maanantai 10. lokakuuta 2011

runkoatsalea

 Hei kaikki ystäväisemme niin läheltä kuin kaukaakin, olemme saaneet nauttia pitkän viikonlopun auringonvalosta iloiten. Kuvassa on runkoatsalea, joka on alkanut uudestaan kukkimaan, ostin niitä viime vuonna kaksi toinen pudotti kaikki lehtensä, mutta tämä toinen sensijaan  säilytti lehdet ja päätin sen antaa olla ja katsoa ja tietenkin panostin siihen kaikki voitavani eli huolehdin riittävästä kastelusta ja niin se sitten alkoi uudestaan kukkimaan. Se on kukkinut jo kauan ja olettekin sen nähneet aina silloin tällöin kuvissani, mutta nyt kerroin siitä hiukan enemmän, juurelle olen laittanut valkoista kivimurskaa ja kolme valkoista posliinikukkaa.


 pöydällä on vaalea rautakranssi, jonka olen ostanut ystävältäni Tuijalta


 tuoksutuikkuja...Pina Colada Vanilla Chocolate-Cherry Grapes ja Coffee...hmmmm
 kaunis pussukka on ystävältäni Marikalta, jossa säilytän nämä tuoksut, sikäli mikäli kauan säilyvät...

 kranssia käytän useassa eri paikassa

 Ruusuja
 otin kuvan kun sataa, kauniita sadepisaroita on ilo katsella ja miettiä milloin satelee ensimmäseiset hiutaleet.






 olen vaihtanut takaisin huonekalujen paikkaa, vaihtelu virkistää saa energiaa uusiin tuulahduksiin!
Aurinko paistoi eilen, mutta tänään sataa, joten tuikut palamaan...  iloisia ajatuksia!

32 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Kiitos Sirkka piristävistä kuvistasi.

Täällä on niin harmaata ja synkkää - en tykkää yhtään :(

Mietin tuossa itsekkin laittaisko näin vapaapäivän kunniaksi kynttilän palamaan.
Nyt laitan!

Tarja kirjoitti...

Niimpä,sataa,sataa ropisee...täällä pojanmaallakin,kauniita kuvia taas kerran ja upea tuo atsalea;mutta onhan se hyvissä käsissä,olet oikea "viherpeukalo" :)Hyvää alkavaa viikkoa sinulle! Ps. Olohuoneesi on niin valoisa ja tyylikäs,wau :)

Sirkka kirjoitti...

Kiitos ja hyvä kun piristi! Minuakin piristi tuo valtava kuva, huh en tiedä kuinka se noin muuttui, täytyy yrittää pienentää sitä jollain konstilla...

Kiitos!
Huoneet on valoisia auringon paistaessa!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kyllä kotisi on kaunis...kiitos taas ihanista kuvista, joita olet ihailtavaksemme laittanut.

KAuniisti vielä pelakuusi kukkivat...☺

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle ystäväni.♥

Halauksin.♥
Irmastiina

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Ihana syysauringon valo ja kauniita pieniä yksityiskohtia. Kirpeää syysviikkoa sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kauniita kuvia, olis voinu katella enemmänkin ;)
Iloa sateiseen päivään ♥
Riitta Kotipuro-blogista

Kivisen Vilma kirjoitti...

Pimenevät illat eivät sinua haittaa, kun sinulla on niin kaunis valoisa koti!

pioni kirjoitti...

Herkullisia tuoksuja tuikuissasi:)

Mari kirjoitti...

Kyllä on kaunista ja valoisaa olkkarissasi. Upeita kukkia taas kuvissasi...
Mukavaa viikkoa!

Nina kirjoitti...

Olet sinä Sirkka aivan huikea tunnelmien luoja ja rakkautesi ranskalaiseen sisustamiseen näkyy kotonasi erinomaisesti!
Viihdyn jälleen kuviesi parissa ja kodikkaassa tunnelmassa, jonka olet taitavan esteettisellä maullasi saanut aikaan! <3
Omaa runkoatsaleaani en saanut jäämään viimeksi henkiin, niin kovasti pitäisin siitä.

Toit syksyyn aurinkoa kuvillasi! Kiitos Sirkka ja paljon rapsuja pikkuisellesi! :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Eipä voi sanoin kuvata kuinka kaunis kotinne on! Kiitos, Sirkka, kun sain näitä kuvia katsella! Ihanaa viikonjatkoa!

Sirkka kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanaisille
sananne ovat kauniit ja nyt menen katsomaan kauniita unia, joskos niitä kommenteja tulisi uniinkin:)

Anonyymi kirjoitti...

Voi Sirkka, aina yhtä kauniita kuvia ♥
Tuo runkoatsalea on hurmaava, toivottavasti tulee joskus vastaan, tykkäisin...

Ja sitten tuo Hänen Suloisuustensa ☺ annapa puspuspusuja ♥♥

Arja kirjoitti...

Ihastuttava tunnelma kuvissasi:-) Runkoatsaleasi on kaunis. Pitäisköhän käydä ostamassa atsalea..se kumminkin ilahduttaa kauan kauniilla kukkasilla.
Täällä on ollut harmaata ja synkkää ja vettä sataa parhaillaankin :-(

Mukavaa alkanutta viikkoa♥

Anonyymi kirjoitti...

Heissuli Sirkka, pitkästä aikaa !

Ja täällä tämä kauneus aina tulvii luokse ♥
Katselin kuvia moneen kertaan ja suurensin jotta sain ihastella kaikkia yksityiskohtia.
Näitä kuvia katsellessa ei syys tylsyys pääse iskemään. Olet sellainen päivien valo !!!

Kauniita syyspäiviä sinulle ja rapsutukset Rosalle !

T. Marianne / Mariannen talossa
( En jostain syystä pääse enää kommentoimaan kuin anonyyminä. Aina muuten heittää pois )

Sirkka kirjoitti...

Marianne,
Ei voi olla totta! Olen luullut, että olet lopettanut bloggaillut ja just eilen kävin vai oliko toissapäivänä katsomassa ja enpä minäkään päässyt, mutta ilokseni huomasin siellähän sinä,
eipä ole tullut mieleeni anonyyminä, mutta yritetään.
Kiitos paljon ihanista sanoistasi ja samoin sinulle ja Pikulle kauniita ja valoisia ajatuksia...<3

Anonyymi kirjoitti...

Juu, olenhan minä vielä bloggaillut, mutta tuo kommentointi on jotenkin hankaloitunut. Tai harmillista että en ymmärrä tästä tekniista juurikaan. Pitäisi varmaan kysyä joltain, josko tietäisivät ratkaisun. No, kommentoin anonyyminä niin kauan kuin asia selviää :)
Kuulumisiin !!!
T. Marianne / Mariannen talossa

Sirkka kirjoitti...

Marianne,
...niin on! Jos osaisin, niin ilomielin sinua neuvoisin ja saataisiin ongelmat ratkaistua, mutta hyvä että onnistuu anonyyminä, minä laitoin sinut kirjanmerkkeihini, niin sitä kautta nyt pääsen, se minulla välähti:)
Kuulumisiin ystäväin!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvä <3 Ei anneta pienten teknisten pulmien haitata !!!

Kuulumisiin ystäväin, olet niin ihana !!!

T. Marianne

Lovviisa kirjoitti...

Torstaituulahus kammarista...Täällä niin kylymästi tännään tuuleskellu että ennustan kyllä kohta ensilumia. Uppee tuo tyyny missä soma Rosa köllii. Mistähän olet hankkinut ? Nyt soffan nurkkaan ja teekippo mukkaan :)

Sirkka kirjoitti...

Lovviisa,
Kiitos kuin myös täältä tuiverrus...
viime vuonna meille tuli ensilumi 15.10 sulien kuitenkin aika pian pois, niin että eiköhän se pian ole tai millä hetkellä hyvänsä mahdollista tulla tupruttaen, iloksemme!
Tyynyn olen ostanut oisko muutama vuosi sitten
Cobellosta.
Hyvä idea nautiskella lämpimän teekupposen seurassa ja tietty villasukat jalassa:)

Nicole kirjoitti...

Teillä on niin kaunis ja valoisa olohuone. Upeaa, että sait runkoatsalean kukkimaan taas!! En onnistu runkokukkien kanssa millään. Tai nyt muistan, että runkoruusu on kukkinut ulkona koko kesän. Yksi on sentään onnistunut ;).

Oikein mukavaa viikonloppua!

Nicole

Sirkka kirjoitti...

Kiitos! Yhdestä onnistumisesta nauttii samoin kuin tusinan verrasta, hienoa että olet saanut nauttia runkoruusustasi koko ihanan kesän!

Kaisa Reetta kirjoitti...

Hengittelin täällä taas hetken kauneutta... Kiitos jälleen kerran ihanista tarinoista ja kuvista <3

Riitta Sinikka kirjoitti...

Sirkka! Ihanaa nimipäivää Sinulle! toivottelee romulyyli-riitta.

Sirkka kirjoitti...

Kaunis lämmin sydämellinen kiitos ihanat ystäväiseni, Kiitos Riita ihanainen!<3

SariW kirjoitti...

Vau, olet kyllä Sirkka tosi taitava kukkien hoitaja : )
Atsalea ei ole ollenkaan helpoimpia kasvatettavia. Aivan ihanan aurinkoisia kuvia ! Nyt näin pilvisenä päivänä ne ihanasti piristävät : )
Ja voi miten suloinen kuvasarja Rosasta ystävänsä kanssa : )
Hyvää nimpparia !

Sirkka kirjoitti...

Kiitos kiitos paljon aurinko on paistanut viime päivät ja olemmekin hyppelehtineet sen vaikutuksesta:) Rosa kiittää niiaa naksuttaen:)
ja minä sanon Sinulle Kiitos:)

bellagio kirjoitti...

Kauniita kuvia, kauniita tavaroita ja asetelmia...kiitos, että saamme niitä ihailla <3

Sirkka kirjoitti...

Kiitos, kiitos samoin kun saan ihaillen nauttia teidän kuvistanne<3

Elviiran Kammari kirjoitti...

Kuviasi kodistasi on niin ihana katsella, koska makumme osuvat ihan yksiin. Muistinkin juuri, että mulla on jossain ( se on jossain, jossain..) tuo samanlainen rautakranssi. Ikinä en oo sille paikkaa seinältä löytänyt, mutta taidampa kopioida ideasi ja laittaa sen kuvun alle.

Sirkka kirjoitti...

Kiitos! Toivottavasti ja varmaan löydätkin rautakranssisi ja kokeilet jospa viihtyisit tämän ideani parissa!