maanantai 11. heinäkuuta 2011

Heinäkuun helteet

Kuten olette huomanneet asumme lähes kaiken aikaa pihallamme, koska kesä on kerran vuodessa ja täytyy sanoa, että olen nauttinut täysillä aina silloin tällöin lempeän tuulen laulaessa hilpein virein saaden puiden lehdetkin tanssimaan kutsuen mukaan meidätkin leikkiin somaan, johon rakas Rosakin heti innoissaan yhtyy. Mielessä on myös elokuun ihanat pimenevät illat lyhtyineen ja tuikkuineen. Pihalla on niin paljon mielenkiintoista seurattavaa pikkuvipeltäjineen, hyppy happy sinne tänne kylpyjä siipien räpinää iloisen sirkutuksen kera. Myös valloittavat perhoset ovat lähellä sydäntäni, ilo katsella heitä päivittäin, sekä yksi ihana juttukin on vielä edessäpäin joka häämöttäen odottaa. Jotta ei kaikki olisi kuin siivillä leijumista, niin blogini ongelmat jatkuvat...blogini on myös poistunut listoilta, en tiedä kuinka kauan ollut kadoksissa, huomasin eilen, yritän saada sen takaisin mitä pikimmiten.

































tämä tuoli on lempipaikkani, silloin kun se vapaana, nyt mustarastas on siinä päiväunilla, jään odottamaan...
Lämpimät kukkais terveiset minulta ja iloiselta hännänheiluttajalta!

16 kommenttia:

Titti kirjoitti...

Mihinköhän bitti-avaruuteen äsken kirjoittamani kommentti hävisi... Yritän uudelleen.
Ihailin vain taas kauniita kuviasi.
Kukkia, siiliä, ihanaista Rosaa joka siellä sinkkivadissa näyttää niin suloiselta, -kuin kylpyä odotellen!♥
Ihanat on ollut ilmat, mutta odottelen jo kovasti illaksi /ensiyöksi luvattua sadetta.
Voikaa hyvin, -ja nautitaan kesäsateesta sekä tuoksuista jotka sen aikana voimistuvat...
Halauksin!

Maarit kirjoitti...

Niin kaunista taas, ihania romanttisia ruusuja, malvaa ja tuo valkoinen tuoli tuolla, ei ihme että se on lempipaikkasi ! Rosa on suloinen ja hassu...aina mukana, eikös vaan ?
Kesä on ihanaa aikaa...suloisaa heinäkuuta sinulle♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi ihana, mitä kuvia!
Niin kaunista.

Kyllä on meilläkin asuttu pihalla ja nautittu ihanasta kesästä. Kuten sanoit, ovat elokuun illat ihania, lempeitä, lämpimiä ja pimeitä.... on ilo sytyttää kynttilät ja nauttia.

Mikä suloinen siili...☺

Ja tuo tuoli...huah...voin kuvitella, että on lempipaikkasi.

Kiitos taas näistä ihanista kuvista, jotka olet meille katsottavaksi laittanut.

♥ Halit Rosalle, Niilolta.♥

Sirkka kirjoitti...

Kiitos ystävät, täällä tuli vettä teelusikallinen...no onhan sekin jotain, hi! Toivotaan kuitenkin, että saataisiin sitä enemmän.
Rosa on tosiaan aina mukana missä sitten ikuna liikutaankin,.
Lämmin kiitos vielä teille.

Anonyymi kirjoitti...

Hurmaava tuo mustarastas nokosillaan ☺
Mutta Rosa sinkkivadissaan kelpais tänne, huolisin molemmat lennosta ♥

Nämä sun kuvasi on kyllä sellaista sielun ruokaa, ettei paremmasta väliä!

♥kiitos tämänpäivän annoksesta♥
-ja Rosalle hellät terkut♥

Sussi kirjoitti...

oi miten uskomattoman ihania kuvia jälleen!

Kesästä on ihana nauttia ja odottelen itse myös elokuun iltoja ja lyhtyjen kynttilöitä. Ja tähtiä taivaalla:)

Unknown kirjoitti...

Voi miten ihania kuvia Sirkka ja tuo siili, apua asuuko sulla siili siellä jossain piilossa.SE on ihanaa.
Ja Rosa neito pilkistää kukkasten takaa, sekin rakastaa kukkia.

Vai on sulla ollut ongelmia bloggerin kanssa, joskus se tökkii kyllä aika pahasti.JA se on ärsyttävää, kun ei nyt töissä voi alvariinsa koneella olla.

Mukavaa viikon jatkoa sinulle Sirkka.

päivi kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia ystäväni!
sataako teillä koskaan kun ruususi noin ovat kauniita?
meillä täällä taas kovin kostea päivä ja helpottaa tietysti pihan kastelijaa:)

Lämmin halaus sinulle ja
Rosalle täältä kaukaa...

Olet ajatuksissani,
Päivi

Sirkka kirjoitti...

Kiitos herttaset ystäväni!:)
Siili pikkarainen ystävineen kuljeskii pikkuvarpain tuhnuttaen paikasta paikkaan, syö pikkuisia mansikoita ja hymyilee tyytyväisenä:)
JUU on ongelmia kerrassaan...ja minä kun en tee tätä helpoimmalla tavalla, oi kun tietäsitte niin nauraa hekottaisitte:)
Viime yönä satoi vettä ja ukko jyrisi vettä tuli ja paljon,. onneksi oli saavit pihalla vastaanottamassa sitä talteen, kasvit pitävät sadevedestä. Minulla on sateenvarjot kukkien päällä,hihihii! Ihan oikeesti eilen laitoin yhden pelakuun ruukun päälle, kun ne eivät tykkää sateesta.
Lämmin halaus ajatuksilla.

Mari kirjoitti...

Ihania kuvia jälleen. Ei ihme, että tuo tuoli on lempipaikkasi, varmasti huumaavaa tuoksu... Suloinen Rosa soikossa :)

K kirjoitti...

En tiedä minkä kokoiselta vesiaihe vaikuttaa, mutta altaan halkaisija taitaa olla suuruusluokkaa 2,5m. Joka aamu saa aloittaa päivän kiertämällä puutarhan läpi, aina on jokin laji aloittanut kukintansa. Aika kukintakeskeiseksi mennyt tuo blogi, mutta pihassa on vielä paljon paikkoja pommin (kaivinkone) jäljiltä, säästämpä "pomminäkymäkuvat" vaikkapa Ennen-Jälkeen -vertailuihin. Kiitos samoin: hyvää viikonloppua!

Lovviisa kirjoitti...

Heipparallaa iltatervehys kammarista Sirkalle ja Hännänheiluttajalle ! Ja perhosia...niitä tänä kesänä enemmän kuin koskaan...ihanoita :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Hei! Onpa kaunis blogi!!!kirjauduinkin lukijaksi, tervetuloa myös romulyyliin, toivottaa riitta.

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

Ihania kuvia! Ruusut ovat mahtavia <3 Ps. arvonta blogissani.

Sirkka kirjoitti...

Kiitos ystävät, palaillaan ja halaillaan:)

Kaisa Reetta kirjoitti...

pitkän tietokonetauon jälkeen sukelsin tänään blogien maailmaan ja niin myös tänne, ihanan Sinisen oven taakse :)

Sain täältä jälleen kerran ihanaa kukkaisenergiaa, aurinkoa ja hyvää mieltä. Lämmin kiitos :) <3<3<3