torstai 8. toukokuuta 2014

Rosa 5-vuotta



Onnea rakas Rosa<3


 Tänään olen viisi vuotias ja sain paljon onnittelu halauksia onnen rapsutuksineen johon vastasin yhtä innokkaasti!


Tässä täytyy kyllä ensin hetken aikaa malttaa odottaa mitähän herkkua kuppiini laitetaan, kyllä odottavan aika

tuntuu pitkältä...mutta ilmassa on juhlan tuntua...










Vihdoinkin, mutta minäpä olin nopsampi sillä herkku katosi alta aikayksikön:)



 Minä en ole tuossa kuvassa, mutta kun tämä alusta oli niin mieleeni niin tässä se nyt on ja ompa siinä hauskoja kuvia!





Oi ihana toukokuu!<3














 Turkoosin sävyisellä lasipullolla suihkuttelen kukkien lehtiä. 





























 ja koska meidän kirsikkapuu kukkii vieläkin niin näytänpä lisää kuvia. Kukinta on jatkunut kauniina ilmojen ollessa viileämpiä ja on myös satanut.  Kukkien leijuessa ilmassa on myös niin kaunista katseltavaa, kunnes ne

laskeutuvat maahan ja ovat siinäkin ihania. Nyt olen nauttinut täysin sydämin tästä hyvin mielin, joten jaan iloni kanssanne!

Toistakymmentä mehiläistä pörrää  kukasta kukkaan samoin kuin linnut viihtyvät puussa on yhtä juhlaa!


Se mikä minusta on kauneinta on valo ja sen vaihtelevuus, niin kiehtovaa. Valo vaihtuu alituiseen.  Kukat näyttävät eri valaistuksessa aivan eri sävyisiltä! Aamusta iltaan kukkien sävyt vaihtelevat. Illalla kellon ollessa puoli yhdeksän on puusta puolet auringon valaisemana puolet varjon puolella, mutta kuitenkin  on vielä valoisaa aikaa ja illalla auringon laskeuduttua katselen vielä kauan sen kaunista kukintaa...




























 Aikaa olla tässä ja nyt<3

59 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Onnea ihanalle Rosalle!

Aivan käsittämättömän kaunis tuo kirsikkapuusi. Meillä ei vielä kirsikat kuki. Tosin nuppuja on jo aikalailla. Kiitos, että jaoit ilon kirsikan kukista meidän kanssamme!
Mukavaa viikkoa!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Sissos sentään, O♥n♥n♥e♥a ihana sydänkäpynen, sinä suloisista suloisin pörrö. Love You!
Ja mitkä mahtavat siustukset sinulla siellä, oikein Doggie Times ja korotettu ruokapöytä, uuuh.. en kestä. Huokaus.
Toivottavasti saat tänään jotain erityistä, vaikka vaahtokarkkeja ;)
Emännälle terkkuja ja onnitteluja näin onnellisesta karvatassusta.
Kaisalta

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos Marja-Terttu<3 niin malttamaton oli kuten aina kun maistuvan aterian eteensä saa. Ensin pyörähtää muutaman kerran sitten niiaa niksauttaa ja sitten lurpsista ja maiskista ja kuppi on tyhjä.
Kiitos samoin kauniin ruusuista toukokuun jatkoa myös Sinulle<3

Sirkka kirjoitti...

Riina
Kiitos ihana Riina! Teillä on kaikki ihanuus vielä edessäpäin nuputkin ovat niin kauniita katsella ja ilo on valtaisa, kun kirsikkapuusi kukkivat, nupusta kukkaan!
Kiitos samoin!

Sirkka kirjoitti...

Pajupirtin Kaisa
Kiitos Kaisa kyllä on suumme hymyssä, love You! Pörrö heiluttaa nyt vimmatusti häntäänsä pää kallellaan ja nappisilmät kertovat enemmän kiitos<3
Kyllä herkkuruokaa nameja ja haleja leikkiä ja pitkiä kävelyretkiä hellyyttä ja rapsutuksia suukkoja...huomaakohan mitään, että nyt on jotain erityistä...:)
Onnellinen emäntä kiittää onnen tuntein<3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea, onnea Rosa kulta ja paljon pusuja ja rapsutuksia.♥♥ T. Niilo
ja Niilon mami..:)
Oletko saanut uuden vuoteenkin..:)

Tytti kirjoitti...

Onnea ja rapsutuksia Rosalle :) ihania kuvia jälleen niin kesäisiä :) kyllä se sieltä tulee pikkuhiljaa :)

Saga / Niittykulma kirjoitti...

Oi onnea ihanalle Rosalla ja hauskaa päivää. Siellä ei taida sateinen keli niinkuin täällä. Rosa näyttää sellaiselta leidiltä, jota ei kurakelit innosta :)

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina Ruusukummusta
Kiitos kiitos<3<3 Niilo ja Niilon mami:))
Huomasit, kyllä ja on niin mieluisa ja se on myös minun mamin mielestä kiva kun päällisen saa pesuun sillä siinä on vetoketju. Kangas on pellavaa ja toinen puoli on ilman tätä kaunista textiä. Yleensä paras paikka on kuitenkin sohvalla, jos vierelläni on rapsuttaja:)

Sirkka kirjoitti...

Tytti
Kiitos Tytti, minä aloitan aina varhain kukillani, koska tämä meidän piha on suojaisa ja siten hyvin viihtyvät.
Kesä tuntuu pidemmältä ja koska se on muutenkin niin lyhyt niin ihanaa on nauttia nyt jo kaikesta. Tulppaanitkin nyt kukkivat...tätä on odotettu!:)

Sirkka kirjoitti...

Saga/Niittykulma
Kiitos Saga. Kyllä meillä sataa tihkuen. Rosaa ei haittaa sateet on varmaan tottunut kylpijä, joka päivä aina kotiin tultaessa tassut ja mahanalunen suihkutetaan ja tarvittaessa shampoota. Kyllä siellä pakostakin rapa roiskuu ja on meillä kurahaalaritkin ja sadetakkeja, mutta nyt viimeaikoina niiden käyttö on jäänyt vähemmälle. Rosa kyllä väistää lammikot:) Pesu on paras ja turkkikin kuivuu hetkessä.

Pepi kirjoitti...

Onnea hänen suloisuudelleen :)

Sirkka kirjoitti...

Pepi
Kiitos Pepi, puspus häneltä:)

Leena Lumi kirjoitti...

Onnea Rinsessalle ♥ Tuo pinkki huopa on ihan hänen juttunsa.

Sirkka kirjoitti...

Leena Lumi
Kiitos Leena<3 Pinkki kaulapanta remmeineen ja muuta mukavaa hempeineen on kyllä Rosan juttu.

Tiina kirjoitti...

Oikein paljon onnea ja rapsutuksia päivänsankarille! <3 Ihanat ruusut ja niin hieno tuo turkoosi suihkupullo, mistä oot ostanut?

Täällä on sadepäivä, mutta se on oikein tervetullutta, kun on niin kuivaa.

AnniK kirjoitti...

Hellät rapsutukset täältä meiltä myös Rosalle! Ihana on kyllä tuo kirsikkapuu. Harmi että nyt tuli niin kylmät ilmat taitaa kevään eteneminen ottaa pikkasen takapakkia. Ihanaa huomenna on perjantai ja viikonloppu alkaa :)

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Kiitos Tiina!<3 Suihkepullon olen ostanut kirppikseltä, mutta Googletin mistä niitä olisi saatavilla, eli "Joka Kodin Savenmaa"
Myymälä on Nivalassa ja sieltä voi tilata eri sävyisenä parin euron hintaan.

Meillä myös satelee ja tuulee, totta luonto tarvitsee sadetta kuin myös eläimet ja siitepölystä allergiset voivat paremmin.
Sateen jälkeen paistaa aurinko.

Tarja kirjoitti...

Onnea Rosa,olet niin söpö :))

Sirkka kirjoitti...

AnniK
Kiitos Anni ja Viivi! Nyt jos olisi ollut oikein kunnon helteet, niin tämän kirsikkapuun kukinta olisi ollut jo ohi, mutta nyt se kukkii vieläkin. Oiken hyvää ja nautinnollista viikonlopun viettoa.

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos samoin Tarja:))

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, onnea Rosalle sylin täydeltä! Kyllä Rosa osaa nautiskelun taidon. Upeita kuvia jälleen.Kirsikkapuu on uskomattoman kaunis ruusuista puhumattakaan.Kiitos,kun jaat kauniin puutarhasi kanssamme! Maanantaina takatalvi yllätti lunta ja räntää satoi koko päivän saldo oli reilut 5 cm lunta vielä tänäänkin varjopaikoissa on lunta. Nyt sataa tihuuttaa vettä tuuli on kylmä.Kevät oikkuilee...
Oikein mukavaa synttäripäivän iltaa ja loppuviikkoa sinne sinisen oven taakse! /t. Helena :))

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kiitos Rosa ottaa vastaan onnittelusi tassujensa väliin halauksin:)
Pakkohan tämä kirsikkapuun kukinta on näyttää, kun ei sitä piilonkaan saa näin pienessä pihassa::)) Meillä myös on sadellut räntää, mutta maahan ei ole jäänyt. Kevät se on oikukasta aikaa, koskaan ei ole samanlaista, mutta toivotaan, että se nyt alkaisi tästä lämmetä. Onneksi on sisätilat jossa voi vällyjen alla lämmitellä ja odotella ilmojen lämpenemistä:)
Kiitos Helena ja oikein mukavaa viikonlopun viettoa myös sinne teille Villa Rosaan:))

pikkunuttuja kirjoitti...

Näitä sinun postauksiasi oikein odottaa, täältä saa kauneutta "koko rahalla" !
Paljon onnea pienelle päivänsankarille, kuvista näkee, että hän saa jokapäivä hellää hoitoa. Ihastuttavat ateria ja petipaikatkin hänellä <3
Ihanaa romantiikkaa löytyy kasvihuoneesta, tykkään niin !
On teillä kaunista katsottavaa tuossa kirsikkapuussa, juuri tässä ja nyt on hyvä syy siitäkin nauttia...pian niitä nautintoja saadaan yltäkylläisesti, kun syreenit, omenapuut, lemmikit, pionit ymym. alkaa kukkimaan<3
Ihana kevät...
Suloisia tunnelmia loppuviikkoosi :)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Paljon, paljon onnea pienelle suloiselle Rosalle myös minulta.


Sinulla jo kirsikkapuu kukkii yltäkylläisesti ja kauniisti.
Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle Sirkka.

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kiitos kauniista sanoistasi Tiina<3 Kiitos myös onnitteluistasi, jotka välitin päivänsankarille hellästi paijaten<3 Romantiikka kukkii kasvihuoneessa ja on siellä jokunen hyvältä tuoksuva yrttikin Laventeli ja Rosmariini, niitäkin kun hellästi kädellä koskettaa, niin tuoksu leijuu ympäriinsä:)
Tänään en ole istunut kukkivan kirsikkapuun alla, mutta se on niin lähellä, että tästä ikkunastakin näen sen kokoajan. Tosiaan pian kaikki kukkii aika rientää siispä nautitaan joka hetkestä<3 Kevät on ihanista ihanin...
Kiitos samoin:)

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Oikein paljon kiitoksia, pikkuinen Rosa on niin mielissään onnitteluistasi.
Kirsikkapuu kukkii ja vain hiukan on pudottanut kukkia maahan.
Kiitos samoin myös Sinulle oikein hyvää loppuviikkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Buon compleanno ROSAAA!!!!!!
Da Lara
kisses from Sardinia

Sirkka kirjoitti...

Grazie per i vostri complimenti!
ti bacia anche da Rosa!

SariW kirjoitti...

Paljon onnea Rosalle minultakin ! Kylläpä aika on kulunut siivillä : )
Oih, miten ihania ruusuja. Olet kyllä taitava niiden hoidossa.
Rusokirsikka on upea kukkiessaan. Aivan ihanat kuvat siitä : ) Meillä se on vielä niin nuori, ettei kukkinut tänäkään keväänä... ehkäpä ensi keväänä : )
Suloista viikon jatkoa!

Maalaiskoti Myllyhaassa kirjoitti...

Onnittelut Rosalle! :) Aivan upea tuo kirsikkapuu, niin kaunis <3

Sirkka kirjoitti...

Sariw
Kiitos Sari! Niinpä muistelin sitä juuri, kun Rosa oli kilon painoinen pienokainen, nyt on jo viisi kiloa ja viisi vuotta:) Ruusuja sai Rosakin tänään, ruusut ne ovat niin ihania. Rusokirsikka on myös upea syksyisin. Tämäkin on kaunistunut pikkuhiljaa näiden vuosien myötä.
Sinulla kukkii sitten ensi keväänä ja siitä aina eteenpäin kauniin kukinnoin:)
Kiitos samoin!

Eeviregina kirjoitti...

Onnea Rosalle!
Todella kauniita ruusuja ja kirsikankukkia!
Mukavaa viikonloppua teille!

Kivisen Vilma kirjoitti...

Rosalle onnittelut! Näyttää hänellä olevan tarvikkeet ihan viimeisen päälle hienot. Oma koirani on jo yli 13-vuotias ja olen jo valmiiksi suruissani siitä, että kohta koittaa meille eron hetki... Mutta ei toivottavasti vielä vähään aikaan.

Sirkka kirjoitti...

Marianne-Maalaiskoti Myllyhaassa
Kiitos paljon Marianne<3

Sirkka kirjoitti...

Eeviregina
Kiitos paljon, ihanaa että kesä on vielä edessäpäin!
Kiitos samoin!

Sirkka kirjoitti...

Vilma
Kiitos Vilma! Olet saanut nauttia iloiten rakkaasta koirastasi useita vuosia ja toivon sydämestäni, että vielä niitä on monta lisää. Pois mielestäis pyyhi surun hetki ja iloitse nauttien kun koirasi viel on vierelläs. Oikein mukavaa päivää teille tähänkin päivään, halein.

Sussi kirjoitti...

Onnea ja rapsutuksia Rosalle!

Titti kirjoitti...

Sydänlämpöiset syntymäpäivä onnittelut suloiselle Rosalle!♥

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kiitos onnittelut rapsutuksineen menevät Rosalle!

Sirkka kirjoitti...

Titti
Lämpimät kiitokset Titti kerron Rosalle!<3

Kukkaiselämää kirjoitti...

Paljon onnea vaan! Onnea Rosalle. Mahtavat kuvat! Kaunista, ah niin kaunista - kuten aina. Mukavaa viikonloppua, Sirkka!

pioni kirjoitti...

Onnea Rosalle!
Kasvihuoneesi on taas niin kaunis, kuten aina. Ja aiheeseen liittyvät kukatkin:)

Sirkka kirjoitti...

Satu Kukkaiselämää
Kiitoksia paljon! Kiitos samoin oikein mukavaa viikonloppua, Satu!

Sirkka kirjoitti...

pioni
Kiitos paljon! Kiitos:)

Sirkka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mari kirjoitti...

Voi onnea Rosalle :) Kylläpä se aika menee joutuin... Ihania kuvia, tuo kirsikka on upea. Oikein hyvää Äitienpäivää!

Sirkka kirjoitti...

Mari
Kiitos Mari! Niinpä just sitä samaa mietin ja muistelin kuinka pikkuinenkin oli viisi vuotta sitten ja nyt jo näin iso tytön tyllerö:)) aika menee joutuin. Kirsikankukat täällä leijuu ja maa on valkoinen kuin lumihiutaleiden peittelemänä, vaan onneksi ei sentään sillä kyllä näitä katselen mielummin. Hetken jo ehdin ihmetellä onko juhannusruusun tullut nuput, mutta olivatkin kirsikankukkia:)
Kiitos samoin!

Pitsi ja Pipari /Mari kirjoitti...

Cumpleaños feliz pörhöläiselle miljoonan rapsutuksen kera!! <3

Minttu kirjoitti...

Paljon onnea ihanalle Rosalle, ♥
Ihania kuvia!

Sirkka kirjoitti...

Pitsi ja Pipari/Mari
Miljoonat kiitokset Mari!<3

Sirkka kirjoitti...

Minttu
Kiitos paljon<3
Kiitos!

Mari kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle!
Meilläkin Tahvo täyttää tänä vuonna samaisen pyöreän viisi vuotta. Tyyne sen sijaan täyttääkin parin viikon päästä jo 11-v.. apua, mihin se aika menee! :)

Kyllä muuten hymähdin kun näin tuon Rosan ruokapaikan! Niin hienostunut kuppiteline ja ruokailualusta, hihih :) ♥

Sirkka kirjoitti...

Marika
Kiitos Marika!<3
Tahvo on sitten lähes samanikäinen ja Tyyne hivenen vanhempi:)
Kuppiteline on niin mieleinen ilmankos ruoka hupenee alta aikayksikön:))

Sirkka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Akissfromthepast kirjoitti...

Onnea Rosalle! :) ihana puutarha, ihanaa te!
upeaa viikonloppua!

Sirkka kirjoitti...

akissfromthepast
Kiitos paljon!:) Kiitos Akis ja kuin myös oikein ihanaa aurinkoista viikonloppua!

Lovviisa kirjoitti...

Voi ihanuuksien ihanuus noita kirsikkapuita, meijän pikkusessa ei vielä tietoakkaan kukkasista. Vaan Rosa on niin söpö, hurrrjasti onnenrapsutuksia täältä kammarista :)

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa
Kiitos paljon! Puut kasvavat ja kukoistavat yllättävän pian ja eikä aikaakaan kun huomaat kirsikkapuusi kukkivan ja silloin ilon ja onnen tuntein katselet ja kuvaat puutasi innoissasi!:)
Rosan kanssa tässä kiitämme hymyillen:)