maanantai 15. elokuuta 2011

Elokuun ihanat päivät ja illat

Hei ystäväiseni! No niin nyt ollaan jo melkein lähes viikko oltu kotona ja kauneimmat matkamuistot ovat tallessa ja olen kiitollinen ja kiittänyt päivittäin, että matka sujui hyvin saadessamme taas nauttia kotikammarin tutuissa tunnelmissa ja saadessamme nauttia ystäviemme kanssa yhteisistä hetkistä iloiten.
Paris ruusu on vieläkin hehkeimmillään ja epäilin jo tässä eräänä päivänä sen aitoutta,.täytyi oikein käsin sitä sipaista ja en sittenkään ollut aivan varma, kunnes toissapäivänä siihen ilmestyi yksi kellertävä lehti joka sai minut uskomaan ja pyytämään veden vaihtoa.

en ole vielä laittanut hanskoja naulaan, kesä jatkuu edelleen...linnutkin pienet sulottaret ovat lisäntyneet ja ihastellen niitä seuraan..just äsken yksi lensi kasvihuoneeseen ja kiikkui siinä valoköynnöksellä..:)
ruusut kukkivat













tässä Rosa mansikoitaan poimimassa ja hyvin niitä vielä löytyykin.

tänä vuonna olen laittanut kasvihuoneeseen paljon ihanasti tuoksuvia yrttejäkin, minttua, sitruunamelissaa, basilikaa ja kovasti ovat rehottaneet. Laventelia..
viiniköynnös on 90cm korkea, jonka kävin just mittaamassa muuten olisin kertonut sen olevan metrin:)





Onnen omena kuja





iltaisin sytytän tuikut valaisemaan kera kauniiden ajatusten...
päivisin auringon säteiden valaisemana...


















mustarastaan pesä, jonka hylkäsi oravaisen siellä vieraillessa...





Lämmin kiitos kaikille ystäville, eikö vaan olekkin ihanaa ulkoilla ja nauttia elokuun samettisista illoista toki päivätkin ovat kauniita, joita sitten illalla muistella tuikkujen lomassa:)


30 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Aivan häkellyttävän suloisia kuvia sinulle puutarhastasi Sirkka. Huoh..on sulla siellä ihanat kukat ja tuo suoloinen, palleroinen Rosa, sopii niin hyvin noiden ruusujen jatkoksi.
Ystäväiseni, näämmekö 4.9 Riitan puodilla? Hänellä on silloin sisustuskirppis siellä?

Sirkka kirjoitti...

Tuija, kiitos sulotar, juu nähdään..se ihana ilo ois!

Minz kirjoitti...

Oijoi, miten kaunista, kaunista! Piti oikein muutamaan kertaan käydä kuvat läpi. Oih! Suloisia ruusuja, kauniita yksityiskohtia, upeita kokonaisuuksia! *huokaisee*

Ja kuinka totta, että nämä elokuun päivät ovat ihania raikkaine ilmoineen ja viileentyvine öineen. Ei enää niin painostavaa ja raskasta, mitä heinäkuun helteillä. Kasvitkin tykkäävät. Näistä karvaisista otuksista puhumattakaan. =D

Puumuli kirjoitti...

Ihania elokuun kuvia! Hortensiasi on julmetun kaunis!

T. Sari Puumulista

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Taas niin ihania kuvia...kiitos viistä.

Rosa ihanainen... manssikoita poimimassa..☺

Talvehditatko viiniköynnöksen kasvihuoneessa, jos niin suojaatko sitä jotenkin?

Haleja sinulle ystäväni.♥
Niilolta Rosalle pusu, keskelle suloista kirsua...♥♥

Tytti kirjoitti...

Kauniita kuvia jälleen ihan silmä ja mieli lepää ((:
nautitaan hämärtyvistä illoista kera tuikkujen..

Anonyymi kirjoitti...

♥♥♥♥♥♥♥kaikelle!
Rosalle suukkoja ja ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥!!

Maarit kirjoitti...

Oioi, miten kauniita kuvia runsaasti!
Aivan ihania tunnelmia niissä...ruusut...roosat...tuolit...kaikki !
Kiitos taas näistä silmäniloista, kyllä-illat on ihania kera kynttilöiden,
Ihanaa viikkoa sinulle ♥

Mari kirjoitti...

Oi, toinen toistaan kauniimpia ruusuja! Rosa tietenkin mukaan luettuna :)

Maikki kirjoitti...

Kauniita kuvia taas kerran. Puutarhasi on kyllä aina niin upea, oli sitten kesä tai syksy!

Lovviisa kirjoitti...

Justiisa tuossa saunan jäläkeen terassilla istuskelin ja lintuja kuuntelin...Ihana tässä ja nyt -tunnelma.
Roosalle ja ruusuille terveisiä, nukkumatti kuhtuu nyt :)

Sirkka kirjoitti...

Kiitos ystävät ootte ihania!:)

Maikki, minusta se on kaunein talvella!

Anne kirjoitti...

Tervetuloa siis kotiin ja myöhästyneet onnittelut hääpäivän johdosta =)

Kauniita kuvia niin kauniita että!! Voisin ihailla niitä loppuelämäni =)

Haleja ja terkkuja!!!!

Anne

Sirkka kirjoitti...

Anne, kiitos ja kiitos niiin kauniista sanoistasi, voisin aatella niitä loppuelämäni=)
Haleja myös sinulle!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Sirkan Paradiisoa parhaimmillaan.Herkullisia otoksia.
Rosa-pumpulille rapsuja.
Kaisa ja Kusti

Kaisa Reetta kirjoitti...

Onnen puutarhan ruusut kukoistavat... niin kaunista! :)

Anu kirjoitti...

Pitkästä aikaa istahdin koneelle ja heti ajattelin Sirkan blogia, siellä täytyy nyt käydä :)

Kesä vaan hurahti ohi kaikenmaailman projektien kimpussa = Talossa uusi katto, kivijalka kunnostettu, salaojitukset alkaneet, ikkunoiden pokat ulkoa maalattu jne. Piha kuin pommin jäljiltä, eikä yhtään vanhaa puskaa tai penkkiä enää ole. Ihan kamalaa :D !! Mutta on aika kiva kun voi pitkin talvea miettiä, miten alkaa pihaa rakentamaan uudelleen.
Täällä oli taas aivan ihania kuvia! Upeasti on ruusut kukassa.
Ah, Pariisi...

Sirkka kirjoitti...

Kiitos! On se vaan niin jännä juttu tää, että kun oikein ajattelee, niin silloin hän tulla tupsahtaa ja tervehdyksensä jättää...näin käy minulle=)
Naksu, olette olleet erittäin ahkeria ja saaneet paljon aikaan tärkeiden projektienne kanssa, mutta kyllä tai eikö teillä siis ole enää niitä aivan mykistyttävän ihania valkoisia syreenejäkään..
Me myös ollaan saatu jotain pientä aikaiseksi, kuten uusi kattolaudoitus ja takan maalaus päivässä=) Tänään olimme taas Porvoossa ja nautimme siellä kävellessämme ym, koska sääkin oli niin lämpimän aurinkoisen kesäinen...

päivi kirjoitti...

Tiistaiterkut
ja halit ystäväni<3

lämmin ajatukseni,
Päivi

Anu kirjoitti...

Voi syreenit toki on paikoillaan, niistä kaunokaisista en luopuisi :)
Syreenit tekevät meillä ikään kuin aidan virkaa kiertäen tontin. Pihan "sisällä" olevat puskat ja muut kasvit saivat kyytiä. Tuijat ja kuunliljat hätäistutin yhteen nurkkaan, saa nähdä moittivatko... ne ovat meidän itse istuttamia, muut oli edellisten asukkaiden jäljiltä.

Sirkka kirjoitti...

Naksu, oiikein hyvä ja kuulostaa erittäin hienolta..syreeni aita on kerrassaan valloitavan kaunis, hyvä nyt voin huokaista=)
Tuijat ja kuunliljat eivät moiti vaan kukoistavat kauniina ja viihtyvät siinä keskenään.

Kyllä minä ymmärrän,että haluatte tehdä oman näköisenne puutarhan ja siten viihdytte pihallanne, kuin myös mekin omallamme, jonka olen tehnyt sen siten, että viihdytään=)

Anonyymi kirjoitti...

Heissan pitkästä aikaa...
Kyllä nämä elokuiset illat ovat kauniita tuikkuineen...
Tuo sinun puutarhasi valloittavine Hortensioineen on kyllä NIIN IHANA aina vaan...
Haukut Rosa neidille,wuh!
Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle ystäväin!!!
T.Marika Valkoista&Rustiikkia blogista(en pääse kirjautumaan..)

heinis kirjoitti...

Rosa on kyllä aivan äärettömän suloinen <3 Katselen hänen kuviaan mielelläni, koska oma rakas Bichonimme jouduttiin päästämään tosiaan ikiuneen kesällä 2009 <3 Ikävä on ikuinen! Rosan "naama"kuvista keskimmäinen on aivan Ellimme näköinen! Rapsutathan häntä korvan takaa puolestani :))

SariW kirjoitti...

Suloiset kuvat Rosasta... aivan hellyyttävän ihana hauveli : )
Alppikärhö on todella kaunis pallohortensian kanssa. Hmmmm, voisinpa jopa istuttaa sellaisen pallohortensiamme viereen. Meidän alppikärhömme näet kuoli kokonaan, ja olen miettinyt uuden hankkimista toiseen paikkaan. Nyt keksin paikan. Kiitos sinulle vinkistä : )

Sirkka kirjoitti...

Hyvä heinis kiitos, otan osaa suureen suruunne, tiedän tunteen joka on ain mieleissäin...ikävä...
minä rapsutan ja ajattelen rakasta Ellietänne, hänhän muistuttaa Rosaa, oijoi Rosa menee kellilleen ja huiskuttaa Ellielle terveiset:))

Nina kirjoitti...

Ihana postaus, kiertakaikkiaan. Mukavat matkamuistot lämmittävät mieltä pitkään :)
Kaikki sinun ruususi, Rosa tottakai mukaan lukien, ovat suloisia.
Omppujakin saat kohta suoraan puusta napsaista.
Kaunis tuo sininen clematis, olet tainnut joskus aiemminkin sen esitellä, mutta kertoisitko vielä mitä lajia hän lienee?

Sirkka kirjoitti...

Kiitos paljon niin lämmittävätkin mukavat matkamuistot,.. ain mielessäin:)
juu olen esitellyt useaankiin kertaan clematis alpinan:)

Titti kirjoitti...

Tulin hyvää mieltä hakemaan täältä luotasi!
Kauniit tunnelmalliset kuvasi ja ihanainen Rosa ovat hyviä "lääkkeitä" minulle!
Voikaa hyvin te rakkaat muruset!
Halauksin, Titti

Sussi kirjoitti...

Niin uskomattoman kaunista, huoks...

Sirkka kirjoitti...

Kiitos ystävät, hyvän mielen tuovista sanoistanne!