perjantai 17. elokuuta 2012

Elokuun lämpöä

 Kauniiden ilmojen jatkuessa aina iltamyöhään en malttaisi mennä unten maille ollenkaan,  värit hehkuvat aivan toisenlailla kuin päivisin,  mutta hetken mietittyäni on myös nautittavaa herätä aamulla virkeänä. Viime yönä  satoi ja sen myötä aamu oli raikas tuoksuineen.
 Gerberoita maljakossa.
 Kipot ovat Hangon tuliaisia At home with Marieke



 omasta puskasta taitan lähes päivittäin uudet hortensian kukat maljaan


 molemmin puolin on leijonanpäät, toinen on hortensian alla


 Boolikauhaan vain tilkka vettä, niin hortensian kukka kelluu siinä  kauniin tyyväisenä.




 kannun olen ostanut Tammisaaresta,
 ihastuin kahvaan




 viime viikon torstain liljat veljeltäni vieläkin niissä on nuppuja, tuoksuvat tosi voimakkaasti joten saavat oleilla ulkosalla ja näenhän ne täältä sisältä päinkin.




 eilen kuvasin taas kasvihuonettani




 



 tästä vaaleanpunaisesta hortensiasta iloitsen tosi paljon, koska istutin sen viime vuonna syksyllä maahan ja nyt kukkii.  Se oli siis ruukkuhortensia,  jonka olin ostanut kukkakaupasta. Istutin paljon muitakin ruukku hortensioita, mutta niissä on ainostaan  nyt lehdet, saas sitten nähdä vieläkö kerkiää kukkaan. Aion taas myöhemmin istuttaa useita ruukkuhortensioitani maahan myöhemmin syksyllä.
 sitävastoin tämä pallohortensia kukkii aivan mahtipontisesti suurin kukin ja tästähän minä leikkaan niitä maljakkoon.

 kauempana on syyshortensiani ja nuo liljat ovat 160cm korkeita.
 tämä runko atsaleani on nyt kolme vuotias ja olen saanut sen uudelleen kukkaan.
Se on kukkinut nyt toukokuusta asti ja kukkii edelleen.
 Alunperin niitä oli kaksi, mutta toinen ei menestynyt,
  tästä iloitsen! Kannu on Tammisaaren kukkakaupasta viime viikolla siellä käytyämme.
 sain pojaltani kuplivaa  ja kukkia, kiitos!
 kaunista
Lämmin aurinkoinen viikonlopun tervehdys!

20 kommenttia:

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Sinisen oven takana jopa roskat ovat kuvauksellisen kauniita! Todella suloisia nuo kipot! Aurinkoista elokuun viikonloppua!

pikkunuttuja kirjoitti...

Kylläpä on taas niin kauniita kuvia täällä, toistan itseäni, mutta niin se vaan on! Ensinnäkin tuo kasvihuoneesi kaikkineen on ihana, samoin valtaisat hortensiat...kyllä on mukavaa sieltä napsia uusia maljakkoon.
Kauniita kannuja myös ihailen ja kukkakimppujasi, tuo ensimmäinen krysanteemi kuva on ihana!
Lempeän lämmintä viikonvaihdetta sinulle♥

Minz kirjoitti...

Taas kerran, nämä kuvat piti katsoa läpi moneen kertaan! Upeaa, upeaa, toinen toistaan kauniimpaa! Asetelmat, värit, kukat, astiat, Rosa... Oih! <3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Olet sinä oikea hortonomi...kukkaset kukkivat niin sisällä, kuin ulkona...kaunista...:)Puutarhasi on niin ihana....:)
Aivan ihana tuo valkoinen kannu, jonka ostit.

Ja Rosa aina niin suloisena.♥
Niilolta hänelle suukkoja♥

Haleja sinulle ystäväni♥

Ainosofia kirjoitti...

Olet kyllä melkonen kukkien kasvattaja. Tuollaiset itse "kasvatetut" ovat paljon arvokkaampia kuin joka vuosi kaupasta ostetut.
Upeita hortensioita...vau taas <3

Sirkka kirjoitti...

Tiina
kiitos Tiina! Kipot nähtyäni kaupassa ihastuin niihin ja myyjä sanoi, että ne ovat viimeiset elikä hyvin ovat tehneet kauppansa.
Kiitos samoin sinulle aurinkoista viikonloppua!

Hilma
kiitos Hilma sanasi ovat ain mieluista kuultavaa! Napsin pihaltamme pallohortensian kukkia maljakkoon ja vähän sieltä sun täältäkin, kaikki käy.
Samoin kiitos sinulle lempeän kaunista viikonvaihdetta sinulle<3

Minz
oi kiitos paljon niin kauniista sanoistasi ai että näkisitpä kun hymyillen niistä kiittelen<3

Irmastiina
kiitos, tuntuu tosiaan hyvältä saada kukat uudestaan kukkimaan sitä kun en koskaan pidä itsestään selvyytenä, mutta nyt onni on ollut matkassa. Aurinko paistaa just nyt tällä hetkellä ja mieli on sen mukainen! Täältä lähetämme hyvää mieltä sinulle ja Niilolle
Rosa just nyt nukkuu, tulimme lenkiltä sai ateriansa ja on nyt tyytyväinen, luulisin et katsoo kauniita unia Niilosta ja suukkosen hälle antaa hymyillen<3
Halein ystäväin<3

Ainosofia
kiitos paljon, juu kyllä se tunne on tosi ihana, kun näkee kukan puhkevan uuteen elämään,
vautsi vau<3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea sinulle ihana ystäväni♥
Kuohuvapullosta ja kukkakimpusta mietinkin, että varmasti vietit synttäreitä...:)
terv. Ikinuori Irmastiina...:)

PikkuBertta kirjoitti...

Niin pienistä asioista syntyy arjen juhla....ihania kukkia sulla:)

Sirkka kirjoitti...

Irmastiina
kiitos sinulle ihana ystäväni<3
...:)

PikkuBertta
näin se on, kiitos sinulle kauniista sanoistasi:)

AnniK kirjoitti...

Rosalla on vallan mahtava peti! Viivi tulee ihan kateelliseksi.
Kauniita kuvia ja tuo kastelukannu on aivan ihana.
Mukavaa viikonloppua eille sinne:)

Sirkka kirjoitti...

AnniK
Rosa kiittää ja kertoo, tässä on mukava torkahtaa päivänokosille ja tiirailla mitä ympärillä tapahtuu, nyt just tässä nukutaan käpälät kohti kattoa pään ollessa sivulla tyytyväisenä mitä nyt vähän etukäpälät vispaa ja toisinaan toinen takakäpälä...uneksii rannalla juoksemisesta:)
Kiitos sinulle kauniista sanoistasi ja samoin sinulle ja Viiville mukavaa viikonlopun viettoa:)

Unknown kirjoitti...

Ihania kukkia ja tuo kasvihuone on kuin unelma. Noista gerberoista tulee melkein itku kun muistan kuinka Amsterdamista saa niitä 10 kpl 3 eurolla, täällä ne on 3-4 euroa kappale.

Sirkka kirjoitti...

Henrietta Hassinen
kiitos paljon Henrietta sinulle kauniin kauniista sanoistasi.
Minullahan kävi sitten oikea tuuri ostaessani kaksi kimppua gerberoita,
yhdessä kimpussa oli 10kpl ja koska niitä oli jäljellä enää pari kimppua ostin ne molemmat ja yhteishinta niillä oli 6 euroa, eli taisin saada ne tosi edullisesti.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Sinä se olet taitava tyttö loihtimaan tunnelmakuvia! Ei kai valkoinen ja vaaleanpunainen vaan ole lempivärejäsi!

Sirkka kirjoitti...

Vilma
kiitos Vilma, kyllä vaan ne kuuluvat lempiväreihini toki on paljon muitakin värejä, mutta kyllä ne valkoisen eri sävyt ovat ovat kaikkein eniten lähellä sydäntäni.

Lovviisa kirjoitti...

Täällä reilussa kymmesessä asteessa kuviasi ihhailen, työkaveri oli rappaillu aamusella autosa ikkunoita. Tuntuu hieman haikialta päästä kesästä irti vaikka tykkäänkin syksystä hirmusesti. Vaan aina tullee uusi kesä :)

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa
Kesä se tuntuu aina vaan vilahtavan hetkessä ohi ja syksy se on vääjämmä edessäpäin. Elokuu on kyllä vielä mieluisaa aikaa ja varsinkin iltasella, kun lyhdyt valaisevat illan hämyssä ja minä tykkään talvesta varsinkin jos se on luminen ja suksi luistaa, vaikken hiihdäkkään:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ystäväiseni, täällä taas niin kaunista <3
Raija Por...sta

Sirkka kirjoitti...

Raija
hei Ystäväiseni, tämäpä oli iloinen näkymä, sinä täällä kauniine sanoinesi<3
Kiitos!

Mukavaa ja leppoisaa päivää sinulle,

aurinkoisin terveisin!

Zara kirjoitti...

Tosi hienoja kuvia! :) Ihana peti muuten Rosalla! (: Ootteko ostanu sen jostakin? :)