torstai 12. huhtikuuta 2012

Valoisaa päivää

 Pääsiäisen aika kului lähes täysin ulkoilun merkeissä seuraten luonnon ihmeitä. Olen nähnyt perhosen, sekä katsonut tuomen silmujen pullistumista, kuin myös syreenien sekä kirsikkapuun, sekä seurannut sipilikukkien kehitystä ja kun edellisenä päivänä jokin kukka on  nuppuvaiheessa niin jo seuraavana päivänä tervehdimme, ihmetellen  kuinka nopeasti ne puhkeavat kukkaan!
Haravoinut ja kerännyt katkenneita puiden oksia, lunta on vielä siellä sun täällä, joten haravointi on sujunut verkkaiseen tahtiin, eli vähän kerrallaan.
Mustarastaat kantavat kiireen vilkaan risuja ovat pesänteko vaiheessa ja nyt tämä pesä tulee yläkerran makuuhuoneemme ikkunan yläpuolelle kouruun...pitkät ruohontupsut siinä  ikkunan edessä heiluvat kurkistaen sisätiloihin. Nähtäväksi jää kuinka siinä käy, nimittäin kurre kulkee just siitä minkä kerkiää!
 Iloni nousi ylimmilleen huomatessani sinivuokon nuput, jotka tosin seuraavana päivänä  olivat poissa, tiedän kuka oli ne nauttinut hurmioissaan iloiten myöskin keväästä kukkineen!


 pienet jalanjäljet ovat tipsutelleet ja saaneet aikaan sydämen muotoisen kuvion lumipeitteen päälle<3


 vilkutus
 lemmikkejä






 jouluruusut puskee sieltä sun täältä

Halein ja pusein<3

39 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Hei!
Siellä onkin kevät ja pitkällä:)
Täällä päin on vielä vähän talvisempaa,mutta ennen "takatalvea" minä kans haravoin,sieltä mistä lumi oli sulanut! Kunnes tuli lisää lunta,mutta nyt näyttää jo kelit paremmalta,ehkä tämä tästä:))
Kesä ja kukat mielessä ja niimpä tyttäreni kanssa aijomme lähteä lauantaina Tampereen Puutarhamessuille hakemaan ideoita tulevaa kesää silmällä pitäen:))
Kevät terveisin Tarja

Ps. Ihania kuvia jälleen kerran!!

Unknown kirjoitti...

Kauniita kuvia kaikki, mutta tuo mustarastaskuva on mahtava :))

Sirkka kirjoitti...

Tarja
Hei!
kiitos!
Tänään näyttää tulevan lämmin päivä, joten tanssiaskelin haravan kanssa käy päivä ilman huolen häivää:)
Teillä on tulossa mieluisa viikonloppu messuilla, itselläni jäi ne tänä vuonna väliin.

Marjukka
kiitos, mustarastas on niin kesy, kylpeekin altaassa vaikka olen vieressä.

Ainosofia kirjoitti...

Kevään herääminen on sitä ihaninta aikaa vuodessa mielestäni.

Ja sinun kuvasi saa kyllä keväisen mielen aikaiseksi...
Ja taas se kateus (hyvällä mielellä) iskee mulle - nimittäin teillä etelän asukkailla on niin paljon aikaisemmin kevät ... täällä ei tarvitse vielä haravoita katsella.

Mukavaa torstaita <3

Unknown kirjoitti...

Ihania kuvia sinulla Sirkka taas täällä, kevät on ihanaa aikaa. Wau sullakin on tuo vaaleanpunainen jouluruusu kukassa, mä huomasin toissapäivänä, että mullakin kukkii ja olin ihan innoissani, kun en ollut ihan varma että kuin sen käy.
Mustarastaat on vaan niin ihania, samoin kyyhkyt, kun kujertavat niin ihanasti. Näitä ääniä olen kaivannut koko pitkä talven.
Aurinkoista viikonloppua sinulle Sirkka. Muuten tuletko 22.4. Wanillan kirpparille?

Anonyymi kirjoitti...

Voi huokaus sentään.....
Toivottavasti täälläkin kohta alkaa pilkistellä jotain, jos nuo lumet nyt viimeinkin saisi kyytiä!

Sanopa viherpeukalotaikasormi mitä voisin pistää jo ruukkuun Lillan kuistille -ja unohtaa siihen!
Onko sellaista mikä jo kestäisi ilman sisälle nostamista...

*puspus* :D

Kaisa kirjoitti...

Voi että nuo lemmikit ja jouluruusut ovat kauniita. Menee kyllä kummatkin hankintalistalleni :)
Myös nuo valkoiset orvokit ovat ihania. Puhumattakaan tuosta valkoisesta karvapallosta, toinen on ihan super söpö :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Ihailen sinun kukka-asetelmiasi. Saako kysyä, missä puutarhalla asioit? Kasvatatko itse kesäkukkia tms? Kasvihuoneinnostukseni taisi saada alkunsa juuri tästä blogista. Siitä toivon näkeväni kevään myötä paljon ihania kuvia.

T. muumimamma

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi ihanuus!!!

Kaunis perhonen on lentänyt orkideasi seuraksi.
JA lemmikit, orvokit ja jouluruusut....kauniita.

Niilolta Rosalle paljon pusuja ja terkkuja.
Niilo tapasi äsken kaupan parkkipaikalla Nalle hauvan...samaa rotua olevan ja voi, että oli paljon kuiskittavaa kaveruksilla....Niilo varmasti kertoi Nallelle suuresta ihastuksestaan, Rosasta.♥

Haleja sinulle.♥

Sirkka kirjoitti...

Ainosofia
Olen kevään heräämisestä aivan samaa mieltä kanssasi!
Kyllä se kevät on aivan pian edessäsi, että humpsista vain auringon paistaessa
kyllä vaan näitä puuhasteluja kerkiät vallan mainiosti sitten laulaen hyvin mielin ahkeroida!
Samoin kiitos itsellesi
torstain toivoa täynnä<3

Tuija
kiitos
sanopa muuta lintuja on niin mukava tarkkailla! Onpa kiva et jouluruususi kukkii on ne vaan niin kauniita ja kestäviä!
Olenhan minä tulossa niin mielelläni sinne, siellä sitten taas nähdään:)

Pepi
narsisissit ja orvokit kestävät ainakin krookukset helmililjat ja kaikki mitä nyt myydään kevätkukkina! Itse en ole enää nostellut sisätiloihin ja hyvin ovat pärjänneet. Illalla on toki hyvä kuunnelle tai katsoa tuleeko niitä yöpakkasia vaikkei niistäkään aina ole takuita.
Tämä meidän pikkupiha on niin suojaisia, et tässä kyllä ovat pärjänneet ja kun aurinko porottaa niin et se kyllä lämmittää kauan.
puspus:D

Kaisa
kiitos! Sinullakin vierelläsi kulkee suloinen karvapallo!:)

muumimamma
kiitos, missä liikunkin ja näen kukkia...useimmiten torilla käydessäni ja kukkatalossa puutarhoissa ja plantagessa löytyy joka lähtöön. Kyllä kasvatan itsekkin kesäkukkia, mutta enemmän tulee ostettua valmiita taimia, koska mieleni tekekee niistä nauttia aikaisemmin ja kauemmin.
Kasvihuoneessani olenkin myös viihtynyt ihan unohdin näyttää siitä nyt kuvia.

Irmastiina
kiitos:)
Lämminsydämellinen Niilo ja Nalle:)
oispa Rosakin ollut piirissä mukana!
Meillä täälläpäin on aina silloin tällöin puolivuotias bichonpoika hoidossa eräällä rouvalla,
tulee taas vapun aikoihin:)
Samoin sinulle halein ja Niilolle puspus Rosalta<3

Kivisen Vilma kirjoitti...

Taitaa kevät olla siellä hieman pidemmällä kuvauksestasi päätellen. Onneksi täälläkin on nyt aika lämmintä ja lumet sulavat kohisten. Voi lintuparkaa, jos teki pesänsä oravan reitille!

Sirkka kirjoitti...

Vilma
lämmintä on ja ulkoilusta nautitaan.
Kyllä säät vaihtelevat eri paikkakunnilla aina vuoron perään.
Sanopa muuta, kävin ulkona katsomassa missä se pesä on, niin se onkin ylämarkiisin päällä...eli emme voi veivata markiisia alas, jos nyt poikaset saattavat ilmaantua.

pikkunuttuja kirjoitti...

Kylläpä on kauniit valkoiset orvokit ja jouluruusu♥ ilo keväästä pistää kyllä tanssiaskelin pihatöihin, ja voi, olet jo sinivuokkosen nuppujakin nähnyt, pitää mennä itsekin katsomaan yhteen alueeseen jossa niitä on valtavasti, joskos jo näkyisi nuppuja.
Ihanuutta Sirkalle ja Rosalle♥

Sirkka kirjoitti...

Hilma
kiitos kauniista sanoistasi, kyllä vaan ilo keväästä on sanoinkuvaamaton, tanssiaskeleista se käy!
Varmasti sinulla on nuppuiset vuokkoset eli elleivät jo kauniin kukin sinua tervehdi.
Itse huomasin tänään yhdessä toisessa paikassa pihallamme kauniit sinivuokonkukat edessäni.
Kiitos samoin myös sinulle<3

Lovviisa kirjoitti...

Voi hyvänen aika...Sinä jo siellä haravoit, ihanata. Se yksi minun lempparipuuhista. Vissiin pihamaitten pienuuvesta johtuen. Täällä meillä vielä niin hirvittävästi lunta vaikka vesisatteet jo pari päivää tehneet taikojaan :)

Eeviregina kirjoitti...

Teilläpä on kevät jo pitkällä! Ihania kukkia!
Meillä näkyy vähän sinivuokon nuppuja, yksi krookus kukkii ja tasetit nostaa päätään.
Ihania nuo jouluruusut, mullakin näkyy pari nuppua, kunhan tuo lumi sulaisi pois. On vielä kylmiä öitä ja parina päivänä on sadellut vettä. Joki alkaa kohta tulvia ja minä täällä melkein haravan varressa odottelen pihahommia!
Mukavaa viikonloppua sinulle!

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa
niin myös minun siinä saa aivot happea ja lihakset liikuntaa
nivelet notkistuu ja nurmikkokin heräilee:)
jos joku on pieni niin se on tämä piha:)
Pian on taiottu teidän piha lumettomaks:)

Eeviregina
Nuput ovat jo huomenna auenneet jos aurinko teillä paistaa, niin kävi meilläkin tänään huomasin yhdessä toisessa paikassa pihassa, että sinivuokot kukkii!
Pian teilläkin on lumeton maa ja pääset haravan kanssa tanssahtelemaan:)
Samoin kiitos sinulle!

Akissfromthepast kirjoitti...

ompa sydämeliset linnun jäljet :)
hienoa :) tätä kaipaa!

Minttu kirjoitti...

Ihanat keväisen kauniit kuvat!
Meilläkin on jo mustarastas tullut pihaan asti. :)
Aurinkoista viikonloppua! ♥

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Sulla siellä jo niin keväistä orvokkeineen kaikkineen. Täällä vielä odotan, että lumet sulais puutarhasta. Muualla jo aikalailla sulaa. Sormet syyhyis jo kovasti päästä möyhimään multaan :)

Sirkka kirjoitti...

akissfromthepast
eikö vain olekkin, tiesin että pitäisit:)

Minttu
kiitos, meillä on ihan joka päivä tämä yksi kesät ja talvet tässä pihalla toiset se karkoittaa pois.
Nyt odottelee naarasta, kun pesäkin on valmiina meidän markiisin yläpuolella.
Samoin kiitos sinulle:)

Tiina
aina kun ne ensimmäiset orvokit saapuvat niin eipä niitä voi vastustaa:)
Pian ne lumet sulavat ja sitten pääset täynnä intoa ja iloa möyhimään!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Sirkka!
Taidan kantaa loputkin narsissit sinne, aiemmat jo onkin, ja ostaa vaikka jokusen orvokin piristämään ankeutta ☺

Arja kirjoitti...

Tulipas keväinen fiilis ihanan postauksesi johdosta,vaikkakin täällä korkeat kinokset vielä:-(

Sirkka kirjoitti...

Pepi
Kuulostaa hyvälle ja kun narsissit ovat kukkineet niin voit halutessasi istuttaa ne maahan anna kuitenkin lehtien itse nahistua voit vaikka ne letittää jos häiritsevät.
Ensi keväänä ne sieltä sitten sinua iloisesti tervehtivät keltaisin kukin!
Jos jonain yönä kuitenkin
yllättäen tulisi pakkasherra käväisemään ja näet narsissisi aamutuimaan surkean näköisenä nuokkuvan, niin älä hätkähdä kyllä ne siitä päivän mittaan taas ovat entisellän!
Lykkyä tykö:)

Arja
Kevät fiilis on mahtavaa ei anneta kinosten sitä tunnetta häiritä:)
Sulamisiin:)

Sussi kirjoitti...

Toivottavasti kurre jättää mustisten pesän rauhaan.

Aamulla kun olin keittiön pöydän ääressä juomassa teetä, niin oravan pää ilmestyi varovasti kuristamaan räystäältä:) Siitä sitten meni vauhdilla puuhailemaan...

Sirkka kirjoitti...

Sussi
kiitos sitä minäkin toivon ja just äsken seurasin kuinka kurre tuli vinhaa vauhtia hippulat vinkuen alas sieltä heinät vain heiluen pölysi!
Katselen tässä muitakin mustarastaita, kun ovat oivia apulaisiani keräävät risuja oksineen pihalta ja vievät pesäänsä:)
On se niin mukavaa seurailla niitten touhuja ja sinä siellä omissa tiirailu puuhastelujesi lomissa myös seuraat mitä tuleman pitää:)
Seuraillaan:)

Anne-Mari kirjoitti...

Mahtavan kaunista kukkaloistoa..olisinko nähnyt tavallisessa kaupassa orvokkeja?? Jokatapauksessa kohta niitäkin voi laittaa ulos parvekkeelle:))

Täälläpäin on työkaveri bongannut ekat käärmeet (hyi!) kun koiriensa kanssa metsässä kulkee, itse olen törmännyt vain yhteen kärpäseen:D

Sirkka kirjoitti...

Anne-Mari
kukat kiittää! Orvokit ovat kevään kukkia ja hyvin niitä voi parvekkeelle laittaa kestävät muutamia pakkasasteitakin ja jos sinusta siltä tuntuu niin nosta yöksi sisälle sillä tavoin karaiset niitä, koska en tiedä mitkä ne asteikot siellä sinulla on?
Meillä on ollut öisin jo plussan puolella.
Käärmeetkin ovat heränneet kärpäsistä puhumattakaan:D

päivi kirjoitti...

Vihertyen katselen ja kuvittelen ihanaa kevät pihaasi,
mieli tekisi rapsutteleen kasveja mutta täällä sataa lunta:(

Leppoista viikonlopun
jatkoa sinulle ystäväni<3

lämmällä
ajatellen
Päivi

Sirkka kirjoitti...

Päivi
Suomi on pitkä maa ja sinä siellä kaukana, mutta kesällä sinulla siellä on valoa tublasti enemmän kuin meillä täällä:)
meillä tulee nyt vettä mikä tekee hyvää luonnolle ja tiet eivät pölise, nautin ilman raikkaudesta!

Samoin kiitos sinulle leppoisaa viikonloppua ystäväin lämpimin ajatuksin<3

Mari kirjoitti...

Voi huoks, kun on niin ihania kuvia! Meillä satoi lunta ja räntää koko eilisen päivän :( Hieno orkidea :)

Sirkka kirjoitti...

Mari
kiitos kaunis! Meillä myös eilen satoi molempia, mutta tänään on aurinko paistanut mukavasti:)
Minustakin orkidea on tosi kaunis sydämein:)

TeSa kirjoitti...

Ihanan keväistä ilmettä!
Tänä aamuna lumi leijailee hiljaksiin, kylmä tuuli puhaltaa, mutta silti tuntuu kesä oleva lähellä.
Aurinkoisia päiviä.

Sirkka kirjoitti...

Tesa
Kevättä ilmassa, kaikki kuuluu kevääseen kesän kynnyksellä.
Aurinkoa sinulle.

harjikset kirjoitti...

<3 Kuvat tulvillaan sydämen valoa <3

Sirkka kirjoitti...

Tiitiskä
<3sydämellinen kiitos<3

Cornelia kirjoitti...

Kauniita valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia niin ulkona kuin sisälläkin.
Täällä oli satanut lunta yön aikana, nyt taas aurinko paistaa.


Mukavaa viikkoa!

Marge kirjoitti...

Sirkka, kiitos sydämellisistä sanoistasi!!♥
Huomasin, että en ole laittanut itseäni sinulle lukijaksi, kuinka olen voinut sen olla huomaamatta...? Olen luullut vain olevani, mutta luulo ei ole tiedon väärti...Nyt asia on korjattu!;)
Kuvasi tuovat kevään sydämeen! Täällä tänään sateli räntää ja rakeita, oli tosi kylmää, vähän harmitti, mutta enemmän nauratti;) Kevätneito on monesti niin oikukas, muta kevät lämpenee ja syvenee ajallaan:)

Lämmin halaus sinulle, ystävä!
Marge

Sirkka kirjoitti...

Cornelia
kiitoksia, täällä myös samanlaiset säät suosivat, sade tekee hyvää luonnolle ja ilma puhdistuu ja raikastuu. Vielä kun lämpenisi niin olisi täydellistä, mutta varmaan pikkuhiljaa.
Samoin kiitos sinulle!

Marge
Kiitos itsellesi<3
Kevät on kutkuttavaa aikaa kaikki kauneus on tässä ja nyt on niin paljon seurattavaa ja paljon on vielä edessäpäin. Nauretaan ja iloitaan siitä ne ilmat lämpenee!:)
Halauksin ja aatellen!