin, ilo<3 Sen verran täytyy kyllä paljastaa, että mielessä on käynyt poisjääminen, sillä kuvia tulee otettua aina lähes saman tyyppisiä ja kun en ole mitään uutta ostanutkaan vähään aikaan. Olen nauttinut täysillä kaikesta luonnosta ja kaikista pienistä asioista ihan kaikesta ja ylipäätänsä juuri nämä pienet asiat merkitsevätkin minulle enemmän, kuin suuret muutokset.
Rosan kanssa päivät sujuu kuin leikiten sillä on kyllä niin seurallinen ja ei kyllä mielellään viihdy yksinään aina tahtois olla mukana kaikkialla ja kaikessa:)) Olen myös nauttinut aurinkoisista upeista päivistä iloisin mielin!
Eiköhän me taas tavata tänäkin vuonna halausten kera nauravin suin:)
Olet ajatuksissani<3

akissfromthepast kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta, olkoon se hyvä!
Jäätyneet kukat on kivoja ulkona, säilyvätkö pitkäänkin hyvinä ulkona pakastuneena? Kiintoisa idea!

Sirkka kirjoitti...

akissfromthepast
Kiitos, kiitos samoin hyvää uutta vuotta hyvän mielen kera!
Jäätyneet kukat säilyvät ulkona niin kauan kuin on pakkasta, mutta nämä säilyivät vielä senkin jälkeen:)
Sen verran olivat tiiviitä ruusuja, että supussa olivat kauan, mutta nyt olen ne jo pois laittanut.
Joku toinen olisi ne jo aikaa sitten hävittänyt, mutta minä näin niissä kauneutta kauan ja pitkään!
Tulppaanit lysähtivät aiemmin, eli heti pakkasten lauhduttua!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa ja onnen täyteistä uutta vuotta sinulle ja läheisillesi. Näkisimmepä taas pian!
Kauniita kuvia sinulla taas täällä meidän kaikkien iloksi!
Raija

Sirkka kirjoitti...

Raija
Kiitos, samoin oikein hyvää tätä alkanutta vuotta, kauniin kiitoksin! Olet mielessä ja kyllä varmaan nähdään taas pian tässä kevään kynnyksellä auringon paistaessa iloisin hyvin mielin. Paljon olisikin taas jutusteltavaa sitten viime näkemän.
Kiitos Raija<3

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko jo miettiä, kannattaako toistaa noin monella kuvalla tekstiä.??? Elämä menee eteenpäin......
Ei millään pahalla, mutta......se on elämää...

Sirkka kirjoitti...

Anonyymi
Kiitos, kuvia on sen vuoksi paljon koska otan niitä aina runsaasti ja kaikissa niissä on minusta erilaista kauneutta. Elämä menee eteenpäin ja hyvä niin.

Tiina kirjoitti...

Sunnuntai tervehdys ystäväin❤️
Tulin kysymään sinulta esikon hoito-ohjeita, muistan nähneeni, että olet saanut ne kukkimaan ja elämään kauemmin kuin mitä ne sisätiloissa elävät. Veitkö ne kasvihuoneeseen tai viileään tilaan kukittuaan....pakkasta ne ei kuitenkaan kestä.
Katselin myös niin ihania , viime vuotisia kevätkukkaskuviasi hartaudella....
Ajatteles, ensikuussa on jo maaliskuu !
Auringon paistetta sinulle ja helmikuuta ❤️

Tiina kirjoitti...

Ps...älä vaan Sirkka lopeta tätä blogiasi....tästä monituiset ystäväsi saavat niin paljon hyvää mieltä kun saa katsella ihania kukkaiskuvia ja muita....
Sinun blogissasi Saa olla vaikka miten paljon "kuvatoistoja" ....niinhän niitä on muillakin, jokaisella on oikeus omanlaiseen bloginpitoon...
Samoin itsekin mietin välillä, että onko mitään uutta enää näyttää...mutta ei kai tarvitsekaan aina uutta olla.
❤️❤️❤️

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Hyvä Tiina ystäväin<3 Kiitos kysymästäsi, esikot ovatkin minun lempikukkiani, sillä niistä on kauan iloa ja niiden värimaailmakin on moninainen.
Itse hoitelen esikoitani kastelemalla niitä aluslautaselle saavat juoda niin kauan kuin janottaa.
Pidän ne tasaisen kosteana ja nypin kuihtuneet kukat pois sitä mukaan kun niitä ilmaantuu.
Pitävät myös hiukan viileimistä olosuhteista. Lisäksi istutan ne aina kukinnan jälkeen maahan tai ruukkuun ja ilahduttavaa on, kun ne jälleen kukkivat ruukussakin. Kasvihuoneessa ne ovat myös oleilleet. Suloisia pieniä hyvältä tuoksuvia kukkijoita.
Kiitos Tiina kauniista kannustavista sanoistasi ja olen ihan samaa mieltä kanssasi jokaisella on oikeus kuvien toisteluun ja omiin sanoihinsa. Onneksi täällä on todella paljon kauniita mielenkiintoisa blogeja, että varmaan löytyy kaikille kaunista mielenkiintoista katseltavaa hyvin mielin.
Tänään juuri ajattelinkin, että kuukauden päästä on jo hupsista keikkaa maaliskuu ja silloin se kevät alkaa ainakin kevätkuukausi!
Oikein hyvää helmikuuta auringonpaisteineen myös Sinulle Tiina<3

Nina kirjoitti...

Tervehdys Sirkka!
Pehmeän valkean lumisena on tämä vuoden alku lähtenyt käyntiin, mutta pian ollaankin jo maaliskuussa ja valo lisääntyy!

Ihanaakin ihanampia kuvia! Punaiset ruusut ovat niin upeita valkoisista puhumattakaan ja oletkin kekseliäästi niistä taikonut kaikkea kaunista.

Lämpöä ja valoa kauniiseen kotiisi ja Rosalle suukkoja!

Sirkka kirjoitti...

Nina
Tervehdys Nina!
Kyllä vain Valo kuinka ihana sana se onkaan!

Kaunis valoisan mielen kiitos Nina!

Kiitos samoin, Rosakin muiskauttaa suukkoset!