keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tarjotin ja Servetit


Kävimme Porvoossa  ja poikkesin kuten aina ihanassa valoisassa Kodin Kruunussa<3
Tarjottomia oli muutamia erilaisia, jotka olivat kaikki kauniita, mutta koska tämä tarjotin oli minua eniten, niin valitsin tämän. Samaa sarjaa on myös servetit ja niitähän aina tarvitsee.
  Laitoin tarjottimen päälle tämän hyasintti kynttilän, jonka myös ostin samalla reissullani Porvoosta. Muuta en voinut laittaa koska silloin kauniin  tarjottimen  kuvat eivät  olisi näkyneet:)





Orkidean kauneutta ihastelen aina, se on kuin perhonen<3






 Ruokakaupassa katseeni osui KääpiöSitrukseen, joka viihtyy valoisassa paikassa huoneenlämmössä, Pidetään tasakosteana, Kesällä sitrus voidaan laittaa ulos ja silloin sitä kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti. Nyt siinä on jo pienet hedelmät ja kukkiakin,  mutta yleensä hedelmät muodostuvat syys-lokakuussa.




Otin Timon maalaushuoneesta extempore kuvia hänen maalauksistaan. 






Se olisi tauon paikka.





Kuvasin vielä omenapuun kukkia...kuin pienet perhoset olisivat oksilla<3











 Orvokeissa on kahta sävyä vasemmalla etualalla on vaaleaa lilaa.












Helmililjat nupulla







Tikka





Suloiset orvokin tuoksuiset terveiset täältä meiltä <3

47 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Suloisesti sulla jo pihalla kukkii :)

Sussi kirjoitti...

Postauksesi toi jälleen meille upean ja kauniin hetken. Kiitos, Sirkka:)

AnniK kirjoitti...

Upeita ostoksia ja ihanan siniset maalaukset!
Aurinkoa päivääsi!

Sirkka kirjoitti...

Pepi
Pikkuhiljaa kukat kasvavat ja luonto herää auringon paistaessa lintujen visertäessä. Niin paljon on kaikkea kaunista seurattavaa, harakkakin vie pitkää risua pesäänsä:)

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kiitos Sussi kauniista sanoistasi, jotka iloani lisäävät:)

Sirkka kirjoitti...

AnniK
Kiitos Anni, kesä mielessä!
Kiios samoin ja sehän paistaa!

Puumuli kirjoitti...

Kaunista kevätfiilistä! Toivottavasti ilmat vielä lämpenisivät ja päästäisi yöpakkasista, jotta voisi aloittaa pihatyöt kunnolla.

T. Sari Puumulista

PS. Vilkaise blogini kuukausiarvontaa, jos hopeakoru kiinnostaa! :-)

Sirkka kirjoitti...

Puumuli
Kiitos! Kyllä ne ilmat piankin tästä lämpeävät yöpakkasistakin, sillä eteenpäin mennään multasormien kutkuttaessa:)
Kiitos!:)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunista!!!Miten pihallasikin voi olla jo noin ihanaa kukkaloistoa.
Mies osti minulle tuollaisen sitruspuun.
Aurinkoa päiviisi ystäväni♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

...ja tuo tarjotin ON ihana!

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina Ruusukummusta
Kiitos! Piha on suojaisa ja nyt kun kukat ovat jo karaistuneet, niin aina vaan siten kestävät viileämpää paremmin.
Miehesi on huomaavainen ja varmasti ajatteli sitruspuun ostaessaan ilahduttaa Sinua sitruspuulla! Toivotaan, että puu täyttyisi pikku aurinkoista:)
Kiitos samoin<3

Sirkka kirjoitti...

Tarjotin ja servetit ovat ihania!

Anonyymi kirjoitti...

Tarjotin ja servietit ovat niin IHANAT.Sopivat kotiisi täydellisesti.Kukkaloistosi on vertaansa vailla.Mehiläisenkin olet jo saanut helmilinjaan.Meillä on ollut tämän viikon niin kylmää ettei mehiläisistä tietoakaan.Tänä aamunakin 8 astetta pakkasta.Eilen muutama lämpöaste ja kylmä tuuli.Toppavaatteissa aamulenkki.Timon maalaukset vievät ajatukset kauas meren taa.Upeita!!! Aurinkoista kevätpäivää sitruunapuun katveeseen :)). / terveisin Helena juuri ja juuri hengissä selvinneen oliivipuun katveesta.

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kiitos, tosi mukava kuulla ja totta kyllä ne sopivat ja ovat tätä minun tyyliäni. Tarjottimella kiikutan päiväkahvit tuonne ulkosalle ja nautin molemmista:) Kyllä meilläkin oli tänä aamuna viitisen astetta kylmää ja sitten jos on lisäksi kylmä tuuli niin se tuntuu vieläkin kylmemmältä. Meillä tähän pihaan paistaa aamusta iltaan aurinko ja tässä kyllä tarkenee:) Meri on meille molemmille se jota rakastamme ja ehkäpä vielä jonain päivänä asummekin sitä vielä lähempänä. Kerron Timolle upeat sanasi, hän ei ole juuri nyt tässä vierelläni, mutta Kiitos! Nauratti tuo sitruunapuun katveeseen, mutta toivon mukaan istun pian sen alla sitruksien pudotessa syliini:)) No mutta hyvä kun oliviipuusi on kuitenkin selvinnyt tästä talvesta. Pian se siitä alkaa venyttelemään itseään. Itse tein sellaisen tempun oliivipuulleni, että menin ja leikkasin aika roimasti, mutta silti vaan lähti hyvin kasvuun. Tosin ei kaikista kohdista, mutta pisin oksa on 26cm toiset 10-11cm. just mittasin:)
Auinkoista päivän jatkoa myös teille:))

Anne-Mari kirjoitti...

Taidokasta maalaustaidetta, saat paraatipaikalla ihailla miehesi kätten töitä<3 Voi tuota kynttilää, ihana!! Ja kaunista on niin sisällä kuin ulkona<3

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos paljon Marja-terttu<3 Todellakin rakastan kauneutta ja rauhallisuutta. Ja tiedätkö näitä orvokin kukkia olen nyppinyt jo lähes vaikka kuinka ja monta pois ja silti osa oli jo päässyt siementämään. Samoin kuin esikoistakin poistan päivittäin kuihtuneet kukat.
Hyvinkin saattaa olla jotain vikaa perunanarsissien kukkasipuleissa, vaan olitko muistanut kastella niitä?
Toivon, että seuraavat perunanarsissisi kukkivat sitäkin kauneimmin<3
Nyt kyllä naurattaa tuo sana sissisi:))

Timo kiittää sanoen kiitos Samoin:)

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
Kiiitos!<3
Hyasintti kynttilä on myös kaunis ja tuoksuton, joten se saa olla täällä sisätiloissa.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Voi miten pidänkään näistä upeista postauksistasi.
Hyvää loppuviikkoa.

Ps. Täällä ollaan pahan flunssan kourissa ja harmittaa niin, kun ei pääse tuonne ulos puuhastelemaan.

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Kiitos paljon.
Pikaista paranemista Sinulle, sillä voin kuvitella kuinka puuhastelisit mielelläsi siellä ulkosalla, mutta tästä kun ilmat vielä hiukan lämpenee niin nautinto on sitäkin suurempi.

Riina kirjoitti...

Kauniin tarjottimen, servetit ja kynttilän olit löytänyt!
Ihana tunnelma teidän kodissa, miehesi maalauksetkin käyvät sinne täydellisesti.
Olen samaa mieltä Kruunu Vuokon kanssa: ´Voi miten pidänkään näistä upeista postauksistasi!`
Kauniita päiviä sinne!

p.s.Mä lähden tänään innoissani ja odottavalla mielellä puutarhamessuille Helsinkiin.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Löysitpä kauniit tarjottimen ja servetit. Sinulla on aina niin paljon kauniita kuvia täällä, joita on kiva tulla katsomaan. Aurinkoista torstaita!

Sirkka kirjoitti...

Riina
Kiitos, kyllä sitä aina silloin tällöin mieli tekee jotain uutta ja varsinkin näin keväällä sitä innostuu. Tauluja on kertynyt aikalailla ja niillä saa mukavaa vaihtelua. Tosin seinäpintoja ei ole paljoa.
Kiitos mieltä lämmttävistä sanoistasi, jotka merkitsevät paljon.
Varmasti koit ja näit puutarhamessuilla yhtä ja toista upeaa trendeistä&pihaideoita väreistä ja välimerellistä tunnelmaa suurine sitruspuineen ymym. mielenkiintoista nähtävää kaikkialla. Sekä "Elämännautiskelijan pienpiha" jossa 25neliöä pienpihalle pyrittiin tuomaan kaikki oleellinen. Kyllä siellä siis todella on nähtävää yllin kyllin kaikkea.
Varmasti nautit siellä olostasi!
Kiitos samoin, kauniita päiviä luvassa!

Sirkka kirjoitti...

Vilma
Kiitos Vilma ja kiva kun aina tulet, se ilo minulle on. Huomasitko Tikan, jonka Sinulle näytin!
Kiitos samoin!

TeSa kirjoitti...

Olipa ihana postaus. Uusi tarjotin on kyllä kaunis.

Maalaiskoti Myllyhaassa kirjoitti...

Jälleen kerran aivan ihanaa kukkaloistoa! Tarjotin ja sitrushedelmäpuu olivat myös tosi hienoja. :) Ja tuo valkoinen perhoskukka! <3

Sirkka kirjoitti...

TeSa
Kiitos, kyllä tarjotin on kaunis ja tarpeellinen ja eikä haittaa vaikka niitä on muutama ennestään, sillä tämä on niin kaunis.

Sirkka kirjoitti...

Marianne-Maalaiskoti Myllyhaassa
Kiitos paljon Marianne! Perhoset ovat nyt lentäneet näistä oksista, mutta ulkona perhoset pian lentelevät kukasta kukkaan<3

Unknown kirjoitti...

ciao! GRAZIE PER LE VIOLE!

Sirkka kirjoitti...

raffaella favit
Ciao! Le Viole sono anche vicino al mio cuore, come il vostro<3

Tarja kirjoitti...

Ihanaa!Voi miten teillä on jo kesäistä!! Täällä meillä kylmää ja karun näköistä,eikä mikään vielä kuki!! Ihanat siniset maalaukset ja tuo tarjotin on hieno:)
Terv. -Tarja-

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos Tarja! Kesä lähenee, mutta vielä ollaan tässä ihanassa keväässä ja nyt kun näyttää vielä, että alkaa satelemaan ja ilmat ovat plussan puolella niin aivan pian kaikki kevät kukat kukkii. Niinkuin siellä teilläkin:) Kiitos Tarja, kerron terveisesi:)

pikkunuttuja kirjoitti...

Niin täydellinen kevättunnelma täällä taas, perunanarsissit ja helmililjat, mikä yhdistelmä ♥
Voi jee, kun katselen orvokkejasi, miten ihmeen runsaita, näithän minun lilliputit, hih ;) Ja omenapuun kukkia oijjoi...(kiva kun nyt kommentoidessa voi kerrata kuvia samaan aikaan, aina ei muuten muistakaan kaikkea :)
Miehesi maalaukset ovat niin kauniita!
Mukavia kukkaispuuhia sinulle ja sunnuntaita ♥

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kiitooos, Tiina<3 Kukat niinkuin tiedätkin niin ne ovat niiin ihania ja joita ilolla hoidan ja nautin täysillä! Illalla seuraan ulkomittaria ja jos menee nollasta alaemmas niin olen kiikuttanut kukat kasvihuoneeseen ja peittänyt ne niinkuin lapset ja toivottanut hyvän yön ja aamulla taas nähdään:) Kyllä kevät on ihan parasta aikaa ja minusta toukokuu on ihan huipussaan!
( En muistanutkaan, että minulla on ollut toisenlainen kommennointi ikkuna, kuin tämä...) Mutta olen samaa mieltä kanssasi, että näin on paras kun näkee kuvat samalla kertaa.
Mieheni kiittää kauniisti!

Kiitos samoin<3

Lovviisa kirjoitti...

Oikein iloset huomenet täältä kammarista ! Ja kiitokset tuoksuvista orvokeista, akvarelleistä puhumattakaan, niin sointuvat kukkasten sävvyyn. Ja tuo valon tanssi orkkideankukassa...Tästä alakaa hyvä päivä :)

Titti kirjoitti...

Hei ystävä armas!♥
Tulin pikaisesti piipahtamaan...
Siivota pitäisi ja osa tavaroistanikin on vielä purkaamatta. ;)
Palaillaan paremmalla ajalla!

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa
Kiitos samoin täältä iltapäivän iloiset toivotukset! Kiitos!
Hyvän päivän jatkoilua:)

Sirkka kirjoitti...

Titti
Hei ystävä armas!<3 Olisit nyt hiukan pidempääkin viipynyt:) no toki ymmärrän, että Sinulla puuhaa riittää, mutta otahan kaikki rennon iloisesti ja nauttien valoisassa kodissanne. Minullakin olisi kaikenlaista puuhaa, mutta olla möllötän nauttien katsellen, kun luonto alkaa viherröimään ja linnutkin aloittivat aamukonsertinsa jo aamuyöstä neljän jälkeen:)

Marika kirjoitti...

Sinä juuri onnistuit pääsemään lukijaksi blogiini (Kukkanen Kuralammikossa) ja taidat olla lukijana toisessakin blogissani (Riemuloikka)

Olen nyt kuitenkin päättänyt lopettaa ne kummatkin blogit ja aloitan aivan puhtaalta pöydältä, eli ihan uuden uutukaisesta blogista. Tästä lähin siis "seikkailen" osoitteessa: http://sulkatassu.blogspot.fi/

Olet lämpimästi tervetullut! :)

Sitten muihin asioihin.. meiltä on alkanut tässä ihan muutaman pv aikana lähtemään lumet pihasta, jipiiiii! Olisi jo hirmuinen hinku päästä haravoimaan, mutta melkoinen jääkerros vielä peittää pihamaata. Luulen sen kyllä nyt melko nopeasti sulavan JOS pysyy sää lämpimänä :)

Sirkka kirjoitti...

Marika
Kiitos Marika kutsustasi!:) Sulkatassu kuulostaa tosi kivalta ja se sopiikin hyvin blogisi nimeksi:)
Olet niin toivonut lumien lähtemistä ja nyt se on tapahtunut, jipiii riemuitsen kanssasi! Pian ne loputkin jääkiteet sulavat ja saat haravoida onnellinen hymy kasvoillasi riemumielin.
Aurinkoisia päiviä Sulkatassuun:)

Akissfromthepast kirjoitti...

Hienoja ruukkuja sulla!
ja toi on niin kiva tuo keskeneräinen taulu-kuva. Noi on semmoisia jänni ähetkiä kun työ ei ole vielä luultavasti valmis ja silti se on ikäänkuin valmis.. :) joka heti on täydellinen semmoisena kuin on.
Ihanaa inspiraatiota täällä :)

Sirkka kirjoitti...

akissfromthepast
Kiitos!
Katseeni osuin näihin tauluihin joiden ääreen hetkeksi pysähdyin haaveilemaan ja otin kuvan rauhallisen merituulen laineita keinuttaessa.
Kiitos, inspiraation saadessaan ilo on ylimmillään:)

Tallu kirjoitti...

Mistä ole löytänyt valkoisia orvokkeja... aivan upeita. Perunanarssisin kukat ovat komeita aukinaisena. Toivottavasti pian kukkisivat meidänkin portailla... :)

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos kysymästä tosiaan nämä valkoiset orvokit ostin jo 24.3. ja nyt ne ovat lisääntyneet kukkakaupoissa kuin muuallakin puutarhamyymälöissä useilla värisävyillä. Perunanarsissit kukat varsinkin jos varret kasvavat korkeiksi taittuvat tuulisessa paikassa, mutta sitten ne voi laittaa vaikkapa pikku maljakkoon.
Kukkivaa kevään jatkoa, Tarja:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle Sirkka.
Haliterveisin
Raija

Sirkka kirjoitti...

Raija
Kiitos samoin Raija kaikkea hyvää tämä kevät on niin ihanaa aikaa ja kesäkin on vielä edessäpäin. Aikaisin aamu yöstä käy kaunis lintujen viserrys ja viel nytkin ihanaa.
Halein

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Voi että, miten ihana postaus!! <3 Niin kaunis ja niin keväinen! Tuollaiset hajuttomat hyasinttikynttilät olisi kyllä aivan ihania:) Oikein hyvää Pääsisäisviikkoa sinulle, Sirkka <3

Sirkka kirjoitti...

Heidi
Kiitos paljon Heidi!<3 Meille on pihalle ilmestyneet jälleen Valkovuokot! Kevät on parasta aikaa ulkona tulee vietettyä aikaa koko päivän, eikä sateetkaan haittaa sillä hetken päästä paistaa aurinko.
Kiitos samoin<3