torstai 17. maaliskuuta 2011

orvokit

Hei ystävät! Kevät etenee aurinkon lämmittäessä ja lumien sulaessa, tosin lapion kanssa niitä avittaessa. Mukavaa puuhaa, kun saa työskennellä omaan tahtiin ei kiireen häivää ja samalla antaa ajatusten työskennellä kaikessa kauniissa ja mikä parasta tämä on hyvää hyöty liikuntaa, kun kannan lapiolla useaan kertaan lunta metsän reunaan, muutama tunti siinä hupenee kepein askelin, onneksi metsän reuna on vieressä ja siitä ne lumet sulaa tosi pian ja samalla puhdas lumi peittää ne donitsit:) Olen ostanut muutamia sinisiä orvokkeja, pikku tate narsissini paleltuivat, kun unohdin ne yöksi ulos, aamulla herätessäni huomasin pakkasen olleen noin -10 astetta. Tämä narsissi sen sijaan on voimissaan toistaiseksi ja saan iloita siitä vielä hetken. Kaikki pelargoniani kukkivat tai ovat nupulla, mutta ei niistä sen enempää, nyt näytän orvokeista kuvia, tähän tulppaani ruukkuun olen lisännyt tulppaaneja, joten väritys on myös mieleeni näinkin. Tässä kuvassa näette myös pikku puuhiani , eli pientä puroa olen saanut aikaiseksi nakuttelemalla lapiolla jäätä, vesi virtaa päivällä portista tien reunaa pitkin kaivoon.

Minun pikku apulainen auttaa myös kaivamisessa, joskos sieltä pähkinän löytäisi!







Nautitaan kevään kauniista päivistä hyvistä hetkistä.

33 kommenttia:

Lovviisa kirjoitti...

Hyvvää huomenta ja jestas kun ihanoita orvokkeja ! Mistähän ihmeestä täällä meijän korkeuvella noita saisi. Oiskohan Bauhausissa... Aurinkopäivää sinulle:)

Voikukkapelto kirjoitti...

Hei, aivan ihania orvokkeja ja pelargonit kuulostavat tosi hyvältä. Itselläni ovat onnettomina pistokkaina talvetuksen jäljeltä. Toivottavasti siitä lähtevät... Omalla pihalla tehty hyötyliikunta on ihan parasta liikuntaa. Kroppa saa kyytiä ja mieli on hyvä, kun tulosta syntyy. Aurinkoa!

Mi kirjoitti...

huomenia-kiva kun laitoit ton lukija jutun niin pääsee heti lukee uusimmat kuulumiset :). mäkin haluun orvokkeja-ei ollu vielä meidän puutarha myymälässä.

mä kans yritin lapiolla avitta kevään tuloa mutta lapio katkes :)

Sussi kirjoitti...

Ahkerasti te Rosan kanssa kevättä autatte:) Nyt on ollut öisin niin kylmä, että lumi sulaa hitaasti.

Saa muuten nähdä, koska ensimmäiset muuttolinnut saapuvat, monesti ensimmäiset kottaraiset ovat saapuneet kuun puolivälin jälkeen:)

Kaaponkammari kirjoitti...

Voi jo orvokkeja siellä. Meillä piha vielä talviteloilla, mutta tästä saa inspistä!

Arja kirjoitti...

Meillä on niin paljon vielä lunta, ettei levittäminen onnistu:-(
Onneksi nytkin paistaa aurinko... joka sulattaa taas vähän pois.
Ihanan keväisiä kuvia<3
Oikein mukavaa keväistä loppuviikkoa sinulle Sirkka<3

Pepi kirjoitti...

Suloiset varsinkin nuo orvokit lyhdyssä jääkukkineen♥
Ja suo sun pikkuapulainen on aina yhtä ihana :D
♥♥♥♥aurinkoista ahertamista teille molemmille♥♥♥

Tytti kirjoitti...

Teillä kevät on jo tullut ((: ihanine orvokkeineen, todella kauniita.Terkkuja pikku apulaiselle(en meinannut sieltä lumen keskeltä häntä erottaakkaan)mukavaa aurinkoista torstaipäivää :D

päivi kirjoitti...

Metristen lumien keskeltä iltapäivä terkut lempiystävälleni!
täällä ei lumet sula vielä vähään aikaan,
aurinko tosin paistaa mutta puhtaasta lumesta saamme nauttia vielä parisen viikkoa!
sitten miekin tartun lapion varteen ja alan siirtää lumivuoria:)
kävin nuuskimassa jo kasvihuoneen tunnelmia ja kyllä sinne voisi jo päivän tunneiksi taimet siirtäää...
vahvistuvat ja saavat aurigon valoa!
voi, orvokkeja!
ei täällä ihan heti, omatkin vielä pieniä taimia...

lämpöiset halaukset ja ajatukseni ystävä sinulle,
nautitaan kevään tulosta!

iiiiso rutistus,
Päivi

Aana kirjoitti...

Ihania, herkkiä kuvia, kiitos niistä!
Keväinen into on iskenyt itsellenikin.
Eilen pesin olkkarin ikkunat ja vaihdoin verhot, valkoiset tietenkin. Tänään oli sitten vuorossa parvekkeen siivous.
Näin se kevät ja lisääntyvä valo saa heräämään talviunesta.
Torstaiterveisin Aana.

Irmastiina kirjoitti...

Ihanaa puuhaa, tuo kevään auttaminen. Täällä sitä on myös heiluttu lapion kanssa...:))
Ihania kuvia!
Niilo lähettää Rosalle haleja...Niilo kävi tänään parturissa ja on niin komea poika, että..:))

Tiina kirjoitti...

No ohhoh, mistä sä noi orvokit olet löytänyt? Onhan ne oikeita?

Sirkka kirjoitti...

Tiina,
Kukkatalosta olen ostanut orvokkini ja ihan oikeita ovat, täytyy hoitaa hyvin, että jaksavat kukkia iloksemme!
Kiitos myäs kaikille ystävilleni, juu lapion kanssa olen taas tänäänkin tanssahdellut ja puro kasvaa:)

Johanna kirjoitti...

Ai miten kauniita kuvia! Meillä ei vielä kevään kukista toivoakaan, lunta on vielä niiiiin paljon!

Mari kirjoitti...

Oi miten ihania orvokkeja, minulla on kasvamassa (toivottavasti) tuon väriset orvokit. Kovin ovat vielä pieniä minulla...
Rosakin on siellä pihahommissa apuna :) Meillä poika sanoi pienenä, kun lapiolla naputettin jäätä ja lunta pihalta, että nyt keväytetään...

Titti kirjoitti...

Voi Sirkkaseni taas näitä ihania kuviasi!♥
ORVOKKEJA!!♥♥ Mistä ihmeestä olet löytänyt??
Täytyypä huomenna piipahtaa tässä naapurustossamme olevaan puutarhaan... Liekö siellä vielä, epäilen kyllä vahvasti.
Ja suloinen Rosa siellä apurina! :)
Minulla oli tänään taas Otto hoidossa! :)
Aurinkoista viikonloppua!

Maikki kirjoitti...

Voi ihanuus <3 Meillä on niin paljon lunta ja kovaa sellaista, etten ole vielä päässyt kevättä avittelemaan - sitä päivää odotellessa!

Tuire kirjoitti...

Ekaa kertaa täällä kauniissa blogissasi. :)
Orvokit ovat ihanaisia lyhdyssä ja saavat ehkä pakkaseltakin suojaa. Noin minunkin täytyy tehdä. Ihanaa kun kevättalvenaurinko paistaa tänäänkin!

sariw kirjoitti...

Oih ihanuus, olet löytänyt jo orvokkeja ! Voikos keväisempiä kukkia ollakaan... ja niiden suloinen tuoksu ihan leijailee kuvistasi nenääni ; )
Unohdin toissa yönä jouluruusun parvekkeelle, sipulikukat muistin ottaa sisälle. Vähän aamulla pelästyin, kun tajusin tilanteen, sillä sen on ollut sisällä koko talven ja tehnyt uudet hennot lehdet. Jouluruusun lehdet lurpattivat ja olivat ihan jäässä. Onneksi se suli päivän aikana eli kesti pienen jäätymisen.... nyt en enää unohda sitä ulos pakkaseen ; )

Naksu kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia täällä on perjantain iloksi :)
Orvokit on sööttejä ja ihana tuo sinun soppakulhosi myös!

Toivottavasti saadaan viikonloppuna nauttia kevätauringon lämmöstä ja sen tuomasta energiasta :)

Sirkka kirjoitti...

Kiitoksia kaikille sylintäydeltä kauniista ilahduttavista sanoistanne ja sitä iloa toivon myös teille ystäväiseni.

Kevät aurinko saa hyppelehtimään ja lumet sulaa vaikkei sitä huomaakaan ihan silmissä, pikkuhiljaa ja kas sitten yhtäkkiä se on tässä..ei lunta ja sitten alkaa tarkkailu, katse maahan ja voi sitä onnen tunnetta, kun sieltä pilkistää vihreää.

Nina kirjoitti...

Suloisia orvokkeja! Ja tulppaaniruukku on todella hehkeä täynnä kevättä!
Yöt ovat vielä tosiaan pakkasella ja tulia olen poltellut iltaisin takassa, kun jotenkin on niin viileää.
Kunhan yöpakkaset hellittää niin johan se kevätkin joutuin etenee.
Mutta jatketaan lumien rapsuttelua ja nautitaan auringosta!

Oikein kaunista viikonloppua ja helliä rapsutuksia Rosalle! :)

Tiina kirjoitti...

ihanaa kevään tuloa:).Sirkka,voitit jotain mun blogiarvonnassa,käypä vilkaisemassa ja laittaisitko osoitetietosi mun s-postiin?Aurinkoista viikonloppua teille:)

Sirkka kirjoitti...

Kaunis kiitos Tiina, laitoin s-postiisi viestiä.
Kiitos samoin aurinkoista viikonloppua, hyvillä mielin:)

pioni kirjoitti...

Voi miten ihania orvokkeja!

Meillä sataa taas lunta:( Mutta huomiselle on luvattu aurinkoisempaa keliä!

Marge kirjoitti...

Mitä kuvia!! Ihastuttavia keväisiä kuvia!<3
Varsinkin nuo orvokkikuvat saivat huokailemaan...:)
Täällä sataa lunta...*huoh* No, täytyy muistaa, että uusi lumi on vanhan surma, sanotaan...;)Kyllä se kevät sieltä jolkuttelee:)
Leppoisaa viikonloppua sinulle, Sirkka!!<3

Pakkasakka kirjoitti...

Oi mitkä orvokit ja narsissit - mulle heti kans :) Kevättä kovasti jo odotellaan, ja sitä auringonpaistetta. Eipä ole tänään näkynyt. Meillä järisi vielä kaiken lisäksi maa tässä tunti sitten. Tuntui jalkojen alla ja astiat helisi kaapissa. Huomasin netistä, että tosiaan, täälläpäin oli maanjäristys. Onneksi se meni nopeasti ohi. Nautitaan viikonlopusta ilman aurinkoa, vaikka se kyllä piristäisi kummasti. Nyt tekee vaan mieli orvokkeja ja narsseja - ihan kauniiden kuviesi ansiosta.

marjamatilda kirjoitti...

Voi kun ihana postaus!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Siis että orvokkeja jo? No kalenterin mukaan kyllä mutta tuota lumenpaljoutta ei kestä enää kukaan.Pitänee ottaa kuumavesiletku käyttöön;)
Pirteä kaivuriapulainen sulla siellä.Älä anna kovin paljon pähkinöitä syödä sen sydänkäpysen ettei tule pipi.

Piitis kirjoitti...

Orvokkini tummasilmä....miten se nyt sitten laulu jatkuukaan.
Ihastuttavia kevätkuvia ja Rosa nappisilmä siellä kurkistelee:))
Tänään ihana auringon paiste, toivottavasti sulattaa eilen sataneen lumen nopeasti.

Iloa ja aurinkoista mieltä Sirkalle!!!

Terkuin ^_^Piitis

Tuija kirjoitti...

Ihanaa...terveisiä Tuijalta ja toivottavasti auringonpaistetta ja lämpöä, jotta saadaan purot liikkeelle.

Sinisen talon kuulumisia kirjoitti...

Onpas taas niiiiiiin kauniita kuvia paljon <3!!
Orvokki lumisessa lyhdyssä on ihan superihana !
Ihania kevät päiviä sinulle :)!
- Tiina -

Tansku kirjoitti...

On todellakin kauniita noi orvokit,vau,niin keväisen näköistä,että..:)
Työ sujuu,kun on noin ihana pieni apulainen,söpö♥
Mukavaa kevään odotusta sinulle