maanantai 13. toukokuuta 2013

kirsikkapuu kukkii

 Kiitos<3 Eilen äitienpäivänä katseeni osui kirsikkapuun kukkaan ja ilo oli ylimmillään katsellessani sen kauneutta lämpimänä aurinkoisena iltana! Kukat lisääntyvät huikeaan tahtiin, jos vain lämpöisiä ilmoja riittää. Kyllä vaan nautin jokaisesta hetkestä täysillä!


 Gerbera

 Istutin viime syksynä muutamia hyasintin sipuleita ja ilokseni niistä kehkeytyi oikeita kaunottaria kauniine värisävyineen.

 Samoin narsissien sipuleita on vuosien saatossa tullut maahan laitettua ja nyt ne antavat paljon mielihyvää sieltä kukkaan puhjenneena!

 Kuin myös nämä iki ihanat jouluruusut eri sävyineen.






 tintti kylpemässä
 Laitoin pensaisiin Rosa koiran karvoja, joita linnut vievät pesäpönttöihinsä pehmusteeksi<3
 Taisi tulla napattua vähän liian iso kasa,.   viedään sitten  pikku hiljaa kerrallaan:)





 tähtisilmä

 Vielä ostin yhden emali suppilon
 ja tämän vanhan kauniin melko suuren purkin.
 Lampun olenkin jo esitellyt aikaisemmin, kuin myös nämä varjostimetkin. Varjostimet olen pitänyt kaappini kätköissä jonkin aikaa, mutta sitten mieleeni juolahti  laittaa ne  tähän lamppuun ja värisävyjensä puolesta ne sopivatkin tähän hyvin. Ovat olleet jo nyt muutama kuukauden.



 Timon  maalaukset

 Eilen olivat rakkaamme luonamme ja toivat tulleessaan Ilon ja Onnen tunteen saapuessaan<3
 Rosa riehaantui niin että riemulla ei ollut rajoja!:D  Kuvaa en saanut kun ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan, mutta sen sijaan kuvasin nämä kauniit pionit! Kiitos<3

















Kiitos<3 Toivotamme mitä parhainta päivää hyvän mielen kera<3

41 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onpa ihana kirsikkapuu, ja kauniita kukkakuvia. Olen haaveillut kirsikkapuust, mutta miettinyt vähän sopivaa lajiketta. Mukavaa päivää!

Sirkka kirjoitti...

Marianne N
Kiitos! Kirsikkapuut ovat viehättäviä puita ja varmasti kohdallesi osuu sellainen, josta tulet saamaan paljon iloa. Tämän puun olen istuttanut kolmetoista vuotta sitten ja se oli silloin viimeinen puu siinä edessämme ja mukaanhan se lähti.
Samoin kiitos!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Upea...kerrassaan mahtavia kuvia taas pihaltanne!!
Tuosta miehesi maalaamasta hevotaulusta tykkään kovasti.
Minulla ei vielä kirsikkapuussa ole kukkia...viime äitienpäivänä sen sain....tänä vuonna sain alppiruusun...:)
Niilo on samanlainen, kun tytär tulee perheineen Niilo saa yhden niistä hepulikohtauksistaan...:D
Näin lauantaina bhicon havanna-pojan, joka oli moottoripyörä ajelulla isin ja äidin kanssa...Hänellä oli aurinkolasit ja nahasta tehty lentäjänkypärä päässä ja voit arvata miten ihana hän oli...:)

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina
Heipsistä Irmastiina, kiitoksin:)
Hevostaulusta tykätään!:) Pian kirsikkapuussasi on kauniit pienet kukat!
Alppiruusu on ihana aina vihanta ja kukkiessaan lumoavan kaunis!
Niilolle:D Juu voin arvata, näky oli jotain:DD Itse pyöräilin myös Rosan kanssa, mutta vain minulla oli kypärä ja lasit! Rosa oli kopassa ja turvaverkko tarroilla kiinni!
Mieheni on nähnyt koiran matkustava moottoripyörän bensatankin päällä...

Beatris kirjoitti...

Voi kuinka upeita pioneita. Kaunista Floran päivää! ✿

Peonies of Beatris

Sirkka kirjoitti...

Beatris
Kiitos, kaunista Floran päivää!<3

TeSa kirjoitti...

Kirsikankukkia! Ihanuuksia, kuten pionitkin.
Omien pionien kukintaa ei täydy enää kauaa odotella, kun yleensä toukokuussa kukkii jo enimmäinen.
Lämmintä uutta viikkoa aloitellessa, katselen kuvat vielä uudestaan.

Sirkka kirjoitti...

TeSa
Kirsikankukkia, kuin pioneittenkin on ilo jakaa yhdessä ystävien kanssa!
Sinulla jo toukokuussa kukkii pionit, siis aivan pian ompa mahtavaa, meillä kesäkuussa, ainakin toivotaan!
Kiitos samoin ja nautinnollisia katselu hetkiä.

mate kirjoitti...

Kirsikan kukkasi nyt ovat sitten ihan varma kesä merkki. Ihanista pioneista päätellen Sinulla oli eilen oikein ihana päivä, onnea vielä näin jälkikäteen♥
Ymmärrän oikein hyvin Rosankin riehaantumisen, jopa sieluni silmin näen hänen hyörimisen ja pyörimisen.
Kauniita ovat myös Timon maalaukset!
Ihanaa tätä kesän alkua Sinulle sinne kukkaparatiisiin;>)

Sirkka kirjoitti...

mate
Kiitos, aurinko paistaa vettä sataa taitaa olla kesä! Ihana, pionit ja rakkaat kyllä vaan paremmasta en olisi toivonut<3
Timo kiittää Sinua!
Kiitos samoin myös Sinulle kauniiden maalaustesi lomaan<3

Kruunuvuokko kirjoitti...

Ah, kauniita kirsikankukkia. Muhkeat hyasintit, jouluruusut ja niin väreihisi sopivat pioninkukat. Taulut ovat jälleen upeat ja hevostaulu etenkin hyvin puhutteleva. Aurinkoista ja lämmintä alkanutta viikkoa.
Ps. Pikkuista Rosaa jäin kaipaamaan.

Sirkka kirjoitti...

Kruunu Vuokko
Kiitos! Kirsikankukat ovat nyt lisääntyneet eilisen jälkeen. Pioninkukkien sävyt ovat tosiaan väri josta pidän paljon. Mies kiittää kannustuksestasi.
Rosa katselee gerberoita tällä kertaa lasin takaa.
Samoin kiitos aurinkoista ja lämmintä viikon jatkoa.

Tiina kirjoitti...

Pikku linnut saavat lämpöisen untuvatäkin Rosan karvoista <3 Upea, runsaskukkainen piha sulla jo nyt. Aurunkoista viikkoa!

Mari kirjoitti...

Meillä ei ole edes lehti kirsikkapuussa ja sinulla jo kukkii... Kaunis! Muutenkin niin ihania kukkivia siellä, hyasintti on kaunis keväälläkin... Mukavaa viikon jatkoa!

Anne-Mari kirjoitti...

Kaunis on tuo kirsikkapuu, ja ihana idea antaa Rosan karvoja linnuille:)) hauska idea! Ihania kuvia kertakaikkiaan suppiloineen päivineen<3

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihania kuvia jälleen.Meillä ei ole vielä kuin pikkiriikkiset silmut kirsikkapuissa,sireeneissä isot silmut ja koivuissa jo pienet lehdet.Kaunista,kaunista... Miehesi maalaukset ovat todella upeat!!! Mukavaa viikkoa paratiisiinne ja Rosalle haleja./Helena
p.s. oletko ostanut Suomesta vaaleanpunaisen jouluruusun? Itselläni on kaksi valkoista ja vaalenpunaista olen etsinyt,mutten olen mistään löytänyt.

Sirkka kirjoitti...

Tiina
Näin on ja varpusetkin vievät sitä pesäänsä:)
Kiitos, kevät on ihan parasta aikaa!
Aurinkoista viikkoa!

Sirkka kirjoitti...

Mari
Teillä kukkii sitten kun meillä on jo kukkinut! Minustakin hyasintti on aivan upea kukka myös näin keväällä.
Kiitos samoin!

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
Kiitos, juu tämä on jo vanha tapa ja uskoisin että siellä on mukavampi köllötellä pehmusteiden keskellä.
Kiitos<3

Sirkka kirjoitti...

Helena
Kiitos paljon! Kirsikkapuita on useita eri lajeja, oisko tämä sitten niitä ensimmäisiä kukkijoita. Mies kiittää hymyillen! Auringon paistaessa tulppaanit avautuvat kuin lumpeet ja illalla menevät suppuun. Se on kaunista.
Rosa kiittää!
Kauan kauan sitten olen ostanut punertavat jouluruusut Suomesta ja uskoisin, että kyllä niitä on saatavissa puutarhoissa.
Mukavaa viikkoa paratiisiisi!

pioni kirjoitti...

Ah mitkä jouluruusut, ja upeat nuo kirsikankukat!

Sirkka kirjoitti...

pioni
Kiitos!

pikkunuttuja kirjoitti...

Kiitos Sirkka aina niin ihastuttavista kommenteistasi blogissani♥en ole ehtinyt bloggailemaankaan kun olen niin ollut lapion varressa kiinni puutarhassa;)
Kyllä luonto tarjoaa taas valtavasti kauneutta, kirsikkakin jo kukkii teillä...jouluruusut on niin kauniita kuin muutkin kuvasi!
Nautitaan toukokuun päivistä:)

Sirkka kirjoitti...

Hilma
Kiitos kaunis<3 Puutarhassa aika vierehtää hyvin mielin kauniin luonnon helmassa ihmetellen ja nauttien. Itse olen poiminut kotiloita, kuin puolukoita konsanaan. Niitä riittää alituiseen ryömiessään metsästä kukkiin. Kukat on pelastettava:) Oi ihana toukokuu sitä ajatellessa ja katsellessa:)

Anonyymi kirjoitti...

The sixty day complimentary trial present is a excellent
choice, in the case of the flex waistband.

my blog :: Author's external home page...

Kaisa Reetta kirjoitti...

Ihanaista kukkien juhlaa ja kauniita maalauksia!

Sinitiaisen pesäntekopuuhat näyttävät niin suloisilta <3

Aurinkoista viikonjatkoa teille! :)

Miia kirjoitti...

Ihania kuvia! Sulle ois haaste mun blogissa :)

Sirkka kirjoitti...

Kaisa
Kiitokset Kaisa! Pesäntekopuuhat ovat täydessä käynnissä, jota on ilo seurata:)
Kiitos samoin myös sinne teille aurinkoista viikonjatkoa!:)

Sirkka kirjoitti...

Miia
Kiitos Miia! Kiitos:)

Nina kirjoitti...

Hei Sirkka ja suloinen Rosa!
Kyllä on niin ihanan raikkaita kuvia sinulla taas. Silmä lepää kaikessa kuvaamassasi kaudeudessa. Tuo kirsikankukka sinistä taivasta vasten on ihan huikea!
Turkoosi kattokruunu on oikea namunen!

Ihanaa toukokuuta! <3

Lovviisa kirjoitti...

Aurinkoaamua sinulle täältä kammarista ! Ihan henkeä piätellen ihhailen täällä kukkasiasi. Meillä vielä purkkeja niukanlaisesti mutta näitten tervetulleitten kesäpäivien myötä lissääntyvät hiljotellen. Hurmaava lamppu ja miehesi taulut uppeita, niissä ihana liike. Lepposata viikonloppua ja Rosalle rapsutuksia :)

Sirkka kirjoitti...

Nina
Hei Nina!
Kiitos paljon kauniista sanoistasi. Olen katsellut kirsikankukkia ja ihaillut niiden kauneutta siroa olemusta. Ovat kuin silkkiperhosia puu täynnä yhteen kokoontuneena.

Ihanaa toukokuuta myös sinulle sekä Kerttuselle<3

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa
Kiitos samoin sinulle täältä meiltä!
Nyt on kevät ja pikkuhiljaa mennään kohti kesää kera kukkain:)
Mies kiittää kuin myös!
Kiitos samoin leppoisaa viikonlopun viettoa:)

Anonyymi kirjoitti...

Kuviasi on ilo katsella!! Täällä Pohjanmaalla ei vielä paljon kukkia näy,no toki sipulikukat kukkii,ja auringon puoleisella seinustalla näyttää kaikki tekevän tuloaan sopuisasti!!Eksyin sivuillesi ihan vahingossa,mutta ehkäpä eksyn uudelleenkin,mitä kukkia teiltä löytyykään!!

Anonyymi kirjoitti...

No extra time expended on the gym, no back discomfort simply because of to numerous crunches or other stomach exercise routines and
no far a lot more sweaty workouts simply to make certain
that your abs seem superb.

Also visit my web site; flex belt coupons

Anonyymi kirjoitti...

Täällä taas niin suloisen ihania kuvia, valloittavat jouluruusut. Ihana on tuo miehesi maalaama taulu. Terveiset Porvoosta Raijalta

Sirkka kirjoitti...

Anonyymi
Kiitos, ompa mukava kuulla ja tervetuloa toistekkin. Kukat lisääntyvät huiken pian, niinkuin tämä kevätkin tuli ykskaks.

Sirkka kirjoitti...

Raija
Kiitos Raija ystäväin, olet mielessäni<3 Timo myös kiittää.
Porvooseen kaikkea hyvää, nähdään!

Eeviregina kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia!
Kesä tulee kohisten ja on liian vähän aikaa nauttia kaikesta mikä kukkii ja nousee mullasta.
Tuolla pihallahan olisi pakko saada olla aamusta iltaan!
Mukavia hetkiä puutarhaasi!

Sirkka kirjoitti...

Eeviregina
Kiitos!
Sanopa muuta ihan silmissä vilisee kaikkea kaunista maasta nousevaa ja muutenkin lintujen pesimä puuhia ym. seuratessa kauniin sään vallitessa.
Samoin kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on tuo kukka ennen lavantelin tuoksua.. tekstiä?