sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukuun 21 päivä


Aamulla aikaisin katsoin ulos ikkunasta ja ilahduin sillä lunta oli satanut yön aikana. Ainoastaan hitusen verran aivankuin olisi sokeria ripoteltu ympäriinsä, mutta näkymä oli kaunis. Punaiset ruusut sopivat  hyvin ympäristöön ja täythyyhän sitä linnuille ja muille pikkueläimille suoda joulutunnelmaa.


LUNTA ALKOI JUURI SATAA HILJALLEEN... Valoisaa päivää<3














































Valkoinen Alfresco Hadeco  amaryllis on minusta niin kaunis, että olen kuvannut sitä lähes alituiseen!














































Rauhaisaa joulun aikaa<3

31 kommenttia:

Eeviregina kirjoitti...

Valkoinen amaryllis on valtavan kaunis! Toivottavasti teilläkin on edes ohut valkoinen lumipeite jouluna, on se niin tunnelmallista. Meille on satanut nyt pari vuorokautta lunta ja edelleen tulee. On oikein jouluinen maisema!
Ihanaa Joulunaikaa teille sinne etelään!

Sirkka kirjoitti...

Ompa mukava kuulla, että olet samaa mieltä kanssani, kiitos! Ennusteen mukaan on täällä jouluna 10 cm lunta. Kyllä vaan lumen valkoisuus on niin kauniin tunnelmallisen kaunista.
Ihanaa kun teillä on lunta ja saatte nauttia sen tuomasta valoisuudesta tunnelmineen tähän aikaan vuodesta kauniin maisemin!
Kiitos samoin myös sinne teille!

AnniK kirjoitti...

Kauniita kuvia! Suloinen on Rosakin taas hienoissa "hiuskoristeissaan" :)
Mukavaa ja leppoista Joulunaikaa teille!

Sirkka kirjoitti...

AnniK
Kiitos Anni! Minusta paras kuva Rosasta jäi pois, kun heitin sen vahingossa pois ja sen siliän tien poistin muitakin kuviani, no sellaista aina sattuu silloin tällöin:)
Kiitos samoin myös teille!

PikkuBertta kirjoitti...

Oi, kuinka kaunista siellä on...ja valkoinen amaryllys ln ehdoton suosikki täälläkin.☆

Mari kirjoitti...

Voi kun on kaunis amaryllis! Ja Rosallakin on jouluista yllä :) Upean näköiset nuo punaiset ruusut ulkona... Rauhaisaa joulua teille!

pikkunuttuja kirjoitti...

Voi ihanuus - tuo Amaryllis on ihmeellinen, kerrottu!
Minulla on menossa kolmas Amaryllis tänä joulunaikana, ja nyt tämä uusin on valkoinen ja on sekin vaan ihana.
Niin kaunis joulukoti on teillä, mutta sehän ei olekaan yllätys:) Ihastelen tuota valoa kuvissasi ja kaikkia yksityiskohtia siellä! Oi....neiti hienohelma on jo niin valmiina joulun tulla, suloinen palleroinen ❤️
Täällä on tämä päivä mennyt leipoessa joululaulujen säestyksellä.
Ihanaa joulunaikaa ❤️ Sirkka ❤️

Sirkka kirjoitti...

PikkuBertta
Kiitos paljon meillä on yhteiset suosikit.**

Sirkka kirjoitti...

Mari
Kiitos Mari! Rosa on niin mainio antaa olla yllänsä mitä vaan ei kursaile:))
Lumi on nyt peittänyt punaiset ruusut, sillä tänään on satanut aikalailla valkoisia hiutaleita.
Kiitos samoin myös sinne teille!

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kiitos Tiina eikö olekkin on kyllä saanut kukkasista minulta ehkä eniten hymyileviä katseita:) Tämä on vielä alkuperäinen siis mikä on ruukussa ja tästä ruukusta olen kaksi leikannut maljakkoon. Muutaman leikkoamarylliksen ostin eilen, mutta ne ovat vielä nupulla. Neiti hienohelma on kyllä tosi kilttinä tietäen, että tonttuset kurkkivat ikkunan takaa:)) Ylihuomenna on taas kylvyn aika. Meillä tuoksuu joululaatikot ja olenpa ollut lumitöissä mikä on tosi mieluisaa sekä nauttinut kasvihuoneessa lukuisten kynttilöiden valaistessa.
Kiitos samoin sinulle Tiina<3

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Voi, miten kauniita kuvia! <3 Tuo vanhanajan joulupukkikoriste on aivan ihana! Minun pitää kyllä saada joku joulukukka myös ihan ehdottomasti :) Oikein ihanaa joulun aikaa, Sirkka! <3

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kaunista! Valkoinen, kerrottu amaryllis on kukkien aatelia! Rosa taas koirien! Mukavaa joulua, Sirkka!

Sirkka kirjoitti...

Heidi-omankodinonnea
Kiitos paljon Heidi!<3 Joulupukinkoristeet ovat olleet minulla jo iät ja ajat ja minäkin pidän niistä edelleenkin. Pian sinulla on joulukukka kukkia kauniissa ihanassa kodissanne<3
Kiitos samoin oikein ihanaa joulun aikaa, Heidi!<3

Sirkka kirjoitti...

Satu Kukkaiselämää
Kiitos Satu! Kyllä olen aivan samaa mieltä kanssasi! Rosa kiittää ja huiskuttaa Mikille jouluterveiset:)
Kiitos samoin myös sinulle Satu!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Todella kauniit ja satumaiset kuvat. Rosasta myös tosi hellyttävät otokset. Rauhaisaa ja hyvää joulun aikaa sinulle Sirkka.

Tarja kirjoitti...

Wau miten ihania kuvia ja valo!!!
Rosallakin oikein hiuspinni päässä:)) Ihastuin noihin ruokailuvälineistä tehtyyn kynttilänjalkaan,superhieno!!
Ihanaa Joulua teille:)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Ihanan valoisia kuvia sinulla! Kiva katsoa tällaisia, kun viime aikoina on ollut melkoisen synkkää. Meillekin tuli pikkuisen lunta. Juuri sen verran, että maisemat muuttuivat kauniimmiksi. Tänään tulee ehkä vähän enemmänkin.

Ihanaa joulun aikaa sinulle!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Aurinkoista ja rauhallista joulua Sirkka ja Rosa-prinsessa♥
Kaisa

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Kaunis kiitos ja kiitos samoin oikein hyvää joulun aikaa myös sinulle.

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos Tarja! Kun näin tämän hiuspinnin, niin tuli hei Rosa mieleeni:)
Kiitos samoin mukavaa joulua!:)

Sirkka kirjoitti...

Vilma
Kiitos Vilma. Toisinaan päivisin on valoisuus valaissut huoneet ja silloin on olo kuin kevät olisi kynnyksellä! Mukava kuulla, että saitte myös lunta. Meille myös eilen valkoiset lumihiutaleet laskeutuivat.

Kiitos samoin Ihanaa joulun aikaa siitä nauttikaamme kaiken aikaa.

Sirkka kirjoitti...

Pajupirtin Kaisa
Kiitos juuri näin sen tunnen sydämessäin,
kiitos samoin myös sinulle Kaisa<3

Anne-Mari kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia<3 Ihana tuo lusikka haarukka kynttilänjalka!! Oikein hyvää Joulua koko perheelle!

Sussi kirjoitti...

rauhallista joulunaikaa

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
Kiitos Anne-Mari<3 Kiitos samoin oikein hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa!

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kiitos, kiitos samoin myös sinulle rauhallista joulunaikaa Sussi<3

Ritva kirjoitti...

Aivan ihastuttavia kuvia.
Valoisaa joulunaikaa!

Sirkka kirjoitti...

Ritva
Kaunis kiitos.
Kiitos samoin valoisaa ja rauhaisaa joulunaikaa Sinulle Ritva!

Sirkka kirjoitti...

mate
ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille***...***
kuulinhan minä ja heti siihen yhdyin.
Sain juuri kinkun ulos uunista ja laitoin sen ulos jäähtymään. ( hyvin peitettynä)
Rosa on myös tänään kylpennyt ja tuoksuu hyvälle pehmeän valkoisen karvaturkkinsa kanssa hymyssä suin:) Olisi kyllä nyt ollut hiukan mallikelpoisempi kuin kuvassa:) Nyt on oikein ihanaa, kun lunta on satanut paljon ja turkkikin pysyy puhtaampana, ainoastaan lumipallona tulee sisälle näin nuoska aikaan ooo

Sinulle kaunista ja oikein hyvää Joulun aikaa hyvin mielin<3

näpertelijä kirjoitti...

Ihania kuvia ja kiva asetelma lintusista ruusun kimpussa.
Oikein ihanaa Joulua Sinulle ja perheellesi

Sirkka kirjoitti...

näpertelijä
Kiitos ystäväin ja toivotan Sinulle oikein hyvää ja onnellista joulupäivää aurinkoisin ja valoisin mielin.
Lunta maassa ja aurinko paistaa.