maanantai 1. lokakuuta 2012

kukat ja rypäleet

 Olimme Tammisaaressa veljeni luona marjastamassa. Hänellä on suuri pergola jonka ala ja yläpuolella sivuilla ja ympäriinsä kasvaa viiniköynnös satoine terttuineen ja  jotka nyt ovat kypsyneet kerättäviksi ja mehän keräsimme.
  pari laatikollista kotiin vietäviksi sekä muutamia  päärynöitä,  ne jotka sattuivat putomaan puuta ravistaessa, olivat kypsyneet.
kukkia sain myös syksyn sävyissä
 toisen kimpun vein siskolleni, sekä  toisen laatikollisen rypäleitä.


 sain myös paljon erilaisia hortensioita, jotka laitoin tähän veljeltäni saamaani ruukkuun.
 Omat hortensiani ovat tässä vasemmalla puolella telineessä sekä lattialla.
 

 hortensioita möyhin ja asettelin ja nautin niiden kauneudesta kaiken aikaa


 rypäleistä valmistin mehua, josta tuli hyvin tummaa ja maukasta, lasissa se on laimennettuna.



 kärhö on peittänyt meidän pikku ikkunan kokonaan, joka on tässä lampun alla vasemmalla puolella.









Hyvää alkanutta lokakuuta , kuin me myös  iloiset hännän heiluttajat toivotellaan  ystävillemme, pus:)

34 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

No onpa komea satsi rypäleitä. Tuo olis mun suosikki myös istuttaa, mutta kun ei ole oikein ollut sellaista paikkaa ja se tarvitsee kuitenkin melko lämpöisen seinustan tai jopa kasvihuoneen. Saksassa ollessani ihailin aina noita köynnöksiä.
Samoin sulle Sirkka, mukavaa lokakuun alkua.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mahtavan paljon rypäleitä. Veljesi taitaa olla oikean viherpeukalo!

Hortensiat ovat kauniita!
Ja pikku Rosa...IHANA.
Mekin eilen Niilon kanssa lenkillä, tavattiin neiti bhicon ja voi sitä riemua, kun kirmailtiin ja halittiin.

Lämmin halaus sinulle ystäväni♥
Niilolta Rosalle pusu♥

Leena Lumi kirjoitti...

Mikä ihana postaus!

Katselin Sokoksella vaaleanpunaisen hortensian oksaa: Yksi maksoi 8,50!

Minulla oli Endless Summer, pinkki, mutta kun se toi kaikki ihmiset kadulta meidän etupihalle;-) Ei kiva. Esitten muutenkin ryhmille puutarhaani, joten vähän yksityisyyttä pitää olla. Siirsimme sen kolmannelle puutarhatasolle ja siitä kasvi ei pitänyt.

Miten upea tuo viiniviljelmä onkaan. Tiedän meidän saarella yhden perheen, jolla on tuollainen eli se on mahdollista.

Päärynäpuu saattaa vielä tulla.

Kirjoitin juuri eilen blogissani, että ei ole kukkaa kuin on hortensia. Kuule, nyt linkitän tämän sun hortensiajuttusi!

Kaunista lokakuuta sinulle!

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

No on komea rypälekasvusto! Kreetalla kun oltiin viime syksynä niin siellä oli talojen edessä tuollainen vähän pergolaa muistuttava rakennelma, jossa kasvoi viinirypäle ja sen alla mukavassa varjossa oli autopaikka.

Sirkka kirjoitti...

Tuija
juu eikös olekkin ja arvaapa kuinka paljon jäi keräämättä...niskat kipeytyivät:) se on kyllä valtavan suuri pergola ja aivan ympäriinsä rypäleitä vaikka on leikattu sitä kuinka ja paljon!

Irmastiina
kiitos, juu hänellä on niin paljon kaikenlaisia erikoisia kasveja vaikka millä mitalla ja aina kun mennään lähdetään puutarhakierrokselle:) on kumpua ja mannerta missä kulkea siltoja...rodolaakso ym...paljon nähtävää suurella alalla. Monenlaisia puitakin, jos minkälaisia. Lampeessa ui mm. suuret monnit läpi vuoden.

Se on tosi mukavaa kun on tyttöystävä Niilo poitsulla, kaksin aina mukavampaa!

Halauksin,
ja pusu Rosalta Niilolle<3

Leena Lumi
Leena, kiitos paljon kauniista sanoistasi!
Ompas hintaa hortensioilla!
Tämä veljeni viinirypäle köynnös on tosiaan aivan mahtava toistasataa kiloa siitä saa arvelisin,mutta varmaan enemmänkin en osaa sanoa kun en ole koskaan kaikkia kerännyt enkä punninnut.Valmistin niistä mehua kera päärynöiden, muutaman omenankin sekaan viskelin ja hyvää tuli tosi tummaa! Viinihilloa voisi myöskin tehdä ja kyllä olen napsinut niitä sellaisinaan ja ihan hyviä ovat, kuin myöskin päärynät.

Kiitos samoin,
kauniin lokakuun tunnelmissa!

Sirkka kirjoitti...

Tiina,
kiitos! tämän pergolan alla on mukava nauttia antimista... juu tunnen aina olevani jossain muualla, kun olen veljeni luona!:)

AnniK kirjoitti...

Mahtavan rypälesadon veljesi on saanut! Ei uskoisi että tuo onnistuu täällä kylmässä pohjolassa.

Rosa se on taas niin suloisena kuvissa :)

Mukavaa viikonalkua !

pioni kirjoitti...

Vau mikä määrä viinirypäleitä!
Minä istutin tänä kesänä yhden köynnöksen, toivottavasti se menee talven yli ja saadaan joskus maistiaisia.

Anne-Mari kirjoitti...

On kuin muun maailman tarjontaa nuo rypäleet ja Hortensia kimput. Ajatus liiteli Ranskan ja Italian maille jostain syystä.
On varmaan hyvää mehua;) Ja ihana Roosa<3

Anonyymi kirjoitti...

Voi, tuo Roosan kaveri on kuin meidän Rasmus! Ihania vaaleanpunaisia kukkasia! Hortensia, yksi lemppareistani.

Anonyymi kirjoitti...

Terveiset tältä helteisestä Sisiliasta, vois kyllä ottaa tätä lämpöä mukaan kotiin! Mittari näyttää 30-37 C, joten hyvin tarkenee!
Kesä senkun jatkuu, oleanterit, kiinanruusut, bougainvilleat ja muut on täydessä kukassa... ihan kadehdittavaa! Eipä tässä auta kuin tulla Suomen lokakuun säähän! eeviregina.

Sirkka kirjoitti...

AnniK
kiitos, tässä on rypäleet poimittu tuosta pergolan yläpuolelta ja paljon paljon jäi vielä ympäriinsä.

kiitos vuh:)

Pioni
kyllä varmasti ja voi sitä ilon ja onnen tunnetta, sitten kun näet rypäleesi maistiaisineen:)

Anne-Mari
ajatus lentelee siellä ollessani Ranskan viinitiloilla...olemme muuten olleet useastikin Ranskan ja Italian viinitarhoissa ja maistelleet heti aamutuimaan rypäleitä pensaista...ja niitä näköaloja en unohda, suosittelen:)
Mehu onnistu ihmeen hyvin:)
Rosa kiittää<3

Sirkka kirjoitti...

Unelma kauniista
Rasmukselle hellät rapsutukset pusuineen:)

Eeviregina
kiitos terveisistä kyllä vaan kuulostaa mahtavan upealta, nautihan nyt sydämesi kyllyydestä siellä. Tuliaisena tuot sitten sitä lämpöä tänne meille koti Suomeen!:)
Oi joi sitä kukkamerta...voin vain kuvitella sitä kauneutta!
Toivottavasti täällä sinua odottaa kaunis ruska!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Upea viiniköynnös veljelläsi ja sato näyttää olevan todella runsas. Veljelläsi on varmaan taito hyppysissään kasvatuksen suhteen.

Kauniita hortensioita ja suloisia kuvia taas koiraihanuudestasi.
Kruunuvuokko

Arja kirjoitti...

Voi jestas miten kauniita hortensioita!!!
ja nam..viinirypäleitä:-))

Mukavaa alkanutta viikkoa<3

pikkunuttuja kirjoitti...

Waltavasti rypäleitä ja ihanaa mehua varmasti ! Ja voi noita hortensioita, ihan mahtavia...jospa itselläkin olisi joskus, no yksi on muttei kukkinut ensimmäisenä kesänään :(
Suloisuudellekin kivaa lokakuuta:)
Ja tietenkin sinulle kaikkea kaunista!

Kivisen Vilma kirjoitti...

Ajatella, että Suomen ilmastossa kasvaa myös rypäleitä!

Hyvää lokakuuta myös itsellesi - ja Rosalle tietty myös.

Sussi kirjoitti...

ihania kuvia!

Mahtava määrä rypäleitä, aina hämmästyy, että niitä voi kasvattaa Suomessakin.

Sirkka kirjoitti...

Kruunuvuokko
kiitos, sato on runsas ja paljon jäi vielä roikkumaan ympäriinsä.
Kiitos sinulle kauniista sanoistasi, johon Rosakin yhtyy.

Arja
kiitos, melkein kuin kesässä oltaisiin:)
kiitos samoin sinulle mukvaa alkanutta tiistaipäivää<3

Hilma
mehu tosiaan onnistui ihan hyvin ja kyllä vaan se on maistuvaa.

kiitos, oletko käynyt katsomassa Leena Lumen hortensioita ne ovat aivan kerrassaan näkemisen arvoisia!

Suloisuus kiittää ja toivotamme sinulle kaunista hymyilevää lokakuuta!

Sirkka kirjoitti...

Vilma
viiniköynnösten kasvattaminen on hyvinkin paljon lisääntynyt täällä meillä Suomessakin.

kiitos ja oikein hyvää ja idearikasta puuhailua myös sinne sinulle.

Sussi
kiitos!
Aina kannattaa kokeilla, jos se on hyväksi koettu:)
Paikan täytyy vain olla sopiva ja aurinkoinen.
Tämäkin paikka on korkealla johon aurinko halajaa:)

Akissfromthepast kirjoitti...

hinot kukat :) itekin istutin hortensian pihaan saa nähdä miten kukkii ens kesänä :)
jatkuvakukintainen endless summer :D :D että sitä odotellessa..

Tarja kirjoitti...

Mahtava rypälesato:)
Hortensia kimppu on niin kaunis,wau!

Sirkka kirjoitti...

akissfromthepast
kiitos:) istutit kauniin hortensian ja kyllä varmasti saat nähdä kauneimmat kukinnot hortensiassasi!
Nyt on mitä odottaa...

Tarja
kiitos:)
Hortensian kimppu kukoistaa ja varmaan ehkä pimenpään, kun on kasvihuoneessa!

Pepi kirjoitti...

Olis ihana kasvattaa ties vaikka mitä, mutta sitten jos sato yllättääkin psotiivisesti, niin hukassahan meikäläinen olis niiden kanssa ☺
Muutama rypäleterttu olis semmoinen passeli määrä, muutama litra mansikoita, kymmenen kesäkurpitsaa, laatikollinen omppuloisia....eihän niitä enempää sais hukattua mihinkään?

Mutta voi pojat, olis tommonen rypälekatos aika hieno!!

Pusumaakarille puspus!!

Sirkka kirjoitti...

Pepi
niin olisi minikoossa, siis että kasvaisi puissa ja pensaissa muutamia määriä. Mutta sitten toisaalta ystävät vain keräilemään satoa tai kuka haluaa itselleen, sillä tämmöisissä sadoissa on valtava työmääräkin.
Itselläni on ruukku yrttejä, jotka ovat riittäneet meidän tarpeeksemme hyvin ja näyttää siellä vieläkin olevan ja omppujakin on vielä puussa, mansikoita on just sillai sopivasti Rosallakin oma puska:) ystävälläni on tässä vieressä viljelypalsta ja häneltä sain ison kesäkurpitsan, josta riitti pitkään.
Mutta tosiaan on se rypälekatoksen alla nautinnollista viettää aikaa:)

puspus<3

Anonyymi kirjoitti...

Oi tätä ihanuutta taas, on kyllä ilo katsella kauniita kuviasi ja esineitäsi. Uskomaton kerrassaan on tuo sinun veljesi!
Kaikkea hyvää teille ja ihanaa syksyn jatkoa!
Raija Porvoosta

Tallu kirjoitti...

Vau mikä viinirypälesato! Meillä köynnöksen kasvua on rajoitettu, siksi tekee vain muutaman kilon terttuja. Niiden mehusta tulee aika tummaa, mutta sepä on tietysti lajikkeesta kiinni.

Hortensiat ovat minunkin lempikukkia!
Hyvää lokakuuta sinulle :)

Sirkka kirjoitti...

Raija
kiitos Raija, ilo on myös minulla ja olimme just ajatelleet tulla Porvooseen olis niin mukava taas tavata ja rupatella kuulumisia...
samoin kiitos myös sinulle hymyilevää syksyä iloisine ajatuksineen!

Tarja
kiitos! Veljeni myös on rajoittanut köynnöksen kasvua, mutta valtava se on yhä vain, juu ja tosi tummaa on siitä tehty mehu. Kuvassa olen siihen lisännyt vettä ihan vaan kauniin värinsä vuoksi:)

Samoin kiitos oikein hyvää lokakuuta myös sinulle:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sirkka!
Olipa mukava yllätys, ihana kun kävitte <3
Nähdään taas!
Terveisin
-Raija-

Sirkka kirjoitti...

Raija
Hei Raija!
Kiitos<3 Olipa tosiaan mukava tavata ja toki taas varmasti nähdään, kauniissa valoisassa ympäristössä!

TeSa kirjoitti...

Onpa satoisa rypäle ja mitkä ihanat tertut!
Taidan käydä ostamassa omat etelän hetelmät kaupasta.

Hortensian sävyt on kyllä hurmaavat.

Sirkka kirjoitti...

TeSa
kiitos! Juu kaupasta saa just sopivan määrän itselleen:)
Hortensiat kiittää.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Sinulle on tunnustus blogissani. Käyhän hakemassa.

Sirkka kirjoitti...

Kruunuvuokko
Lämpimät kiitokset sinulle
antaessasi tunnustuksen minulle.