keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kauniita päiviä!

 Syyshortensiat kukkivat kauneimmillaan lämpimän auringon paistaessa, kurkotellen kohti syyskuuta.


 Mukaan rientoon ovat omputkin tulleet jotka aina silloin tällöin maahan puusta putoilee..
 pikku portista astuessani kuljen ja katselen yläpuolellani olevia omppuja, joista olenkin jo yhden paistoksen valmistanut. Nämä ovat sellaista myöhempää lajiketta, joiden nimestä ei ole tietoa, mutta olkoon vaikka loppukesän ompukoita.


 Ruusut kukkivat ja nuppujakin on vielä tulossa, joten kukinta jatkuu...




 Olen vaihtanut verhot ja muotoilin  niiden päistä ruusut, näin ne ovat mieleeni.

 tässä verhot ennen ruusujen muotoon käärimistä.
 Laitoin nämä kaksi kaunista kirppuilu ostostani tänne pikku lasihuoneeseeni molemmin puolin. Ruusumansetit ovat Puttipajan valmistamia jotka sopivat myös pöydän ja tuolienkin sävyihin.





 Laitoin pöydän sunnuntaita oven eteen ja avasin pariovet, näin oli kuin olisimme olleet lasiverannalla..ja päivä oli todella kaunis aurinkoinen!


 Rosa odottaa tulisivat jo...
 vielä kestää..taidan hetkeksi nukahtaa ja sitten koittaa Riemu!
 tulin tänne sisälle odottamaan, tulisivatko he tätä kautta...
 Tein  jälkiruuaksi vadelmakakun, joka oli herkullista muutamin karhunvatukoin koristeltu sekä sitruunamelissan kukilla.
 Sain rakkailtani kauniin ruusukimpun, jota silmäilen alituiseen..Kiitos<3
 Kaunis kortti kristalleinneen sekä  kuoressa oli hauska kruunu!
 Espanjalaiset suklaat sulivat suuhun, onneksi eivät sulanneet  matkalla:)
 Sain myös Timon poimimat kukat, jotka hän kävi  pellolta poimimassa<3

 Illalla kauniiden muistojen parissa, päivä oli kaunein, kiitos<3 Rosa katsoo joskos he pian tulisivat uudestaan!:)

Kaunein Kiitos<3

36 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Paljon onnea sinulle ihana♥
Kaunista, kaunista! Katselen kuvia, suurentelen...niin ihanaa...:)
Nuo lasihuoneen verhot ovat noin, ruusutaitoksin, paremmat.

Näimme yksi päivä 10 vuotta vanhan bichonin ja aivan samanlainen hälläpyörä oli, kuin Niilokin.
Haleja sinulle ja Rosalle rapsutuksia♥

mate kirjoitti...

Silmät ymmyrkäisinä ja suu huokausten lomassa "truutulla" kyselen, "mistä tätä kauneutta oikeen tulee"?????
Ilmeisesti teillä on ollut juhlat. Rosakin malttamattomana odottaa maistiaisia herkullisesta kakusta. ONNEA sylin täydeltä♥

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina Ruusukummusta
Kiitos<3
Olethan huomannut, että olen suurentanut hieman kuviani, täytyisi varmaan vieläkin suurentaa, siten ei tarvitsisi klikkaila:) Mutta tulisivatko ne sitten viiveellä..:)
verhot ovat tosiaan nyt näin paremmat ja valoisuuskin siellä lisääntyi.
10 vuotiaalla bichonilla on vielä virtaa ja mikä ettei!
Halein ja Niilolle rapsutus terveisiä<3

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos paljon, Marja-Terttu<3
juu näitä vuosia kun minulle tulee joka vuosi yksi lisää. Onneksi ei tule kahta tai useampi samana vuonna!:) Läheisten rakkaiden kanssa täällä vietettiin sitä yhdessä ja se oli ihan parasta! Rosa ahmisi varmaan kakun yhdessä hujauksessa, mutta sai omia eväitä ja ne maistuivat varmaan paremmilta:)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Ensiksi... mitä lämpimimmät onnittelut sinulle Sirkka. Kotisi on aivan lumoavan kaunis ja niin harmoninen ja sopusointuinen. Taas niin upeaa katseltavaa. Sinulla on todellinen taito loihtia kauneutta ympärillesi hyvällä maulla.
Hyvää, aurinkoista viikonjatkoa ja Rosalle rapsutuksia.

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Lämmin kiitos. Oi kiitos mieltä lämmittävistä sanoistasi.
Kiitos samoin, Rosan kiittäessä rapsutuksista.

Anne-Mari kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää ystävä<3

On niin kaunista että<3 Onneksi on kaunis tämä syksynalku tai onko tämä kesänloppua....jokatapauksessa ihana sellainen;)

Tiina kirjoitti...

Aurinkoiset syntymäpäiväonnittelut!! Kuanis kukkakimppu!

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
Kiitos ystävä<3
Aurinkoinen sää hellii, jotenka jos ei allakkaan katso, niin eipä ihan heti luulisi olevan näinkin pitkällä kuin ollaan:) Ihanaa kyllä vaan:)

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Aurinkoiset kiitokset Tiina!

SariW kirjoitti...

Paljon onnea : )
Lasihuone on tosi suloinen, kaikkine kristalleineen ja verhoineen. Kohta kun illat viilenevät, siellä on varmasti kiva istuskella ja nauttia ... kynttilöiden valossa.
Aivan ihanat nuo lasiovet... piha ja sisätila sekoittuvat niin kivasti ; )
Iloista elokuun jatkoa !

Tarja kirjoitti...

Paljon Onnea!
Voiko kauniimpaa säätä juhliin toivoakkaan ja mitä kaunen ympäristö kukkaloistoineen,ihania kuvia!
Terv. -Tarja-

Sirkka kirjoitti...

sariw
Kiitos Sari:)
Iltojen viiletessä siellä tulee tosiaan oleiltua enemmän ja kun ne kynttilät tuikkuineen vielä valaisevat, niin kyllä siellä lämpeneekin:) ja on aikaa ajatella, mikäs sen rattoisampaa. Kyllä vaan tämäkin on ihanaa aikaa!
Kiitos samoin!

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Kiitos Tarja!
Oli kyllä aivan upeaa, kun saimme kauniin aurinkoisen sään juhlintaan! Ei olisi voinut paremmasta toivoa.

TeSa kirjoitti...

Iloiset onnittelut sinulle.

Sirkka kirjoitti...

TeSa
Kiitos, iloisin mielin otan onnittelusi vastaan.

Pepi kirjoitti...

Onnittelut minultakin ja HänenSöpöydelleen ♥PusPus♥

Sirkka kirjoitti...

Pepi
Kiitos ja Rosalta muiskautukset<3

Sussi kirjoitti...

Ruusuinen paratiisi!

Ihanaa loppuviikkoa!

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kiitos Sussi!

Kiitos samoin!

Anonyymi kirjoitti...

Sylin täydeltä onnea kauneuden kuningattarelle! Oikein hyvät olivat lasihuoneen edelliset verhot,mutta nämä ohuet ruusuineen ovat kyllä todella ihanat.Minullakin on ruusuissa vielä nuppuja ja eilen yllätyin,kun norjanangervossa oli valkoinen kukkaterttu.Eipä ole ennen tälläistä yllätystä tehnyt.

Ihanaa loppuviikkoa sinulle ja miehellesi.Rosalle puspus./Helena

p.s. teillä on siellä kirpputoreilla aivan upeita esineitä.

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kaunis kiitos Helena! Ne edelliset verhot haalistuivat osittain niin että suurin osa niissä muuttui harmaaksi auringonvalosta. Nyt nämä tuovat valoisuutta ja ovat myös mielestäni paremmat.
Ompa yllättävää, että norjanangervossa on valkoinen kukkaterttu tähän aikaan. Mieluisia yllätyksiä on ilo kohdata, kun kiertelee ja katselee ihanuuksia. Sekä vielä saatte nauttia ruusuistakin pitkään.
Kiitos samoin myös sinne teille ja Rosalta puspus.

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät onnittelut sinulle Sirkka halausten kera!
Oi kuinka kaunista katseltavaa jälleen, ihan herahti vesi kielelle katsoessa herkullista kakkuasi.
Olisipa jälleen hauska nähdä. Meillä Ostosten Yö huomenna, tervetuloa, puodit ovat avoinna klo 22.00. Toivottavasti ennättäisitte, näkemisiin ystävä kallis! Rosalle myös rapsutukset <3

Pitsi ja Pipari /Mari kirjoitti...

Nuo teidän pariovet ulos ovat uskomattoman kauniit ja samalla herkät! Tulee ihan Amerikkalaiset etelävaltioiden kodit retkiltämme mieleen!

Sirkka kirjoitti...

Kiitos paljon Raija ystäväin halaten!
Kiitos kutsustasi<3 Tosiaan olisi jälleen hauska nähdä, iloisin tapaamisen merkeissä. Nyt kuitenkin olemme sopineet mennä toisaalle. Pian nähdään!

Sirkka kirjoitti...

Pitsi ja Pipari/Mari
Kiitos paljon, toiveeni on toteutunut niiden suhteen! Olettepa olleet upeissa paikoissa retkillänne, mahtavaa!

Kaisa Reetta kirjoitti...

Onnittelut Sinisen oven ihanalle emännälle!

Elokuun lopun päivät ovat olleet nin kauniita, yhtä kauniita melkein kun nämä sinun upeat tunnelmakuvasi....

Toivotan mitä parhainta viikonloppua! :)

Kaisa kirjoitti...

Lämpöiset onnitteluhalaukset täältä napapiirin tuntumasta. Ihana oli jälleen katsella kauniita kuviasi :)

Sirkka kirjoitti...

Kaisa
Kiitos paljon Kaisa kauniista sanoistasi...kiitos samoin mitä parhainta viikonlopun viettoa onnellisin tuntemuksin:)

Sirkka kirjoitti...

Kaisa
Kiitos, täältä myös sinulle lämpöiset halaukset.

pikkunuttuja kirjoitti...

Tulin toivottelemaan Sinulle ystäväin hyvää kesäkauden päätöstä !
Ja niiiiin paljon sain taas täältä sinulta kaunista silmänruokaa...upea tuo kaariportti, lasihuone verhoineen, kaikkineen...on teillä ihana valoisa koti...Oikein paljon onnea, taas sait vuoden lisää ja mitä parhaimmassa seurassa sen sait viettää♥
Hyvää syyskauden alkua myöskin sinulle♥

pioni kirjoitti...

Ruusut on kyllä ihania, kukkivat lähes koko kesän. Ja hortensioiden aika, aah. Ostin niitä muutaman lisää...

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kiitos Sinulle ystävä armas ain kauniisti kirjoitat minulle...<3
Olen onnellinen tästä ikävuodesta ja iloisissa merkeissä vietimme sitä rakkaittemme seurassa<3
Kiitos samoin syyskauden alkua myös Sinulle<3

Sirkka kirjoitti...

pioni
Ruusut kukkivat pitkälle syksyyn ja vieläkin kauemmin...<3

Mari kirjoitti...

Onnea paljon sinulle Sirkka! Oi että on taas niin paljon kaunista, huoks... Ruusut ja hortensiat kukkivat niin kauniisti. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Sirkka kirjoitti...

Mari
Kiitos paljon Mari! On se niin ihanaa, että kukat vielä kukkivat ja linnut polskivat altaissa!
Kiitos samoin!