maanantai 10. kesäkuuta 2013

 Hei ystävät armaat<3 Kesästä nautitaan ja kopsutellaan sekä ihastellaan perhosten lentelyä kukasta kukkaan. Orvokkien nypintää niiden kuihtuneita kukkia, jotta kukkisivat vielä pitkälle kesää. Hyvässä lykyssä jopa vieläkin kauemmin. Pian aion leikata orapihlaja aidan tai siis lyhentää hiukan.


 Ollaan hyttysiltä suojassa tunnelmoiden:)


 Viikko sitten ilmestyi juhannusruusun kukkia, joten tämä kuva siitä. Nyt niitä on enemmänkin. Täytyy myös tarkkailla kirvojen ilmestymistä. Myös kaikki toiset ruusut ovat nupulla, kuin pionitkin.  Kotilot ovat vähentyneet huomattavasti  ahkeran poimimisen ansiosta, joten kannattaa!

 Mustarastaan poikanen uskaltautui kastelemaan itsensä ja pulahduksen jälkeen oli tässä kauan...

 Muistetaan juoda vettä riittävästi!


 Hevoskastanjan kukintaa, tosin muutamin kukinnoin koska on varjossa vaahteran alla.

 Jouluruusu
 kuopsutusta





 viimeinen tulppaani kukkii
 Keskikesän juhlan lähestyessä tein asetelman vaaleista kukista. Ruukkuja siirtelemällä saan vaihtelua hetkessä, samoin erisävyisiä kukkia tähänkin asetelmaan.








Nautitaan kesästä sen tuomasta lämmöstä, paljon ei tarvita onneen<3

44 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Voi miten kaunista! Sinulla on kyllä silmää kaikelle kauniille. Suloiset eläinkuvat! Ihana Rosa.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Niin nautitaan...nautin tästä sateestakin, joka tuolla ikkunan takana kastelee luontoa.
Juhannusruusu on täälläkin kukassa ja joku toinenkin ruusu...nimeä en sille tiedä.
Ruusukumpu alkaa pikkuhiljaa olla nimensä veroinen...:)
Rapsutuksia ihanaisella Rosalle ja sinulle lämmin halaus♥

Sirkka kirjoitti...

Kukkaiselämää-My flowering life
Kaunis kiitos! Ompa ihana postaus sinulta! Suloiselle Mikille terveiset rapsutuksineen.

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina
Nautitaan...sade se olisi meillekin tervetullutta ihanuutta! Nautin siitä täysillä, kesän sade on niin lämpöistäkin. Meillä myös juhannusmorsian kukkii, olsikohan sama ruusu kyseissä teilläkin.
Ruusukumpuun ruusuisia terveisiä rapsutuksineen suloiselle Niilolle<3
Lämpimin halauksin<3

Lovviisa kirjoitti...

Täällä Lovviisa lattautuu kesäkukkaishuumaan, voi tätä loiston määrää ja kauneutta. Nuo ruukkusikin niin uppeita , viimmesintä kuvvaa tutkin tovin. Itellä niin kesken vielä istutukset, hirmunen kesälunssa iski, eilen luulin jo voivani paremmin mutta tännään taas niin tukkosta. Isäntä lohutti että kohtahan puutarhalla maksavat kun viiään heijän kukkansa, heh. Rosallekin terveisiä Rommilta. tulevat kohta käymään rokotusreissun jäläkeen :)

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa
Kiitos paljon! Paranehan pian, kesäflunssat tahtoo olla hiukan sitkeämpiä, mutta kyllä pian olet jo puutarhalla kukkaset kainalossa:)
Rommille myös paljon lämpöisiä terveisiä, ompa mukavaa kun saat pian rapsuteltavaa:)

Tiina kirjoitti...

Miten kaunista :) Ihanaa kesäkuuta sinne Helsinkiin!

AnniK kirjoitti...

Kylläpä tarjoilitkin meille taas niin kaunista kukkaloistoa! Lämmintä kesänjatkoa sekä sinulle että Rosalle!

Anne-Mari kirjoitti...

Tuolla on niin paljon nähtävää:) Kaunista ja niin kesäistä<3 Ihanat nuo eläinkuvat, tulen aina hyvälle tuulelle niistä:)

Kristiina K kirjoitti...

Ihanaa kukkaloistoa!

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Kiitos Tiina:) Kiitos samoin sinulle!

Sirkka kirjoitti...

AnniK
Kiitos, kera kukkasten! Kiitos samoin myös sinulle ja Viiville!

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
Kiitos! Kesällä on mukavaa:) Ompa mieluisaa kuultavaa. Samoin minäkin katselen ja seuraan heitä hyvin mielein:)

Sirkka kirjoitti...

Krisse
Kiitos Krisse!

Sussi kirjoitti...

Suloista!

Iloista viikkoa teille:)

pioni kirjoitti...

Onpa suloinen kahvittelupaikka hyttysverkon suojissa. Sitä kyllä nyt tarvisikin, tai sitten paljon Offia;)

mate kirjoitti...

Huikean kaunista kukkaloistoa. Eipä ihme, että mustarastaan poikanen ja oravakin viihtyy teillä.
Rosa sai taas suupieleni kääntymään ylöspäin ja nelivuotias lapsenlapseni istuu tässä sylissäni ja sanoi: "minäkin haluan tuollaisen Roosan"
Nautinnollista kesän jatkoa :)

Sirkka kirjoitti...

Sussi
Kiitos, kesä on suloinen!
Kiitos samoin:)

Sirkka kirjoitti...

pioni
Kiitos, juu pörriäisiltä ja inisijöiltä ollaan suojassa:)

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos paljon. Ehkäpä hänen toiveensa jonain kauniina päivänä toteutuu:)
Samoin kiitos myös teille:)

Unknown kirjoitti...

Nautitaan vaan kesästä, Sirkkaseni! Onhan tämä ollut ihan luxusta kun on ollut niin kauniit ilmat, tietty vettäkin voisi välillä sataa, mutta onneksi mun tilukset on niin pienet, että jaksan niitä kastella.
Ihania kukkasia sulla on! Wautsi. Ai sullakin on etanaongelma.Mulla on ollut kanssa, ostin ferramolia ja olen ripotellut kahvinporoja sekä tuhkaa kukkapenkkien ja aidan väliin. Kerännyt keräämästä päästyänikin niitä kammottavia olioita, ja onneksi ovat hävinneet, ei varmaan kokonaan, mutta ainakin niitä on vähemmän, ja onneksi sain koko taloyhtiön etanatalkoisiin.
Ihanat nuo sun eläinkuvat. Olet niin taitava valokuvaaja Sirkka.
Ihanaa viikon jatkoa sinulle.

Sirkka kirjoitti...

Tuija
Nautitaan kesästä ja sen tuomasta sateesta, Tuijaseni! Eilen hiukan ripotteli ja nyt yölläkin on satanut.
Kyllä vaan täälläkin on just sopivasti hoidettavaa minulle. Ainahan sitä voisi kitkeä ahkerammin, mutta linnut sun muut viihtyvät paremmin näissä oloissa. Tosin kotilotkin...olen tosiaan niitä kesännyt kuin puolukoita. Olet kyllä onnekas kun sait teidän taloyhtiön mukaan talkoisiin. Minulla on myös muutamia liljoja ja kolemssa niissä oli 14 liljakukkoa.
Kiitos Tuija kauniista sanoistasi ja kiitos samoin toivottelen nautinnollista viikon jatkoa.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Olet onnistunut loihtimaan hyttysuojastakin niin soman!

Ihana tuo linnun poikanen!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihania kuvia!Eläinkuvat ovat niin hellyttäviä Rosasta puhumattakaan.Kukka-asetelmasi ja ruukut ovat todella kauniita.Kurttulehtiruusuissani on jo joitakin kukkia auki ja tuoksu on huumaava pionit ovat vielä nupuilla.Olen ihaillut suihkulähdettäsi.Miten se on tehty?Oikein ihanaa viikkoa sinulle Rosalle halauksia./Terveisin Helena

Titti kirjoitti...

Piipahdin pitkästä aikaa tunnelmoimaan.
Rakastan näitä kauniita kuviasi, -ihania kukkia ja kasveja, -sinä viherpeukalo kun saat kaiken runsaasti kukkimaan!
Luonnon eläimet ja suloinen Rosa ovat ihana lisä tähän kaikkeen kauneuteen!♥
Meillä pihapuuhissa touhuttu ja nautittu kauniista aurinkoisista kesäpäivistä!
Voi hyvin ystäväin ja ihania lämpimiä kesäpäiviä toivottelen koko perheelle!

Sirkka kirjoitti...

Vilma
Kiitos Vilma!
Minusta myös linnunpoikanen on soma mustis!

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kiitos Helena! Voin vain kuvitella kuinka nautit siellä ruususi tuoksuista.
Pionit ovat meilläkin nupuilla, jotka pian kukkaan puhkeavat.
Suihkulähde on tehty siten, että ensin on kaivettu kuoppa noin metrin syvyydeltä, hiekkaa pohjaa routimisen vuoksi. Sitten allas ja reunat täytetty ulkopuolelta hiekalla.Meillä tämä on pieni kokoinen vesiaihe.
Kivillä reunustettu joiden välistä suikeroalpi luikertaa kukkien myöhemmin keltaisin pienin kukin.
Kiitos samoin myös sinulle.

Sirkka kirjoitti...

Titti
Kiitos, kesällä sitä touhuaa ulkosalla ja uppoutuu vaikka rikkiksien keruuseen ja aika se humpsahtaa huomaamatta huomiseen:)
Kiitos kauniista kukkais sanoistasi, kiitos samoin.
Samoin, hyvää vointia ja nautinnollisia lämpöisiä päiviä minäkin täältä teille toivottelen.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Ihanat kesäiset ja romanttiset kuvat pihaparatiisistasi. Myös edellinen postauksesi on upea.

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Kaunis kiitos, juuri huomasin kommenttisi edellisessäkin, suuret kiitokset.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sirkka, kiitos vastauksestasi.Taidanpa kesän mittaan kaivaa (tai ehkä mies avustaa) kuopan puutarhaan ja tehdä suihkulähteen.Viime kesänä muurasimme vanhoista tiilistä pienen seinämän puutarhaan ja sen yhteyteen teimme pienen suihkulähteen.Ostimme neliskulmaisen muovisen betonipaljun jonka sisäpuolen tein pienillä mosaiikkilaatoilla (sinistä,valkoista,ripaus turkoosia ja mustaa valkoinen saumaus).Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen.Vesiaiheitahan ei ole koskaan liikaa...linnut,oravat yms. nelijalkaiset tykkäävät samoin kaksijalkaiset puutarhaan hurahtaneet! Ihanaa viikonloppua sinulle sinne paratiisiisi./Helena

Sirkka kirjoitti...

Helena
Hei Helena, kuulostaa tosi hienolta suihulähteenne, jonka vuorasit upeilla mosaiikkilaatoilla sopien veden sävyihin. Onnistumisen ilo on mahtava tunne! Vesiaiheita ei ole todellakaan koskaan liikaa aina riittää pulikoijia, kuin myös niinkuin kerroit puutarhaan hurahtaneet! Mieheni ehdotti kerran pientä puroa...mutta se jäi kuitenkin tekemättä.
Kiitos samoin myös sinulle sinne paratiisiisi.

Kaisa Reetta kirjoitti...

Toivottelen perhosenkeveää ja ruusuntuoksun täyttämää kesää myös Sinulle! Terveiset ihanalle Rosalle :)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Mahtava kukkaloistohan sinulla on siellä Sirkka ystäväin!
Pitäähän niitä varjella tuholaisilta jotka iskee aina niin salakavalasti kukkien kimppuun. Ai nämä lehtokotilot,? yäk, niitä riittää. Farramolilla olen yrittänyt säästää nauhusylpeyteni kotiloiden hyökkäyksiltä.Joskus onnistuu.
Rosa-pikkuiselle sun on hommattava pienenpieni harava, ihan selvästi. Hän haluaa auttaa sinua puutarhapuuhissa.
Iloista juhannusodotusta kaikille.
Kaisa

pikkunuttuja kirjoitti...

Oi Sirkka Armas, miten kaunista sinulla onkaan, niin kutsuva keidas tuossa harsoverhon alla, suloisia valkoisia kukkasia asetelmissa ja voi kunpa löytäis tuollaisen kukkaiskeijun niin heti ostaisin. Kiitos näistä kuvistasi, näitä jaksaa katsoa vaikka kuinka kauan ja paljon !
Kauniita onnen hetkiä Sinulle ja Rosalle♥♥

Mari kirjoitti...

Kylläpä on niin kaunista taas. On sinulla silmää kauniille Sirkka! Rosalle rapsutuksia :)

Sirkka kirjoitti...

Kaisa
Kiitos Kaisa kauniista sekä lämpöisistä terveisistäsi!
Kuin myös meiltä aurinkoiset terveiset Sinulle!

Sirkka kirjoitti...

Pajupirtin Kaisa
Kiitos Kaisa ystäväin! Tuholaisilta varjellaan, että jotain säilyisi kauniinakin. Minä kerään kaikki kotilot ja sateen jälkeen niitä on paljon, joskin ovat myös vähentyneet.
Rosa on mukana ja viihtyy etenkin omassa mansikkapensaassa:) Luulisin että pienen pieni harava lentelisi ilmassa, kuin kävyt ja kepit konsanaan!
Kiitos samoin myös teille kaikille sinne Pajupirttiin.

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kiitos Hilma niin tässä se nyt mainitsemani harsohuntu, jonka helmoja raikas kesätuuli heiluttelee!
Kiitos samoin Sinulle iloa kesään onnen tuntemuksineen!

Sirkka kirjoitti...

Mari
Kiitos Mari, Rosa nauttii rapsutuksistasi:)

Nina kirjoitti...

Kauniin romanttinen asetelma! Ihania nämä kuviesi hempeät värit.
Eläinystäviä sinulla vierailee paljonkin, eikös olekin ihanaa katsella lintusten vesileikkejä.
Hyttyset ovat vain melkoisena riesana olleet, minkäs tekee.
Upean tumman roosa tuo hortensiasi.
Oikein kaunista kesäkuuta sinulle ja Rosalle! <3

Sirkka kirjoitti...

Nina
Kiitos Nina! Lintusten vesileikit on hauskaa seurattavaa ja on hyvä että lämpiminä päivinä heillä on mahdollisuus siihen.
Kiitos samoin myös sinulle ja suloiselle Kerttuselle!<3

Cornelia kirjoitti...

Ihania pieniä vieraita puutarhassasi :).
Ja kauniisti kukkii ihanissa väreissä! Ryhmä, jossa sinulla on valkoisia kukkia vaaleissa ruukkuissa on tosi kaunis.

Mukavaa juhannusta!

t. Nicole

Sirkka kirjoitti...

Cornelia
Kiitos, varsinkin kirjosiepot pitävät hyttyset hiukan loitommalla sillä ne ovat ovat niiden herkkua.

Kiitos samoin mukavaa juhannusta!