lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tulppaanien lumoissa

 Kauniin aurinkoisen aamun tervehdys! Kauniit ulkoilusäät ovat olleet ja niiden myötä olemme olleet paljon ulkona. Joskin on satanut silloin tälläin lunta, kuten eilen kahdesta kolmeen. Mutta tänään sanon yykaakoo tänään ei tuu, siis lunta tai sitten se on unta. Pihalla laulaa kaunis ääninen kuoro, 
 sekä pari tikkaa,  jotka vain muuten nakuttelevat solisteina, puron solistessa siinä lintujen kylpiessä. Yleisön kurkistellessa oven raosta.





















 nämäkin kupit onnistuin ostamaan kirppikseltä, joiden värisävyt miellyttivät kukkineen.




 pellava lautasliinat
 runko rosmariini, joka ilahduttaa muutamin sinisävyisin kukinnoin.  Tästä on ilo napsia esim. uunilohko perunoiden päälle makua antamaan. Tai sitten ihan muuten vaan hypistellä ja nauttia sen tuoksusta.

 pitkiksi venyneet helmililjat, katkaisen ja laitan maljakkoon. Helmililjojenkin tuoksu on valtaisaa.

 kuin myös tämän puhtaan pulmusen tuoksu,  joka on  tuoksuista parhain<3


Hyvää mieltä päivääsi kauniin ajatuksin,  päivä ei voi paremmin kulkea kanssasi<3

28 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Ihanaa päivää myös teille, ja kiitos kauniista kuvistasi!

Pepi kirjoitti...

Voi tuota pikkupulmusta, söpöliiniä :D

Nämä sun kevättalven ulkokuvat on aina niin hurmaavia, katkaisee mukavasti meikäläisen tasapaksun lumen manaamisen ajan.....tää lumi ei häviä mihinkään!!!

Nyt on mummun juostava, rinsessat odottaa!!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Taas todistat, että tavinenkin piha voi olla kaunis!
Aivan ihanat värit tulppaneissa.
Aivan iahat kulhot olet kirpparilta ostanut.

Oi, suloinen Rosa neiti on ollut kampaajalla♥
Niilon sydän alkoi pamppailemaan, kun näytin kuvia Rosasta♥

Ihanaa ja aurinkoista päivää sinulle♥

Sussi kirjoitti...

Upeita kuvia:) On linnuilla mukavasti, kun on oma kylpypuro:)

Anne-Mari kirjoitti...

Hauska lintukuva kun kylpevät pihan lätäkössä:) Linnuilla on hauskaa aurinkon paistaessa, ja niin myös minullakin. Aurinko armas selkää lämmittää päivisin ja pakkanen puree aamuisin. Mutta ihan kohta lumi on taas muisto vain ja päästään kunnolla pihan kimppuun. Ihanaa viikonloppua<3

Marietta kirjoitti...

Ihana keväinen postaus, kiitos siitä!
Iloista ja kaunista päivää myös sinulle!

Katja - Bag End kirjoitti...

Niin keväisiä kuvia :-) Ja runkorosmariini... tuossahan on ideaa! Voisin sellaisen onnistua pitämään hengissä paremmin kuin pienen oliivipuun. Nyt vain pitäisi sellainen löytää jostain.

Ja hyvät kirppislöydöt.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa, meillä sataa lotkottaa vettä taivaan täydeltä.
t. Katja

Miia kirjoitti...

Aivan ihania kuvia! Mä oon kanssa töistä katsellut ikkunasta ulos, kuinka ihana ilma olisikaan...

Kruunuvuokko kirjoitti...

Hellyttävä ja suloinen kuva pienestä tarkkailijasta Rosasta. Upeat tulppaanit ja olet laittanut ne hyvin kauniisti esille mikä on mielestäni toinen puoli asiaa. Kauniita ovat myös kaikki astiasi lautasliinoineen.
Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinulle.

Sirkka kirjoitti...

Maikki
kiitos paljon Maikki!

Pepi
eikö vain olekkin:D
lumikasat on täällä meilläkin valtavat pihalla, onpahan ruusut suojassa. Pakkaset innostuivat paukkumaan, niin ei ihan hevin lumet siitä laskeudukaan, mutta aurinko rientää avuksi ja eiköhän ne ala sulamaan siitä pikavauhtia:)

Irmastiina
kiitos, tulppaaneissa on valinnan varaa ja kyllä kaikki sävyt miellyttävät, mutta nyt näin tälläkertaa. Rosankin sydän rupesi sykkimään kuultuaan, että Niilo on katsellut kuvia ja lähettää hälle lentosuukkoja<3
Kiitos samoin aurinkoisen illan hyvään oleiluun<3

Sussi
kiitos Sussi, eikö vain olekkin ja kyllä vaan nauttivat, joita ilolla seurasin:)

Anne-Mari
kiitos, kyllä aurinko saa ihmeitä aikaan ja totta tosiaan kyllä se lämmittää. Aamusin on pakkasta, mutta jo päivällä ollaan plussan puolella. Niinpä, nyt vielä huilitaan, mutta aivan pian ollaan kukkais istutuksissa:)
Samoin kiitos<3

Marietta,
kiitos, kevät on jo kynnyksellä ja kun tämä meidän pikku piha on niin suojaisa tuntuu kuin se olisi edennyt jo pidemmälle. Mutta tunne on vain mielessä, kun katselee lumikasoja.

Katja-Bag End
kiitos Katja, niin ja kun niitä oliivejakin saa odottaa:D
mutta tästä on moneksi.
Meillä on tänään paistanut koko päivän!:) Lähetän teille päivänpaistetta kuuma ilmapallolla!:)

Miia
kiitos Miia, no hyvä asia on sekin, että töissä on ikkuna! Mutta toivotan sinulle mitä kauneinta viikonloppua!

Kruunu Vuokko
kiitos paljon. Onneksi tulppaaneita on saatavilla on ne niin kauniita kukkia. Kiitos sinulle kaikista kauniista sanoistasi.
Samoin kiitos myös sinulle.




Mari kirjoitti...

Ihanan värisiä tulppaaneita ulkona! Ja kyllä tuo Rosa on sitten suloinen :) Ihanat kupit onnistuit löytämään kirpparilta!

AnniK kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia! Oma puutarhamme täysin lumen saartama ei toivoakaan että sinne menisi kävelemään. Nyt vaan toivon aurinkoisia päiviä ja lumen sulamista :)
Rosa on niin hohtavan valkoinen. Viivi pestiin viikko sitten ja turkki trimmattiin taas lyhyeksi. Ei ole sitten huolta kurakeleillä!

Sirkka kirjoitti...

Mari
kiitos kaunis sanoistasi, kuin myös Rosakin on hyvillään:)
kupit ovat somat ja nyt ne ovat omat:)

AnniK
kiitos paljon Anni! Pian puutarhanne on täyttä sulaa. Auringon sulattamana sillä tasaisena se hupenee paremmin, kuin suuret pakkasen kovettamat lumikasat. Lyhyt turkki on kaunis villakoirilla ja totta se on paljon helppohoitoisempi.

Tiina kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle, tosin näin jälkikäteen. ;) Ja piiiitkästä aikaa terveisiä Sirkalle Mustikkamäeltä, minne se aika oikein juoksee kun mitään ei ennätä eikä blogeissa enää ehdi vierailemaan kuten ennen. (?)
Mukavaa alkavaa kevättä. :)

Anonyymi kirjoitti...

top [url=http://www.xgambling.org/]casino[/url] brake the latest [url=http://www.casinolasvegass.com/]casinolasvegass.com[/url] unshackled no deposit perk at the best [url=http://www.baywatchcasino.com/]casino games
[/url].

Sirkka kirjoitti...

tiina
kiitos Tiina! Niinpä, ja nyt kun vielä kevät lähenee ja valoisuus lisäntyy. Itselläni se tarkoittaa sitä, että kävelylenkit vieläkin tästä pitenee ja ne ihanat puutarha hommelit kutsuvat!
Mutta nyt ollaan tässä ja nyt ja kiitän käynnistäsi mitä lämpimämmin, toivottaen samoin sinulle mukavaa kevään jatkoa:)

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ oi,millä kuvilla meitä hellit, Sirkka! Ihanaa alkanutta viikkoa teille♥

Kivisen Vilma kirjoitti...

Kirppikseltä ostamasi kupit taitavat olla täysin sinun tyylisi mukaiset. Puhdas, juuri pesty koira tuoksuukin ihanalta. Minäkin aina nuuhkin omaa koiraani pesun jälkeen. Pestävä vaan ei itse ole kovin ilahdunut pyykkäämisestään! On ollutkin kylmiä öitä ja aurinkoisia, tuulisia päiviä.

mate kirjoitti...

Huikaisevan kaunis tuo ensimmäinen maisemakuva. Ja kaikki muutkin kuvat niin kevättä huokuvaa ihanuutta. Rosasta nyt puhumattakaan, suloinen pulmunen.
Kaunista auringon paistetta Sinun päivääsi :)

Unknown kirjoitti...

Miten kauniita ovatkaan tulppanit, tuo väri on valtavan kaunis. Rosa on suloinen, ja hei mikäs ihanan kasvihuone sulla tossa alakuvassa on...mulla on ollut joskus samanlainen, mutta myin sen ja nyt harmittaa.
Missa kirpparilla käyt?

Sirkka kirjoitti...

Riitta Sinikka
kaunis kiitos<3 kiitos samoin myös sinulle<3

Vilma
kyllä vaan olet aivan oikeassa, pidän näistä kupeista tosi paljon.
Vinhaa vauhtia mennään kohti lämpeneviä ilmoja. Näin on aina keväisin.

mate
kiitos paljon, aurinko paistaa nyt taivaan täydeltä ja pari tikkaa on puussa muiden lintujen joukossa. Iloinen viserrys kuuluu, kuulethan:)

Tuija
kiitos Tuija, pienessä kasvihuoneessa lukee
neljä vuodenaikaa. Olen ostanut sen aikoinaan sisustusliikkeestä.
Käyn nykyisin harvemmin kirppiksillä, mutta esim. Hugensilla olen käynyt. Se on siisti paikka ja Minna on oikein mukava, juttua riittää, kuten arvatakkin saatat:)

pioni kirjoitti...

Voi ihanaa, olet vienyt tulppaanit pihalle!

Sirkka kirjoitti...

pioni
tulppaanit ovat ensin sisällä ja sitten vien ne loppuvaiheessa ulos. Siellä ne kukkivat vielä jonkin aikaa, kunnes on seuraavien vuoro.
Kahvikupposenkin kanssa viihtyy pihalla täten paremmin.

Tarja kirjoitti...

Kaunista:) Kyllä tulppaanit onkin ihania kukkia! Ja Rosan turkki niin puhtaan valkoinen & hauskat kuvat "kylpivistä" linnuista:)
Mukavaa päivää!

Sirkka kirjoitti...

Tarja
kiitos Tarja:) tulppaaneista ei voi olla pitämättä! Linnut tosiaan nauttivat tirskuen vedessä räpiköinnistä.
Kiitos samoin myös Sinulle!

Kaisa Reetta kirjoitti...

Oih... mielen täyttivät taas kukkien huumaava, tuoksuva kauneus ja lintujen liverrys kun avasin sinisen oven <3 Kiitokset, ihana Sirkka <3

Sirkka kirjoitti...

Kaisa
ja tässä aamun valjetessa minut ottivat vastaan kauniit sanasi<3
Kiitos, ihana Kaisa<3

Kukkaiselämää kirjoitti...

Sun pulmunen on ihana! Hyvää viikonloppua, Sirkka!